Miten liiketoimintakonseptin muutos haastaa työkykyjohtamisen käytännöt?

09.08.2017
työkykyjohtaminen
työelämä
Blogi

Työ 2040 -Työkykyjohtamisen opintopolun yhdeksän aamiaiswebinaarin puitteissa pohdimme tänä vuonna sitä, miten työ muuttuu ja miten muutokset haastavat työkykyjohtamisen käytännöt.

Twitter-virrasta jäi taannoin mieleen ajatus siitä, että ei kannata puhua muutoksen johtamisesta, koska muutos on normaalitila, vaan miettiä sitä, millaisen perustan päällä jatkuvaa muutosta on riittävän turvallista toteuttaa.

Omassa asiakastyössäni saan nykyään seurata ainakin kahdentyyppisiä isoja muutoksia.

Ensimmäinen muutostyyppi liittyy siihen, miten tuoteorientoitunut yritys muuttuu palveluyritykseksi esimerkiksi huollon kivijalkaa vahvistamalla tai kokonaisratkaisuja kehittämällä. Tässä tilanteessa yrityksen ratkaistavana on mm. asiakasymmärrykseen, investointeihin, osaamiseen, osaajista kiinnipitämiseen, entistä liikkuvampaan työhön, tuotannon, huollon ja myynnin yhteiseen tekemiseen sekä uusiin työtapoihin liittyviä haasteita.

Toinen muutostyyppi liittyy yritysten kasvuun esim. yritysostojen kautta. Näissä tilanteissa joudutaan miettimään mm. seuraavia asioita: Mikä ihmisiä yhdistää? Onko se asiakas? Missä asioissa pitäisi olla riittävän yhdenmukaiset käytännöt ja millä perusteilla? Miten paljon työssä on vapautta ja itseohjautuvuutta? Miten tunnistetaan hukka ja varmistetaan riittävä osaaminen ja työn sujuvuus?

Kummassakin tilanteessa on syytä selkeyttää, miten toimitaan, jos joku ei pysy mukana tai sairastuu sekä, mihin esimiehiä tarvitaan ja mitä heiltä odotetaan suhteessa suunnan määrittelyyn, ihmisten osallistamiseen, toimeenpanon varmistamiseen sekä työkykyhaasteiden tunnistamiseen ja niissä toimimiseen. 

Työkykyjohtamisen kuudennessa aamiaiswebinaarissa 31.8.17 klo 8-10 HR Specialist Katja Moilanen Helvar Oy Ab.stä sekä työkykyjohtamisen kehityspäällikkö Terhi Rastas työeläkeyhtiö Varmasta keskustelevat yrityksen liiketoimintakonseptin muutoksesta sekä siitä, miten se haastoi työkykyjohtamisen käytännöt. 

Voit osallistua tilaisuuteen webinaaritse tai työeläkeyhtiö Varman Turun toimistossa, os. Aurakatu 12.

Ilmoittaudu oheisen linkin kautta. Täältä löydät myös lisätietoa syksyn muista tilaisuuksista sekä tallenteita vuoden 2017 Työkykyjohtamisen opintopolun webinaareista: https://www.varma.fi/tyonantaja/tapahtumat/

Jyri Juusti
Jyri Juusti
Kehityspäällikkö, Varma
var disqus_shortname = 'varmafi'; var disqus_identifier = '6c48a08a-6284-4f78-bcdc-14b61b73a0a1' + '-' + 'fi'; var disqus_title = 'Miten liiketoimintakonseptin muutos haastaa työkykyjohtamisen käytännöt?'; var disqus_url = 'https://www.varma.fi/muut/blogi/postaukset/2017-q3/miten-liiketoimintakonseptin-muutos-haastaa-tyokykyjohtamisen-kaytannot/'; var disqus_config = function () { this.language = 'fi'; }; (function () { var dsq = document.createElement('script'); dsq.type = 'text/javascript'; dsq.async = true; dsq.src = '//' + disqus_shortname + '.disqus.com/embed.js'; (document.getElementsByTagName('head')[0] || document.getElementsByTagName('body')[0]).appendChild(dsq); })();
(function (w, d, s, l, i) { w[l] = w[l] || []; w[l].push({ 'gtm.start': new Date().getTime(), event: 'gtm.js' }); var f = d.getElementsByTagName(s)[0], j = d.createElement(s), dl = l != 'dataLayer' ? '&l=' + l : ''; j.async = true; j.src = '//www.googletagmanager.com/gtm.js?id=' + i + dl; f.parentNode.insertBefore(j, f); })(window, document, 'script', 'dataLayer', 'GTM-MJL5CR'); (function(w, t, f) { var s='script',o='_giosg',h='https://service.giosg.com',e,n;e=t.createElement(s);e.async=1;e.src=h+'/live/'; w[o]=w[o]||function() {(w[o]._e=w[o]._e||[]).push(arguments)} ;w[o]._c=f;w[o]._h=h;n=t.getElementsByTagName(s)[0];n.parentNode.insertBefore(e,n); })(window,document,3860); (function(h,o,t,j,a,r){ h.hj=h.hj||function(){(h.hj.q=h.hj.q||[]).push(arguments)}; h._hjSettings={hjid:928553,hjsv:6}; a=o.getElementsByTagName('head')[0]; r=o.createElement('script');r.async=1; r.src=t+h._hjSettings.hjid+j+h._hjSettings.hjsv; a.appendChild(r); })(window,document,'https://static.hotjar.com/c/hotjar-','.js?sv='); var _vwo_code = (function () { var account_id = 65925, settings_tolerance = 2000, library_tolerance = 2500, use_existing_jquery = false, // DO NOT EDIT BELOW THIS LINE f = false, d = document; return { use_existing_jquery: function () { return use_existing_jquery; }, library_tolerance: function () { return library_tolerance; }, finish: function () { if (!f) { f = true; var a = d.getElementById('_vis_opt_path_hides'); if (a) a.parentNode.removeChild(a); } }, finished: function () { return f; }, load: function (a) { var b = d.createElement('script'); b.src = a; b.type = 'text/javascript'; b.innerText; b.onerror = function () { _vwo_code.finish(); }; d.getElementsByTagName('head')[0].appendChild(b); }, init: function () { settings_timer = setTimeout('_vwo_code.finish()', settings_tolerance); var a = d.createElement('style'), b = 'body{opacity:0 !important;filter:alpha(opacity=0) !important;background:none !important;}', h = d.getElementsByTagName('head')[0]; a.setAttribute('id', '_vis_opt_path_hides'); a.setAttribute('type', 'text/css'); if (a.styleSheet) a.styleSheet.cssText = b; else a.appendChild(d.createTextNode(b)); h.appendChild(a); this.load('//dev.visualwebsiteoptimizer.com/j.php?a=' + account_id + '&u=' + encodeURIComponent(d.URL) + '&r=' + Math.random()); return settings_timer; } }; }()); _vwo_settings_timer = _vwo_code.init(); var _paq = _paq || []; /* tracker methods like "setCustomDimension" should be called before "trackPageView" */ _paq.push(["setCookieDomain", "*.varma.fi"]); _paq.push(["setDomains", ["*.varma.fi"]]); _paq.push(['trackPageView']); _paq.push(['enableLinkTracking']); (function() { var u="//piwik.varma.fi/piwik/"; _paq.push(['setTrackerUrl', u+'piwik.php']); _paq.push(['setSiteId', '1']); var d=document, g=d.createElement('script'), s=d.getElementsByTagName('script')[0]; g.type='text/javascript'; g.async=true; g.defer=true; g.src=u+'piwik.js'; s.parentNode.insertBefore(g,s); })();