Yksilöllinen työssävalmennus (IPS)

Varma on pilotoinut yhdessä valmennusyhtiö Spring Housen kanssa yksilöllistä työssävalmennusta eli ns. IPS-mallia (Individual Placement and Support). IPS-malli on Yhdysvalloista lähtöisin oleva työssävalmennuksen malli, joka on tieteellisin kriteerein osoitettu vaikuttavaksi keinoksi tukea osatyökykyisten työllistymistä ja työhönpaluuta.

Mikä on IPS?

  • Vahvaa tutkimusnäyttöä IPS-mallin vaikuttavuudesta on saatu erityisesti mielenterveyskuntoutujien työllistymisen ja mielenterveyden tukemisen osalta.
  • Tavoitteena on tukea kuntoutujaa työn saannissa ja työelämään kiinnittymisessä niin, että työstä muodostuu keskeinen osa kuntoutumista.
  • Työtä etsitään kuntoutujan omien toiveiden ja tavoitteiden pohjalta.
  • Työpaikkoja haetaan avoimilta työmarkkinoilta ja kuntoutujan työhön kiinnittymisen tuki keskitetään työpaikalle.
  • Kuntoutujan työllistymisprosessia tukee työssävalmentaja, joka tekee kuntoutujan suostumuksella yhteistyötä myös kuntoutujan terveyttä hoitavien tahojen kanssa.

IPS-mallin pilotointi

Olemme pilotoineet IPS-mallia osana Varman asiakkaiden työllistämistä ja kuntoutusta. Kuntoutuja-asiakasta tuki koko prosessin ajan Spring Housen työssävalmentaja.

Pilotti toteutettiin Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa syyskuusta 2020 joulukuuhun 2023.

Pilotti laajentui pääkaupunkiseudulle, Satakuntaan ja Varsinais-Suomeen tammikuussa 2022 ja jatkui joulukuulle 2023.

Pilottissa oli yhteensä 80 paikkaa Varman kuntoutusasiakkaille. 

Pilotilla haluttiin tukea kuntoutuksen painopisteen siirtymistä työhön kiinnittymiseen ja työelämään.

IPS-mallin pilotointiin liittyvä tutkimus

Varma toteuttaa pilottiin liittyvän vertailevan tutkimuksen, jossa selvitetään IPS-mallin vaikutuksia mielenterveyskuntoutujien työhön kiinnittymiseen sekä heidän työ- ja toimintakykyynsä. Lisäksi tutkimuksessa mallinnetaan ja arvioidaan, mitkä mekanismit tekevät toimintamallista vaikuttavan.

Tutkimusaineisto kerätään erilaisia laadullisia ja määrällisiä tutkimusmenetelmiä hyödyntäen. Tutkimuksen tuloksia hyödynnetään ammatillisen kuntoutuksen muotojen kehittämisessä.

Tutkimus on osa Varman tutkimustoimintaa, jonka tavoitteena on tuottaa tietoa ja ymmärrystä työkyvystä, työkyvyttömyysriskeistä ja niiden hallinnan sekä työkyvyn tukitoimenpiteiden vaikuttavuudesta.

Tutkimuksen loppuraportti valmistuu kevään 2024 aikana.

Uutiset, blogit ja podcastit

Uutiset ja artikkelit

Varman ja Spring Housen IPS-pilotti loppusuoralla: tulokset kannustavat jatkamaan toimintamallin käyttöä kuntoutuksessa (5.12.2023)

Työeläkekuntoutuksen IPS-pilotin myönteinen kehitys jatkuu – 64 prosenttia kuntoutujista on työllistynyt palkkatyöhön (6.6.2023)

Kuntoutuja sai kuluttavan työtahtinsa kuriin työssävalmentajan avulla (30.5.2023)

Uusi ammatti uupumuksen jälkeen työssävalmentajan tuella (19.1.2023)

Työeläkekuntoutuksen IPS-pilotin tulokset yli odotusten - 59 prosenttia kuntoutujista on työllistynyt (30.11.2022)

IPS-toimintamalli tuottaa tulosta työeläkekuntoutuksessa (2.6.2022)

Varman ja Spring Housen yksilöllisen työssävalmennuksen IPS-pilotti jatkuu ja laajenee (23.3.2022)

Takaisin työelämään IPS-mallin avulla (TELMA-lehden artikkeli 8.2.2022)

Kuntoutussäätiön laadunarviointi: Varman ja Spring Housen IPS-pilotti täyttää IPS-kriteerit (16.12.2021)

Vaikka vuosia vaivannut masennus helpotti, nelikymppistä Villeä pelotti hakea töihin - Työssä sairastuneen kuntoutuksessa vanhat keinot eivät toimi (Helsingin Sanomat, 20.11.2021)

Varman ja Spring Housen mielenterveyskuntoutujien työllistämistä edistävä IPS-pilottihanke voitti Rekrygaalan Vuoden rekrytointiteko-palkinnon (8.11.2021)

Vuoden rekrytointiteko auttaa mielenterveyskuntoutujat takaisin työelämään - "Keskiössä omat toiveet, eivät rajoitteet" (Duunitorin artikkeli 5.11.2021)

Yksilöllinen työssävalmennus tukee kuntoutujan paluuta työelämään (1.11.2021)

Varman ja Spring Housen mielenterveyskuntoutujien työllistymistä edistävä IPS-pilottihanke Rekrygaalan finaaliin (12.10.2021)

Konkreettisia tekoja mielenterveyskuntoutujien, pakolaisten ja nuorten työllistämiseksi - tässä ovat Vuoden rekrytointiteko-finalistit (Duunitorin artikkeli 12.10.2021)

Mielenterveyskuntoutujien yksilöllinen työssävalmennus (IPS) näyttää nopeuttavan työllistymistä myös ammatillisessa kuntoutuksessa (9.9.2021)

Nopeasti työhön kiinni: uusi kulma mielenterveyskuntoutujan toipumiseen (Työeläkevakuuttajat TELA ry:n uutiskirje 25.3.2021)

Mielenterveyskuntoutujien yksilöllisen työssävalmennuksen (IPS) pilotti lupaavasti käyntiin (21.12.2020)

Varma pilotoi yhteistyössä Spring Housen kanssa mielenterveyskuntoutujien yksilöllistä työssävalmennusta (16.9.2020)

Blogit

Anne Korhonen: IPS-kuntoutuksen neljä vaaranpaikkaa (23.3.2023)

Anne Vanajoki ja Sami Riekki: Sopiva ja mielekäs työ edesauttaa mielenterveyskuntoutujan toipumista (18.10.2021)

Piia Kratsch ja Marika Schaupp: Valmennetaanko kuntoutujaa työhön vai työssä? - IPS-mallin erityispiirteitä ammatillisessa kuntoutuksessa (6.5.2021) 

Sami Riekki: Uusi näkökulma ammatilliseen kuntoutukseen: älä valmenna ja sijoita vaan sijoita ja valmenna (7.1.2021) 

Podcastit ja webinaarit

Varma podcast: Voiko työ kuntouttaa, vieraina Varman asiantuntijalääkäri Sami Riekki ja Spring Housen työkykypalveluiden johtaja Sanna Salminen

IPS - Sopiva ja mielekäs työ kuntouttaa (Spring Housen webinaari 30.11.2022)