Palkka- ja taloushallinnon yhteistyö on tulorekisteriaikana yhä tärkeämpää

Palkka- ja taloushallinnon yhteistyö on tulorekisteriaikana yhä tärkeämpää

17.06.2019
tulorekisteri
yrittäjyys
vakuuttaminen
Blogi

Varmaan on tullut paljon yhteydenottoja työnantajilta tulorekisteriaikaisista TyEL-vakuutusmaksuista. Tulorekisterin käyttöönottaminen vuoden 2019 alusta muutti palkkatietojen ilmoittamisen lisäksi TyEL-vakuutusmaksujen maksamisrytmiä. Maksut ovat nyt reaaliaikaisempia, koska työntekijöiden palkkatiedot tulevat tulorekisteristä nopeasti työeläkeyhtiön tietojärjestelmiin.

Kyselyjä tulee eniten asiakkailta, jotka ovat aiemmin olleet vuosi-ilmoittajia. Aikaisemmin ennakoidun palkkasumman mukaan maksettuja TyEL-vakuutuksen ennakkomaksuja verrattiin kerran vuodessa lopulliseen toteutuneeseen tilanteeseen. Tulorekisterin myötä maksuja tarkastellaan reaaliaikaisesti maksettuihin palkkoihin. Yrityksien talouspuoli saa siksi käsittelyynsä nopeammassa tahdissa TyEL-vakuutuksen laskuja riippuen yrityksen palkan maksatuksen rytmistä.

Yrityksen palkanlaskennasta ilmoitetaan tulorekisteriin maksetut palkat, tehdään niihin mahdollisesti korjauksia ja ilmoitetaan lisää. Kaikki muutokset tulevat tiedoksi Varmaan ja ne huomioidaan TyEL-vakuutusmaksun laskemisessa. Taloushallinnon kannalta laskutus saattaa näyttää epäselvältä tai hankalalta, kun hyvityksiä tai lisämaksettavaa tulee yllätyksenä palkanlaskennan tekemien muutoksien mukaisesti. Yrityksessä olisikin hyvä käydä läpi ilmoittamisrytmejä ja -prosesseja sekä selvittää palkka- ja taloushallinnon maksatuksien välisiä keskinäisiä vaikutuksia.

Aiemmin kuukausi-ilmoittajana olleille asiakkaille nykyinen ilmoittamistapa on tutumpi ja korjaamisen ja lisäilmoittamisen vaikutukset tunnistetaan paremmin. Täydellisesti ei yrityksessä palkkojen korjausten ja muutoksien määrää pystytä varmasti koskaan karsimaan. Hyvä yhteistyö ja tiedonkulku on kuitenkin tärkeitä asioita tulorekisteriaikana.

Pystymme Varmassa katsomaan yhdessä asiakkaan kanssa yrityksen tulorekisteriin lähettämiä tietoja ja käymään läpi, miten ilmoitukset ovat vaikuttaneet asiakkaan TyEL-vakuutusmaksuun. Palkkatietoja työeläkeyhtiö ei kuitenkaan pääse tulorekisteriin syöttämään, muuttamaan tai korjaamaan - ilmoittaminen tulorekisteriin onnistuu vain työnantajayrityksen tekemänä.

Varma tarjoaa asiakkailleen hyvät sähköiset asiointipalvelut. Niiden avulla yrityksen valtuuttamat henkilöt pääsevät katsomaan tarkemmin TyEL-vakuutusmaksuja. Annetuilla valtuuksilla asiointipalvelussa näkyy myös yksittäisen työntekijän palkat ja TyEL-vakuutusmaksu laskukohtaisesti.

Uusi tulorekisterimaailma vaatii vielä totuttelua meiltä kaikilta - neuvomme ja autamme mielellämme. Viestitämme asioista myös uutiskirjeissämme ja varma.fi -sivuillamme.

Lue lisää tulorekisteristä Varman TyEL-vakuuttamisen sivulta

Palvelemme vakuutusasioissa puhelimitse p. 010 192 100 ja chatissa arkisin kello 8–17. Kesäaikana 3.6.–12.8. kello 8–16.

Tiina Grönqvist
Tiina Grönqvist
Vakuutuspalvelujohtaja
var disqus_shortname = 'varmafi'; var disqus_identifier = '60059760-c737-403e-bf92-aefdd4fd3031' + '-' + 'fi'; var disqus_title = 'Palkka- ja taloushallinnon yhteistyö on tulorekisteriaikana yhä tärkeämpää'; var disqus_url = 'https://www.varma.fi/muut/blogi/postaukset/2019-q2/palkka--ja-taloushallinnon-yhteistyo-on-tulorekisteriaikana-yha-tarkeampaa/'; var disqus_config = function () { this.language = 'fi'; }; (function () { var dsq = document.createElement('script'); dsq.type = 'text/javascript'; dsq.async = true; dsq.src = '//' + disqus_shortname + '.disqus.com/embed.js'; (document.getElementsByTagName('head')[0] || document.getElementsByTagName('body')[0]).appendChild(dsq); })();
(function (w, d, s, l, i) { w[l] = w[l] || []; w[l].push({ 'gtm.start': new Date().getTime(), event: 'gtm.js' }); var f = d.getElementsByTagName(s)[0], j = d.createElement(s), dl = l != 'dataLayer' ? '&l=' + l : ''; j.async = true; j.src = '//www.googletagmanager.com/gtm.js?id=' + i + dl; f.parentNode.insertBefore(j, f); })(window, document, 'script', 'dataLayer', 'GTM-MJL5CR'); (function(w, t, f) { var s='script',o='_giosg',h='https://service.giosg.com',e,n;e=t.createElement(s);e.async=1;e.src=h+'/live/'; w[o]=w[o]||function() {(w[o]._e=w[o]._e||[]).push(arguments)} ;w[o]._c=f;w[o]._h=h;n=t.getElementsByTagName(s)[0];n.parentNode.insertBefore(e,n); })(window,document,3860); (function(h,o,t,j,a,r){ h.hj=h.hj||function(){(h.hj.q=h.hj.q||[]).push(arguments)}; h._hjSettings={hjid:928553,hjsv:6}; a=o.getElementsByTagName('head')[0]; r=o.createElement('script');r.async=1; r.src=t+h._hjSettings.hjid+j+h._hjSettings.hjsv; a.appendChild(r); })(window,document,'https://static.hotjar.com/c/hotjar-','.js?sv='); var _paq = _paq || []; /* tracker methods like "setCustomDimension" should be called before "trackPageView" */ _paq.push(["setCookieDomain", "*.varma.fi"]); _paq.push(["setDomains", ["*.varma.fi"]]); _paq.push(['trackPageView']); _paq.push(['enableLinkTracking']); (function() { var u="//piwik.varma.fi/piwik/"; _paq.push(['setTrackerUrl', u+'piwik.php']); _paq.push(['setSiteId', '1']); var d=document, g=d.createElement('script'), s=d.getElementsByTagName('script')[0]; g.type='text/javascript'; g.async=true; g.defer=true; g.src=u+'piwik.js'; s.parentNode.insertBefore(g,s); })();