Kolme näkökulmaa eläkeleikkauksiin

Keskustelu työeläkkeiden leikkaamisesta käy kehysriihen alla kuumana. Yksi innoittajista on ollut EVA:n pamfletti, jossa ehdotettiin eläkeiän nostoa ja miljardien etuusleikkauksia. Julkisuudessa käytävä keskustelu typistyy helposti vääntämiseksi siitä, onko eläkeläisiltä leikkaaminen tässä taloustilanteessa yleisesti tarpeellista ja hyväksyttävää vai ei. Asiassa on kuitenkin muitakin puolia huomioitavaksi.

Rikkaat eläkeläiset

EVA perusteli eläkeleikkauksia eläkeläisten varallisuudella ja pienellä köyhyysasteella. Julkaisusta välittyi kuva kahden tason järjestelmästä: yhtäällä on hyvätuloiset työeläkeläiset, jotka saavat vuosittain mittavia indeksikorotuksia, ja toisaalla ”köyhimmät eläkeläiset” jotka saavat kansaneläkettä.

Tämä ajattelu johtaa kahdella tavalla harhaan. Ensinnäkään kansainvälisessä vertailussa Suomen eläkejärjestelmä ei ole poikkeuksellisen antelias. Täyden työuran tehneellä keskituloisella palkansaajalla eläkkeen korvausaste on 58 prosenttia edeltävästä palkasta, mikä on lähellä OECD-maiden keskitasoa (55 prosenttia). Pienituloisten palkansaajien kohdalla olemmekin jo OECD:n keskiarvon alapuolella. Koska indeksikorotukset turvaavat ostovoimaa mutta eivät saavutettua ansiotasoa, korvausaste lisäksi pienenee iän karttuessa.

Työeläkeläiset ja kansaneläkeläiset eivät ole myöskään kaksi toisistaan erillistä heimoa, vaan suuri osa työeläkeläisistä täydentää eläkettään kansaneläkkeellä ja moni saa sen lisäksi vielä eläkkeensaajan asumistukea. Suomessa asuvan keskimääräinen omaan työuraan perustuva työeläke on 1 868 euroa kuussa. Yksin asuva lakkaa saamasta kansaneläkettä vasta noin 1 600 euron eläketuloilla. Eläkkeiden kaavamainen leikkaaminen kaikilta työeläkkeen saajilta aiheuttaakin menonlisäystä toisaalla, ellei kansaneläkettä ja asumistukea sitten leikata samalla.

Mitä enemmän työeläkettä leikataan, sitä enemmän vastuuta eläkeläisten toimeentulosta siirtyy valtion vastuulle. Samalla järjestelmän kannustavuus heikkenee. Miksi tehdä enemmän töitä, jos jokseenkin saman summan saa käteen vähemmälläkin?

Pelastuuko valtiontalous?

Työeläkkeiden leikkaamista voi perustella moraalisilla argumenteilla siitä, että taloutta tasapainottaessa kaikkien tulee osallistua talkoisiin (joskin tässä unohtuu jo käynnissä oleva eläkeuudistus). Toinen kysymys on sitten se, voiko työeläkeleikkauksella saada valtion talouteen hallituksen toivomia pikavoittoja. Asia on omiaan aiheuttamaan väärinymmärryksiä. Esimerkiksi YLE on jo kahteen kertaan kertonut VM:n laskeneen, että prosenttiyksikön indeksijarru toisi valtiolle 800 miljoonaa euroa neljässä vuodessa. Näinhän ei ole, vaan VM:n arviossa kyse on jarrun vaikutuksesta koko julkiseen talouteen. Valtion budjettiin eläkeleikkauksen suora vaikutus olisi vähäinen johtuen muiden etuusmenojen kasvusta sekä verotulojen pienenemisestä.

EVA:n ajattelu lähteekin siitä, että mittava eläkeleikkaus – sisältäen mm. monivuotisen indeksijäädytyksen, eläkeiän noston sekä työeläkkeiden sitomisen pelkkään kuluttajahintaindeksiin – mahdollistaisi eläkemaksujen pienentämisen ja tätä vastaavat veronkorotukset valtion budjetin tilkkeeksi. Tällaista uudistusta ei kuitenkaan tehdä hallituksen kehysriihessä, eivätkä sen vaikutukset näy heti. Jos hallituksen pohdinnassa on pelkkä tilapäinen ja nopeavaikutteinen indeksileikkuri vuoden 2015 tapaan, tällä on vaikea saada aikaan huomattavaa saati pysyvää eläkemaksun alennusta.

Miljardin säästö jo työlistalla

Suurin ongelma työeläkkeiden leikkaamisessa liittyy käynnissä olevaan eläkeuudistukseen, jolle Orpon hallitus on asettanut noin miljardin euron säästötavoitteen. Uudistus lähtee eläkejärjestelmän omista tarpeista, ja sen tarkoitus on pienentää eläkemaksun korotuspainetta.

Jos hallitus päättää tavalla tai toisella leikata työeläkkeitä neuvottelujen ollessa käynnissä, tästä seuraa välittömästi kysymys siitä, laskettaisiinko leikkaus mukaan eläkeuudistuksen säästötavoitteeseen vai ei. Jos laskettaisiin, tämän voisi vielä ehkä jotenkin perustella uudistuksen kiirehtimisenä. Jos ei laskettaisi, temppu näyttäytyisi pelkkänä hallituksen välistävetona.

Molemmissa tapauksissa hallitus tulisi vieneeksi eväitä työmarkkinajärjestöjen neuvottelupöydästä. Vielä isompi kysymys on se, että poliitikot puuttuisivat äkillisellä liikkeellä yksityisen työeläkejärjestelmän kehittämiseen, jota on vuosikymmenet tehty pitkäjänteisesti järjestelmän rahoittajien kesken neuvotellen.

Kun aletaan puhua ”monimutkaisista ja ennen käyttämättömistä tavoista”, joilla työeläkeleikkauksia kanavoitaisiin valtion säästöiksi, ollaan jo vaarallisilla vesillä. Aletaanko työeläkemaksuilla seuraavaksi rahoittaa valtion menoja? Vai pitäisikö eläkeneuvottelijoille antaa työrauha?

Sampo Varjonen

Yhteiskuntasuhdepäällikkö

Sampo Varjonen (VTT) on Varman yhteiskuntasuhdepäällikkö. Sampo on työskennellyt aikaisemmin urallaan sosiaaliturvan tutkimuksen parissa sekä poliittisissa asiantuntijatehtävissä. Tutkijana Sampo on kiinnostunut sosiaalipoliittisesta päätöksenteosta sekä sosiaaliturvan rakenteista ja niiden muutoksesta.

Voisit olla kiinnostunut myös näistä