Muutoksen hetki on nyt – globaali unenpuute tuhoaa yhteiskuntaamme

10.10.2017
työkykyjohtaminen
työelämä
Blogi

Viimeisen viiden vuoden aikana tutkimusyhteisö on tuottanut valtavan määrän tieteellistä näyttöä unen merkityksestä hyvinvointiimme. Tutkimuksissa on osoitettu unenpuutteen tai unihäiriöiden haitallisia vaikutuksia terveyteemme.

Uni on hyvinvointimme perusta ja optimaalisen toimintamme mahdollistaja. Työskenneltyäni unen kanssa jo 15 vuoden ajan, huomaan tällä hetkellä unesta puhuttavan enemmän kuin koskaan. Moni ihminen ymmärtää liikunnan ja ravitsemuksen merkityksen oman terveyden edistäjänä, mutta unen keskeistä roolia ei ole ymmärretty tässä kokonaisuudessa.

Tiivistäen, jos nukkuu liian vähän, ei jaksa liikkua eikä noudattaa terveellistä ruokavaliota eli tällä toiminnalla tuhotaan koko terveyden edistämisen mahdollisuus. Työn ja vapaa-ajan vaatimukset ovat kasvaneet, jolloin ollaan kierteessä, jossa ihmiset haluavat paljon ja heiltä vaaditaan paljon. Levon tarve on siis kasvanut, mutta ihmiset toimivat päinvastoin kuin pitäisi eli pihistävät levosta.

Nukumme vähemmän ja huonommin kuin koskaan. Olemme tilanteessa, jossa ihmiset ovat väsyneitä ja heidän jaksamisensa on vaakalaudalla koko ajan. Työni tuoman kokemukseni perusteella näen, että tämä ei tule päättymään hyvin.

Masennus on noussut yhdeksi merkittävimmäksi ennenaikaisen eläköitymisen aiheuttajaksi, etenkin nuorien keskuudessa. Arvioisin unihäiriöiden tulevan Suomelle vielä masennustakin kalliimmaksi, sillä kaksi kolmasosaa masentuneista kärsii unettomuudesta ja kolmasosa liikaunisuudesta.

Itse asiassa unen ongelmat ennakoivat usein masentuneisuutta jopa vuosia ennen siihen sairastumista. Kotimaisten tutkimusten mukaan uniongelmien suorat kustannukset työnantajille ja yhteiskunnalle ovat yli miljardin, kun kaikki tekijät työkyvyttömyydestä, onnettomuuksista ja työtehottomuudesta lähtien huomioidaan.Epäsuorat kustannukset ovat vielä luku sinänsä, unihäiriöt heikentävät muista sairauksista, kuten flunssasta, palautumista ja lisäävät myös muuta sairastuvuutta, kuten altistumista sydän- ja verisuonisairauksille.

Yrityksiin tulisi luoda entistä paremmat mittarit tunnistamaan henkilöstön mahdollisia nukkumisongelmia. Mittaamisen lisäksi tulisi myös ehdottomasti tarjota työkaluja ratkaista nämä mahdolliset unen haasteet, jotta päästäisiin parhaimpaan sairauksien ennaltaehkäisyyn.

Onnistuneeseen palautumiseen tähtäävä toiminta tulisi olla osa yrityksen kokonaisstrategiaa, ja yrityksiin tulisi luoda hyvän unen kulttuuri edistämään tätä kokonaisuutta.

Vähäisen nukkumisen ja ylisuorittamisen ihannointi ja arvossa pitäminen tulisi nyt viimeistään kuopata, sillä kovimmat tyypit ovat ne, jotka panostavat eniten omaan nukkumiseensa.

Dosentti unilääkäri Henri Tuomilehto on kertomassa 21.11.2017.Varmasti asiakastapahtuman showroomissa uniongelmien vaikutuksista työkykyriskeihin.

Ilmoittaudu mukaan Varmasti asiakastapahtumaan Kattilahallille 21.11. 

Henri Tuomilehto
Henri Tuomilehto
Dosentti, erikoislääkäri
Somnologist – Eurooppalainen unilääketieteen pätevyys

Unilääkäri dosentti Henri Tuomilehto johtaa Suomessa kolmea Oivauni uniklinikkaa ja on yksi harvoista suomalaisista lääkäreistä, joka päätyönään hoitaa unihäiriöpotilaita. Hänellä on pitkäaikainen kokemus niin uniongelmaisten potilaiden hoitamisesta kuin tutkimustyöstä liittyen uneen, tyypin 2 diabetekseen, sydän- ja verisuonisairastavuuteen ja terveellisten elämäntapojen vaikutuksesta näihin kroonisiin sairauksiin. Tuomilehdon uniluennot ja -valmennus perustuvat yli 15 vuoden omaan lääketieteelliseen tutkimusnäyttöön ja käytännön kokemukseen. Hän toimii asiantuntijana paremman nukkumisen ja palautumisen osalta suomalaisessa yritysmaailmassa sekä huippu-urheilussa asiakkainaan mm. Suomen Olympiakomitean ja HJK:n urheilijat.
var disqus_shortname = 'varmafi'; var disqus_identifier = 'd105f40d-3862-4c1f-9e98-9de5e61901b7' + '-' + 'fi'; var disqus_title = 'Muutoksen hetki on nyt – globaali unenpuute tuhoaa yhteiskuntaamme'; var disqus_url = 'https://www.varma.fi/muut/blogi/postaukset/2017-q4/muutoksen-hetki-on-nyt--globaali-unenpuute-tuhoaa-yhteiskuntaamme/'; var disqus_config = function () { this.language = 'fi'; }; (function () { var dsq = document.createElement('script'); dsq.type = 'text/javascript'; dsq.async = true; dsq.src = '//' + disqus_shortname + '.disqus.com/embed.js'; (document.getElementsByTagName('head')[0] || document.getElementsByTagName('body')[0]).appendChild(dsq); })();
(function (w, d, s, l, i) { w[l] = w[l] || []; w[l].push({ 'gtm.start': new Date().getTime(), event: 'gtm.js' }); var f = d.getElementsByTagName(s)[0], j = d.createElement(s), dl = l != 'dataLayer' ? '&l=' + l : ''; j.async = true; j.src = '//www.googletagmanager.com/gtm.js?id=' + i + dl; f.parentNode.insertBefore(j, f); })(window, document, 'script', 'dataLayer', 'GTM-MJL5CR'); (function(w, t, f) { var s='script',o='_giosg',h='https://service.giosg.com',e,n;e=t.createElement(s);e.async=1;e.src=h+'/live/'; w[o]=w[o]||function() {(w[o]._e=w[o]._e||[]).push(arguments)} ;w[o]._c=f;w[o]._h=h;n=t.getElementsByTagName(s)[0];n.parentNode.insertBefore(e,n); })(window,document,3860); (function(h,o,t,j,a,r){ h.hj=h.hj||function(){(h.hj.q=h.hj.q||[]).push(arguments)}; h._hjSettings={hjid:928553,hjsv:6}; a=o.getElementsByTagName('head')[0]; r=o.createElement('script');r.async=1; r.src=t+h._hjSettings.hjid+j+h._hjSettings.hjsv; a.appendChild(r); })(window,document,'https://static.hotjar.com/c/hotjar-','.js?sv='); var _vwo_code = (function () { var account_id = 65925, settings_tolerance = 2000, library_tolerance = 2500, use_existing_jquery = false, // DO NOT EDIT BELOW THIS LINE f = false, d = document; return { use_existing_jquery: function () { return use_existing_jquery; }, library_tolerance: function () { return library_tolerance; }, finish: function () { if (!f) { f = true; var a = d.getElementById('_vis_opt_path_hides'); if (a) a.parentNode.removeChild(a); } }, finished: function () { return f; }, load: function (a) { var b = d.createElement('script'); b.src = a; b.type = 'text/javascript'; b.innerText; b.onerror = function () { _vwo_code.finish(); }; d.getElementsByTagName('head')[0].appendChild(b); }, init: function () { settings_timer = setTimeout('_vwo_code.finish()', settings_tolerance); var a = d.createElement('style'), b = 'body{opacity:0 !important;filter:alpha(opacity=0) !important;background:none !important;}', h = d.getElementsByTagName('head')[0]; a.setAttribute('id', '_vis_opt_path_hides'); a.setAttribute('type', 'text/css'); if (a.styleSheet) a.styleSheet.cssText = b; else a.appendChild(d.createTextNode(b)); h.appendChild(a); this.load('//dev.visualwebsiteoptimizer.com/j.php?a=' + account_id + '&u=' + encodeURIComponent(d.URL) + '&r=' + Math.random()); return settings_timer; } }; }()); _vwo_settings_timer = _vwo_code.init(); var _paq = _paq || []; /* tracker methods like "setCustomDimension" should be called before "trackPageView" */ _paq.push(["setCookieDomain", "*.varma.fi"]); _paq.push(["setDomains", ["*.varma.fi"]]); _paq.push(['trackPageView']); _paq.push(['enableLinkTracking']); (function() { var u="//piwik.varma.fi/piwik/"; _paq.push(['setTrackerUrl', u+'piwik.php']); _paq.push(['setSiteId', '1']); var d=document, g=d.createElement('script'), s=d.getElementsByTagName('script')[0]; g.type='text/javascript'; g.async=true; g.defer=true; g.src=u+'piwik.js'; s.parentNode.insertBefore(g,s); })();