Riittävä palautuminen

Jussi Viita 8.12.2016

Urheilijalla on tarkka termostaatti palautumisen ja oman vireen tarkkailemiseen. Joka aamu tunnustellaan jalat: onko yllättäviä kireyksiä? Miltä muuten tuntuu: pystyykö treenaamaan normaalisti orastavasta flunssasta huolimatta, vai onko fiksumpaa skipata suunniteltu treeni seuraavien päivien suorituskykyä ajatellen? Tämä on päivittäistä oman työkykynsä johtamista, jossa kokonaisuus ratkaisee. Maajoukkueurani korkeushyppääjänä alkoi 15-vuotiaana vuonna 2001 ja päättyi 15 vuotta myöhemmin viime kesänä. Kun on puolet elämästään herännyt tunnustellen, "pieni pelko persiissä", on oppinut ymmärtämään huonon ja hyvän päivän eron.

Urheilussa marginaalit ovat pienet ja sen takia omaa virettään on pakko seurata ja yrittää maksimoida se treeneihin ja kilpailutilanteisiin. Huono työkyky alkaa kostautua välittömästi kahdellakin tavalla. Ensinnäkin levänneenä flow-tilassa tehdyssä treenissä saa irti kaikkein eniten. Parhaimmillaan tulee viikkoja kestäviä kausia, joiden aikana treenit menevät putkeen. Helppo ymmärtää, että parhaat suoritukset mitataan juuri näiden jaksojen aikana ja jälkeen. Toiseksi stressaantuneena tai väsyneenä palautuminen ei ole optimaalista. Vuorokausirytmin tulee palvella sekä treeniin valmistautumista että siitä palautumista.

Nykyään tietoa terveellisestä elämästä on helposti saatavilla, mutta samalla tietotulva voi tehdä yksinkertaisista asioista monimutkaisia. Itselleni hyvä herätys ihmisen perustarpeista oli ensimmäisen lapsen syntymä. Olin satsannut 2 vuotta ilman kompromisseja päästäkseni Lontoon olympialaisiin 2012, joihin osallistumisen olin asettanut ehdoksi sille, että jatkan elämääni pelkän urheilun ehdoilla. Tavoite ei täyttynyt, mutta heti saman vuoden syksynä syntynyt esikoinen antoi onneksi muuta ajateltavaa. Yllättävää oli huomata kuinka samanlaista urheilijan ja lapsen elämä on. Kaikki menee hyvin kun muistaa

  • syödä säännöllisesti ja laadukkaasti
  • olla sopivasti aktiivinen 
  • nukkua riittävästi ja 
  • huollon ja laadukkaan levon. 

Näistä yksinkertaisista ohjeista oli paljon iloa, kun päätin jatkaa tavoitteellista urheilu-uraani samaan aikaan lapsenhoidon ja töiden tekemisen kanssa. Intohimo korkeushyppyyn roihusi edelleen ja halusin löytää omat rajani urheilijana. Kiireisessäkin arjessa jokainen pystyy halutessaan syömään laadukkaasti ja säännöllisesti, kyse on vain valinnasta. Pitkä ateriavälit ovat myrkkyä jaksamiselle. Itselleni ajan löytäminen treenaamiselle oli helppoa. Tein kovimmat treenit viikonloppuisin ja arki-iltaisin yksinkertaisesti skippasin kaiken muun paitsi treenaamisen ja hieronnat.

Aika oli kuitenkin kortilla ja täytyy rehellisesti todeta, että huollolle ja laadukkaalle levolle olisi voinut suoda enemmän aikaa. Treeneissä harmitti, jos väsytti tai selkää kolotti. Kroppa ei kestänyt rääkkiä samaan tapaan kuin aiemmin. Silti sain aikaa paljon hyviä treenejä ja uskoin tekemiseeni. Vuonna 2014 onnistuin parantamaan ennätystäni kahdella sentillä tulokseen 226 cm ja olin vähällä päästä EM-kisojen finaaliin. En ollut enää fyysisesti aivan samalla tasolla kuin parhaimpina vuosinani, mutta tekniikka oli mennyt eteenpäin.

Nyt urheilu-uran jälkeen olen huomannut, että terveellisen elämän perusasiat unohtuvat liian usein. Omasta kropasta ei välitä enää samalla huolellisuudella kuin aiemmin. Toisaalta termostaattikin on vähemmän herkkä. Välillä tulee mentyä useita päiviä kuin sumussa ja sitten hyvin nukutun yön jälkeen tulee todettua ”hei tämä aamukahvi oikeasti piristää!”. Riittävä palautuminen ei ole enää yhtä kriittistä kuin urheilijana, mutta toisaalta on huolestuttavaa, ettei eroa vireystilassa edes huomaa. Kuinka monta hyvää ideaa on jäänyt syntymättä univajeen takia? Epäterveellinen ravinto ja liikunnan puute alkavat väistämättä näkyä jaksamisessa pidemmällä viiveellä. Oma hyvinvointi pitäisi olla jokaiselle riittävä motivaation lähde terveelliseen elämään.

Parhaimmillaan urheilijan takana on tiimi, joka on valmis auttamaan kaikissa tilanteissa. Itse pystyin soittamaan lääkärilleni sunnuntai-iltana tai sain tarpeen tullen varattua hieronnan seuraavalle päivälle, jommalta kummalta hierojistani. Odottaminen on yksinkertaisesti liian suuri kompromissi. Treenien pitää rullata eteenpäin kuin juna kohti suurta tavoitetta. Tukipalveluiden tärkein tehtävä on olla olemassa ja niihin hakeutuminen pitää olla sisäänrakennettua systemaattista toimintaa. Silloin kun ollaan jo pohjalla, ei ole voimia alkaa rakentaa tukiverkkoa. Itselläni tukiverkko rakentui kuin itsestään vuosien aikana, kun eteen tulleisiin ongelmiin etsittiin ratkaisuita. Optimaalisessa tilanteessa jokaisella on takanaan tiimi jo ennen ensimmäistäkään ongelmaa.

Psykologista puolta ei voi unohtaa: valmentajani kysyi ennen jokaista treeniä, miltä tänään tuntuu? Kilpailumanagerini kanssa suunniteltiin yhdessä uran seuraavaa steppiä. Samalla tavalla toivon, että työuralla on mahdollisuus vastaaviin palveluihin. Jokainen ymmärtää kuinka iso hyöty tällaisista välittävistä ihmisistä on! Kysyykö pomosi sinulta aamuisin miten menee ja pystytkö vastaamaan aidosti? Työelämällä on paljon opittavaa yksilön henkilökohtaisten kykyjen kehittämisessä. Välittäkää työkavereistanne!

Elämä ei tietenkään ole pelkkää töiden tekoa, töihin valmistautumista tai töistä palautumista. Suorituskykyä tai palautumista ei kannata kuitenkaan sivuuttaa, koska ne tarkoittavat myös laadukasta vapaa-aikaa. Urheilu on erinomainen testikenttä keinoille vaikuttaa ihmisen fyysiseen ja psyykkiseen suorituskykyyn, koska pienilläkin eroilla on merkitystä. Parhaita käytäntöjä voidaan soveltaa jokaisen oman hyvinvoinnin parantamiseen.


Jussi Viita

Jussi Viita

Korkeushyppääjä Jussi Viita on mukana Varman ja Suomen Urheiluliiton yhteisessä Urheilijat työelämään -hankkeessa. Hankkeen myötä Jussi on käynyt eri yrityksissä valmentamassa henkilökuntaa ja puhumassa työkykyjohtamisen tärkeydestä.

Jussi Twitterissä @varma_tweet Varma LinkedInissä