Varma on yksi Suomen innostavimmista työpaikoista neljättä vuotta peräkkäin

Varma sai Suomen innostavimmat työpaikat -tunnustuksen neljättä kertaa peräkkäin. Tunnustus jaetaan vuosittain Eezy Flown henkilöstötutkimuksessa parhaisiin tuloksiin yltäneille organisaatioille.

Varman henkilöstötutkimuksen tulokset ovat jälleen korkealla tasolla ja ylittävät selkeästi suomalaisen asiantuntijanormin. Iloitsemme, että olemme säilyttäneet hienot tulokset ja Suomen innostavimmat työpaikat -tunnustuksen pitkittyneestä pandemiatilanteesta huolimatta.

– Iso kiitos hienosta sijoittumisesta innostavimpien työpaikkojen joukkoon kuuluu kaikille varmalaisille. Olemme tehneet työtä ilolla ja intohimolla ja onnistuneet säilyttämään hyvän yhteishengen, vaikka olemme olleet pääsääntöisesti etätöissä yli kahden vuoden ajan, kiittää HR- ja viestintäjohtaja Katri Viippola.

Työkulttuurin eteen tehdään Varmassa paljon työtä ja kehittämiseen osallistuvat kaikki varmalaiset. Henkilöstötutkimus on koettu tehokkaana keinona vaikuttaa.

– Upeinta Varman henkilöstötutkimuksessa on huippukorkea vastausprosentti, joka on vuodesta toiseen yli 90 prosenttia. Varmalaiset todella näkevät tutkimuksen keinona vaikuttaa, kertoa omia ajatuksia ja väylänä kehittää meidän yhteistä arkeamme. Toivomme kovasti, että tästä vuodesta tulee kaikille varmalaisille sekä hybridityön että kohtaamisten vuosi, Viippola kertoo.

DIplomi Varman innostavimmat työpaikat 2021 -tunnustuksesta

Suomen innostavimmat työpaikat on Eezy Flown jakama tunnustus. Se jaetaan suomalaisorganisaatioille, jotka yltävät parhaisiin tuloksiin Eezy Flown toteuttamassa People Power -henkilöstötutkimuksessa. Tutkimus toteutetaan vuosittain sadoille suomalaisorganisaatioille.

Voisit olla kiinnostunut myös näistä