Kuntoutussäätiön laadunarviointi: Varman ja Spring Housen IPS-pilotti täyttää IPS-kriteerit

Kuntoutussäätiö on tehnyt laadunarvioinnin Varman ja Spring Housen IPS-pilotista. Arvion mukaan pilotti täyttää IPS:n kriteerit keskeisten palveluelementtien osalta ja palvelun laatu on hyvä. Kehitettävää löytyi esimerkiksi asiakkaiden määrässä. Pilotti sai pistekeskiarvoksi 4,29 asteikolla 1–5.

Varma pilotoi yhteistyössä valmennusyhtiö Spring Housen kanssa yksilöllistä työssävalmennusta eli ns. IPS-menetelmää (Individual Placement and Support). IPS-menetelmä on Yhdysvalloista lähtöisin oleva työssävalmennuksen malli, joka on tieteellisin kriteerein osoitettu vaikuttavaksi keinoksi tukea osatyökykyisten työllistymistä ja työhönpaluuta.

Laadunarviointi varmistaa, että toimintatavat ovat IPS:n mukaisia

Kuntoutussäätiö arvioi IPS-pilotin laatua syyskuussa 2021. Tarkoituksena oli varmistaa se, että toimintatavat ovat IPS:n mukaisia. Laadunarviointi toteutettiin vaiheessa, jolloin asiakasohjausta ja työskentelyä IPS-menetelmän mukaisesti oli ollut käynnissä noin vuoden verran.

Laadunarvioinnissa pilotti sai pistekeskiarvoksi 4,29 pisteytysasteikolla 1–5. Kuntoutussäätiön arvion mukaan Varman ja Spring Housen pilotti täyttää IPS:n kriteerit keskeisten palveluelementtien osalta ja palvelun laatu on hyvä. Kehitettävää löytyi asiakkaiden määrässä, joka jäi hieman alle suositusten. Hankkeen markkinointia potentiaalisille asiakkaille toivottiin lisättävän ja IPS-menetelmän käytön jatkamista ehdotettiin edistettävän. Palvelun erityisvahvuuksina nostettiin puolestaan nopea työn etsintä sekä yksilöllisten tavoitteiden huomioiminen työn etsinnässä ja työnantajayhteistyössä.

– Palkkatyöhön osallistuminen on tärkeä osa mielenterveyskuntoutujien toipumisprosessia, ja sillä voi olla myös merkityksellisiä vaikutuksia työkyvyttömyyden kustannuksiin. Sen takia systemaattinen laadunparannus on merkityksellistä ja ulkopuolista laadunarviointia tehdään, painottaa arvioinnin yhteistyössä Kuntoutussäätiön kanssa tehnyt tutkija Jaakko Harkko Helsingin yliopistosta.

– Varma ja Spring House laadunarvioinnin tilaajina osoittavat, että he ovat tosissaan parantamassa asiakkaiden asemaa, jotta kuntoutujilla olisi mahdollisuus parhaaseen palveluun, toteaa Kuntoutussäätiön yhteyspäällikkö Mika Ala-Kauhaluoma.

– Olemme saaneet laadunarvioinnista tärkeää palautetta IPS-menetelmän mukaisesta toiminnastamme. Arvioinnin perusteella olemme tunnistaneet toiminnan kannalta oleelliset kehittämiskohteet sekä myös ne elementit, joita on tärkeää pitää yllä nykyisellä tasolla vaikuttavien tulosten aikaansaamiseksi, palvelupäällikkö Anne Korhonen Varmasta ja liiketoimintajohtaja Sanna Salminen Spring Housesta kertovat.

Tavoitteena kasvattaa asiakasmäärää, IPS:n käytön laajentaminen selvittelyssä

– Laadunarvioinnin suositukset ja pilottiin osallistuneiden kokemukset huomioiden jatkamme asiakasohjausta kohti pilotille asetettua tavoiteasiakasmäärää eli 40 asiakasta. Selvitämme myös loppuvuoden 2021 aikana vaihtoehdot ja mahdollisuudet IPS:n mukaisen toiminnan laajentamiseksi, Anne Korhonen kertoo.

IPS-menetelmä on osoittautunut useissa maissa tuloksekkaaksi tavaksi tukea mielenterveyskuntoutujien, mutta myös muiden vaikeasti työllistyvien ihmisten, työhönpaluuta. Tuloksellisuuden on todettu olevan kaksin–kolminkertainen verrokkipalveluihin nähden. Palkkatyöhön pääsyn nopeutumisen lisäksi IPS:n mukainen ammatillinen kuntoutus tuo mukanaan monia muitakin hyvinvointivaikutuksia: se lisää työ- ja toimintakykyä, koettua terveyttä, elämänlaatua ja tuloja.

IPS- menetelmän vaikuttavuus ja näyttö ovat riippuvaisia laatukriteeristön noudattamisesta. Tutkimukset ovat osoittaneet, että mitä paremmat pisteet laatuarvioinnissa saadaan, sen paremmat työllistymistulokset palvelussa saavutetaan. IPS-menetelmän laatukriteeristö on tieteellisesti validoitu arviointiväline. Se mittaa IPS-palvelun laatua eli sitä, missä määrin palvelu noudattaa työhönvalmennuksen periaatteita. Laatukriteeristöä ylläpitää yhdysvaltalainen IPS Employment Center.

IPS-menetelmän laatukriteerit
Lisätietoa IPS-pilotista 


Lisätietoja

  • Yhteyspäällikkö Mika Ala-Kauhaluoma, Kuntoutussäätiö, puh. 044 781 3096, sähköposti Mika Ala-Kauhaluoma[at]kuntoutussaatio.fi
  • Palvelupäällikkö Anne Korhonen, puh. 0400 341 399, sähköposti anne.korhonen2[at]varma.fi
  • Liiketoimintajohtaja Sanna Salminen, puh. 050 599 3671, sähköposti sanna.salminen[at]springhouse.fi
  • Viestintäpäällikkö Hanna Leskelä, puh. 040 703 5164, sähköposti hanna.leskela[at]varma.fi

Voisit olla kiinnostunut myös näistä