Varman varatoimitusjohtaja Reima Rytsölä siirtyy uusiin tehtäviin yhtiön ulkopuolelle

Varman sijoituksista vastaava varatoimitusjohtaja Reima Rytsölä jättää tehtävänsä Varmassa siirtyäkseen toisen työnantajan palvelukseen. Rytsölä on työskennellyt Varmassa vuodesta 2014 lähtien, ja hän on kehittänyt aktiivisesti yhtiön sijoitustoimintaa ja rakentanut mm. Varman vastuullisen sijoittamisen kokonaisuutta.

- Kiitän Reimaa lämpimästi koko Varman puolesta hänen erinomaisesta työpanoksestaan yhtiön kehityksen ja sijoitustoiminnon eteen. On ollut ilo tehdä hänen kanssaan yhdessä töitä. Toivotamme hyvää jatkoa ja menestystä uuteen tehtävään, sanoo toimitusjohtaja Risto Murto.

- Haluan kiittää Varmaa ja ennen kaikkea kaikkia kollegoita Varmassa hienoista kahdeksasta vuodesta, joiden aikana olemme saaneet viedä Suomen vakavaraisimman ja tehokkaimman eläkeyhtiön tarinaa eteenpäin, kiittää varatoimitusjohtaja Reima Rytsölä.

Rytsölä aloittaa uudessa tehtävässään viimeistään 1.10.2022. Varma käynnistää seuraajan haun välittömästi.

Lisätietoa

Katri Viippola

Johtaja, Ihmiset, viestintä ja kehittäminen

Voisit olla kiinnostunut myös näistä