Siirry sisältöön

Eläkeratkaisuasiantuntijana mukana työelämän mielettömässä muutoksessa

06.03.2020
työelämä
työkykyjohtaminen
eläketurva
Blogi

Asiakasyritystemme toimintaympäristöt ovat muutoksessa: globalisaatio, väestön ikääntyminen sekä digitalisaatio muuttavat tapaa tehdä työtä. Meille Varmaan näkyy uudenlaisia työkykyyn liittyviä haasteita: esimerkiksi mielenterveyden häiriöt ovat lisääntyneet työkyvyttömyyseläkkeiden syinä. Työkyky on syklinen ja siihen vaikuttavat megatrendien lisäksi mm. osaaminen, elämäntilanne sekä asenne. Syklisyys on myös meidän asiantuntijoiden omassa arjessa vahvasti läsnä.  

Eläkeratkaisuasiantuntijan työhön on kuulunut perinteisesti työkyvyttömyyseläkehakemusten ratkaisutyö sekä henkilöasiakkaiden neuvonta ja ohjaus. Teemme yhteistyötä yritysasiakkaidemme HR:n, esihenkilöiden ja työterveyshuollon kanssa. Eläkeratkaisuasiantuntija ja kuntoutusasiantuntija toimivat tiiviinä työparina, mikä sujuvoittaa hakemuskäsittelyä ja varmistaa, että jokaisen työntekijän kohdalla pohditaan työhönpaluun ja kuntoutuksen mahdollisuus ennen työkyvyttömyyseläkeratkaisua.

Työelämän nopeatahtinen muutos näkyy myös eläkeratkaisuasiantuntijan omassa työssä. Asiakaskokemuksen nousun merkitys korostaa asiakaspalvelutaitoja arjen työssä. Verkostoidumme aktiivisesti ja pyrimme irti siilomaisesta tavasta tehdä työtä. Kokoonnumme asian ympärille ratkaisukeskeisellä asenteella. Pohdimme säännöllisesti yhdessä, mitä työnmuutos tuo mukanaan työhömme ja mitä uutta osaamista tarvitsemme työmme tueksi mm. lisäämällä datakyvykkyyttä. Olemme kehittäneet yhteisvastuullista tiimityötä ja osaamme tarjota ja ottaa vastaan apua ruuhkatilanteissa. Osan tehtävistämme tekevät nykyään ohjelmistorobotit, ne esimerkiksi pyytävät puuttuvat asiakirjat asiakkailtamme ja vastaavat chatissa kysymyksiin.

Eläkeratkaisuasiantuntijan työhön kuuluu työkykyyn vaikuttavien tekijöiden kokonaisuuden hahmottaminen ja niiden ymmärtäminen myös yhteiskunnallisella tasolla

Informaatiotulva, uusi työkulttuuri ja työn kasvavat osaamisvaatimukset voivat kuormittaa ja aiheuttaa uupumisen tunnetta. Muutos vanhasta kankeasta organisaatiosta kohti ketterää ja itseohjautuvaa organisaatiota ja uutta toimintaympäristöä ei tapahdu hetkessä. Tie tunnollisesta syväosaajasta kohti omaa työtä suunnitelmallisesti johtavaa ja hyvän priorisointikyvyn omaavaa asiantuntijaa voi olla mutkainen. Empatia, yhdessä tekeminen ja armollisuus itseä kohtaan tukevat matkan tekoa.     

Asiakaskohtaamissamme näkyvät päivittäin mm. nuorten lisääntyneet mielenterveyden ongelmat sekä maahanmuuttajien työkykyhaasteet. Olemme näköalapaikalla suomalaiseen yritysmaailmaan ja työelämän ilmiöihin. Moderniin eläkeratkaisuasiantuntijan työhön kuuluu työkykyyn vaikuttavien tekijöiden kokonaisuuden hahmottaminen ja niiden ymmärtäminen myös yhteiskunnallisella tasolla.  Työkyvyttömyyteen liittyvät juurisyyt eivät ole aina terveysperusteisia, esimerkiksi kokeneelle työntekijälle työnkuvan muutos ja uuden oppiminen voi aiheuttaa kokemuksen työkyvyttömyydestä ja työkyvyttömyyseläke koetaan pakotieksi vaikeasta tilanteesta. 

Tiedolla johtaminen työkyvyttömyysriskin hallinnassa korostuu, kun datan avulla lisäämme ymmärrystä työelämän ilmiöistä. Uusi hakemusten analytiikka -palvelumme antaa yritysasiakkaillemme lähes reaaliaikaisen näkyvyyden kuntoutus- ja työkyvyttömyyseläkehakemuksista nouseviin kuormitukseen ja työn sujuvuuteen vaikuttaviin riskitekijöihin. Me asiantuntijat rikastamme dataa laadullisilla työkykyhavainnoilla ja kohdennamme palvelujamme työkyvyttömyysriskiperusteisesti. Digitaaliset henkilö- ja yritysasiakkaiden palvelut lisääntyvät ja korvaavat perinteisiä toimintamalleja.

Teemme tiivistä yhteistyötä muiden työkyvyttömyysriskin asiantuntijoiden kanssa. Yhteisenä tavoitteenamme on tulevaisuuden työkykyongelmien oikea-aikainen tunnistaminen ja reagointi ennen sairauslomien alkamista. Hahmotamme yhdessä asiakkaidemme kanssa, miten työ on muuttumassa ja miten se vaikuttaa henkilöstön työkykyyn ja osaamiseen. Tavoittelemme kestäviä ratkaisuja, joiden tuella työntekijä voi työskennellä työelämässä mahdollisimman pitkään. Me varmalaiset työkyvyttömyysriskin asiantuntijat uskomme vahvasti, että työkykyinen tulevaisuus kuuluu meille kaikille. Kuten oman tiimini lupaa: Työkyvyn puolesta – rakkaudesta lajiin.

Leena Puurunen
Leena Puurunen
Eläkeratkaisuasiantuntija, Varma
Leena Puurunen ratkaisee työkseen työkyvyttömyysetuuksia Varman kuntoutus- ja työkyvyttömyyseläkepalveluissa.
var disqus_shortname = 'varmafi'; var disqus_identifier = '76ff31f2-d9a0-4659-8346-3fbf3c682b0f' + '-' + 'fi'; var disqus_title = 'Eläkeratkaisuasiantuntijana mukana työelämän mielettömässä muutoksessa'; var disqus_url = 'https://www.varma.fi/muut/blogi/postaukset/2020-q1/elakeratkaisuasiantuntijana-mukana-tyoelaman-mielettomassa-muutoksessa/'; var disqus_config = function () { this.language = 'fi'; }; (function () { var dsq = document.createElement('script'); dsq.type = 'text/javascript'; dsq.async = true; dsq.src = '//' + disqus_shortname + '.disqus.com/embed.js'; (document.getElementsByTagName('head')[0] || document.getElementsByTagName('body')[0]).appendChild(dsq); })();
(function (w, d, s, l, i) { w[l] = w[l] || []; w[l].push({ 'gtm.start': new Date().getTime(), event: 'gtm.js' }); var f = d.getElementsByTagName(s)[0], j = d.createElement(s), dl = l != 'dataLayer' ? '&l=' + l : ''; j.async = true; j.src = '//www.googletagmanager.com/gtm.js?id=' + i + dl; f.parentNode.insertBefore(j, f); })(window, document, 'script', 'dataLayer', 'GTM-MJL5CR'); (function () { window.ldfdr = window.ldfdr || {}; (function (d, s, ss, fs) { fs = d.getElementsByTagName(s)[0]; function ce(src) { var cs = d.createElement(s); cs.src = src; setTimeout(function () { fs.parentNode.insertBefore(cs, fs) }, 1); } ce(ss); })(document, 'script', 'https://sc.lfeeder.com/lftracker_v1_kn9Eq4RRYxk4RlvP.js'); })(); (function(w, t, f) { var s='script',o='_giosg',h='https://service.giosg.com',e,n;e=t.createElement(s);e.async=1;e.src=h+'/live/'; w[o]=w[o]||function() {(w[o]._e=w[o]._e||[]).push(arguments)} ;w[o]._c=f;w[o]._h=h;n=t.getElementsByTagName(s)[0];n.parentNode.insertBefore(e,n); })(window,document,3860); (function(h,o,t,j,a,r){ h.hj=h.hj||function(){(h.hj.q=h.hj.q||[]).push(arguments)}; h._hjSettings={hjid:928553,hjsv:6}; a=o.getElementsByTagName('head')[0]; r=o.createElement('script');r.async=1; r.src=t+h._hjSettings.hjid+j+h._hjSettings.hjsv; a.appendChild(r); })(window,document,'https://static.hotjar.com/c/hotjar-','.js?sv='); var _paq = _paq || []; /* tracker methods like "setCustomDimension" should be called before "trackPageView" */ _paq.push(["setCookieDomain", "*.varma.fi"]); _paq.push(["setDomains", ["*.varma.fi"]]); _paq.push(['trackPageView']); _paq.push(['enableLinkTracking']); (function() { var u="//piwik.varma.fi/piwik/"; _paq.push(['setTrackerUrl', u+'piwik.php']); _paq.push(['setSiteId', '1']); var d=document, g=d.createElement('script'), s=d.getElementsByTagName('script')[0]; g.type='text/javascript'; g.async=true; g.defer=true; g.src=u+'piwik.js'; s.parentNode.insertBefore(g,s); })();