Koronavirus kuormittaa mieltä ja työkykyä

Ensimmäiset korona-ahdistukseen liittyvät sairauslomat on jo nähty Suomessa. Monet ovat menettäneet osan työkykyään, kun energia menee murehtimiseen.

Merkittävä koronaviruksen aiheuttama kuormitustekijä on siihen liittyvän uutisoinnin määrä. Tietoa tulee jatkuvalla syötöllä, ja sen seuraaminen vie aikaa ja painaa mieltä. Kuormitusta aiheuttaa myös huoli omasta ja läheisten, erityisesti iäkkäiden vanhempien ja sukulaisten terveydestä. Huoli omasta työtilanteesta ja taloudesta näyttäytyy monelle hyvinkin konkreettisesti yt-neuvotteluiden ja lomautusten muodossa. Moni kantaa huolta myös koko Suomen taloudesta. Voiko tästä seurata yhtä pitkäkestoisia vaikutuksia kuin 90-luvun alun lamasta?

Merkittävä koronaviruksen aiheuttama kuormitustekijä on siihen liittyvän uutisoinnin määrä

Myös runsastunut etätyö vaikuttaa työkykyyn. Harva meistä on tottunut tekemään jatkuvaa etätyötä. Aluksi etätyö voikin tuntua mukavan tehokkaalta ja asioita saa aikaan, mutta viikkojen kuluessa sosiaalinen eristyneisyys alkaa apeuttaa mieltä, kun arjen kontaktit työtovereihin, asiakkaisiin tai ylipäätään muihin ihmisiin jäävät vähiin.

Etätyössä arkiliikkuminen jää monilla huomattavasti tavallista vähäisemmäksi, kun työmatkoilla ja työpaikalla tapahtuva liikkuminen jää. Työpaikalla työkavereiden seurassa nautittu monipuolinen lounas jää väliin, ja etenkin yksin työskentelevillä sen korvaavat napostelu tai hätäisesti valmistetut pikalounaat. Fyysiset olosuhteet kotona voivat olla haastavat: harvan koti suunniteltu niin, että sieltä löytyy toimiva työpiste useille ihmisille, niin aikuisille kuin koululaisille. Etätyötä tehdessä palautuminen voi jäädä niukaksi, kun työpäivä rajattomuuttaan venyy, ja useimmat tutut liikunta- ja kulttuuriharrastukset ovat koronaepidemian vuoksi julistettujen rajoitusten vuoksi poissa laskuista.

Näin huolehdit omasta työkyvystäsi ja hyvinvoinnistasi koronaepidemian aikana 

  • Meneillään on paljon sellaista, johon yksilö ei voi vaikuttaa. Murehtiminen ei tuota hyvää, älä anna periksi houkutukselle märehtiä tilannetta. Aseta asiat perspektiiviin, älä anna tilastojen lamauttaa sinua.
  • Hallitse informaatiotulvaa: voit esimerkiksi päättää, että luet koronaan liittyviä uutisia vain kaksi kertaa päivässä.
  • Hyödynnä etätyöskentelyn tehot: tee rästitöitä, opiskele uutta ja ota digitaidot haltuun.
  • Jos työtilanteesi heikkenee ja joudut esimerkiksi lomautetuksi, käytä aikaa oman osaamispääomasi kehittämiseen.
  • Huolehdi tietoisesti työn tauotuksesta, palautumisesta, liikunnasta, ruoasta ja unesta.
  • Keskustele digitaalisesti kasvokkain, avaa kamera. Pidä yhteyttä läheisiin ja työkavereihin käyttäen videoyhteyden mahdollistavia välineitä.
  • Luota siihen, että vahva ja yhteisöllinen hyvinvointiyhteiskuntamme kantaa ja kestää tällaisen poikkeustilanteen.

Jan Schugk

Ylilääkäri
Jan Schugk toimii Varman ylilääkärinä, ja hän johtaa Varman lääkäritoimintoa. 

Voisit olla kiinnostunut myös näistä