Hakutulokset

Ei tuloksia haulle "{{searchTerm}}"

Miksi työterveyshuolto on niin vaikea pala sotessa?

Jukka Kivekäs 12.4.2016

Sote-uudistusta on lähdetty tekemään suurena rakenteellisena uudistuksena, jossa kustannuksiltaan marginaalisen työterveyshuollon roolista on kuitenkin tullut ongelma, jota poliitikkojen puheissa on yritetty väistellä pitkin matkaa. Keskustelusta työterveyshuollosta sote-maailmassa tulee mieleen lasten palikkalaatikko ja yritys sovittaa kolmion muotoista palaa ympyrän muotoisesta reiästä.

Miksi työterveyshuolto sitten on soten suunnittelijoille niin vaikea asia?

Ensimmäinen syy on, että työterveyshuollon sairaanhoidosta on yksinkertaisesti tullut avoterveydenhuollossa niin iso toimija, että sen volyymia ei voida yhtäkkiä siirtää sote-alueiden järjestettäväksi. Työterveyshuollossa tehtiin vuonna 2014 yli 5 miljoonaa lääkärissä käyntiä. Tätä määrää ei noin vain voida siirtää maakuntien kustannettavaksi.

Toinen, merkittävämpi syy on työterveyshuollon sairaanhoidon toimivuus. Ylivoimainen enemmistö tavallista työssä käyvistä tarvitsee lääkäripalveluja vain muutaman kerran vuodessa, ja silloin he ovat tottuneet työterveyshuollosta saatavaan nopeaan, hyvään ja maksuttomaan palveluun. Suurimmalla osalla asiakaskokemus on myönteinen ja vastaavasti heillä ei ole mitään kokemusta vaihtoehdoksi mielletystä terveyskeskusten palvelusta. Työterveyshuollon sairaanhoito on liian iso osa työntekijöiden – ja samalla äänestäjien – kokemusta huolenpidosta ja turvallisuuden tunteesta, jotta sitä voitaisiin murjoa täysin uuteen uskoon.

Työterveyshuolto on myös valinnanvapauden kannalta ideologisesti vääränmallinen pala. Nykymallissahan valinnan työterveyspalveluiden tuottajasta tekee työnantaja eikä suinkaan sote-palveluiden kuluttaja. Työntekijän ei ole pakko käyttää työterveyshuollon palveluita, mutta valtaosa kuitenkin hakee avoterveydenhuollon palvelunsa työterveyshuollosta.

Työterveyshuollon erillinen rahoitusmalli ja lainsäädännön valmistelussa noudatettava kolmikantainen valmistelu ovat hallinnollisesti vaikeita asioita istutettavaksi julkisen sektorin ajattelumallin mukaisesti rakennettavaan soteen. Kutakuinkin kaikessa terveydenhuollon suunnittelussa työterveyshuolto on pitkälti juuri tuon hallinnollisen hankaluuden vuoksi jätetty huomioimatta. Ja nyt se pitäisi sovittaa kokonaisuuteen. Kolmikulmaisena ympyrän muotoisesta reiästä.

Sairauskuluvakuutus, soten musta hevonen

Sote-keskustelussa on täysin sivuutettu yksityisten sairauskuluvakuutusten rooli. Tällä hetkellä yli miljoonalla suomalaisella on jonkinasteinen sairauskuluvakuutus, ja lähes 200 000:lla se on työnantajan maksama. Valtaosa sairauskuluvakuutuksista on lasten vakuutuksia, joiden paras myyntivaltti on ollut ihmisten kokemus – todellinen tai kuviteltu – pitkästä jonottamisesta sairaan lapsen kanssa terveyskeskuksen päivystyksessä. Sairauskuluvakuutusten rooli on erittäin merkittävä yksityissektorilla toimivien lastenlääkäreiden asiakaskunnassa.

Mitä sairauskuluvakuutuksille tapahtuu sote-maailmassa? Jos kansalaisten kokemus soten kautta saatavista palveluista jää huonoksi, ainakin maksukykyisin väestönosa varautuu silloin omaan ja perheensä palvelutarpeeseen vakuutuksen kautta. Soten tavoittelema tasa-arvopyrkimys saa huutia, jos varakkain – ja suurimman verotaakan kantava – väestönosa ei käytäkään niitä palveluita, joita he veroilla maksavat.

Pari ajatusta ratkaisun suunnasta

Viimeisten sote-linjausten jälkeen kuntakentässä on pelonsekaisesti mietitty kilpailun ja palvelutuotannon yhtiöittämisen seurauksia. Työterveyshuolto toimii jo nyt kilpailluilla markkinoilla ja kunnallinen toimija on siellä jo yhtiöittänyt tai ainakin liikelaitostanut palvelunsa. Eikä sille ole kilpailussa mitenkään huonosti käynyt. Kunnallisesti tuotetun työterveyshuollon osuus palvelun piiriin kuuluvien henkilöiden määrällä laskettuna on ollut useiden vuosien ajan noin kolmannes. Häviäjänä tässä kilpailussa on ollut työnantajan itse järjestämä työterveyshuolto. Julkinen yhtiöitetty toimija on pärjännyt ja puhdas yksityistetty on hävinnyt. Työterveysmarkkinoiden kokemuksen perusteella ei ole syytä pelätä yhtiöittämistä.

Osa työterveyshuollon toiminnasta on perusterveyshuollon kaltaista yleislääkäritasoista sairaanhoitoa ja osa vastaavasti erikoissairaanhoitoon rinnastettavaa erikoislääkäritasoista toimintaa. Voisiko näitä kahta osa-aluetta erottaa toisistaan? Puhdas yleislääkäritason sairaanhoito ilman työkykykytkentää olisi soten kautta järjestettyä, maakunnan maksamaa ja kaikinpuolisen valinnanvapauden piirissä. Mutta kaikki työkykyyn viittaava olisi työnantajan maksaman työterveyshuollon piirissä. Yksi rajanveto olisi esimerkiksi työpaikalla noudatettavan varhaisen tuen mallin mukainen kriteeristö, jossa tietty määrä sairauspoissaoloja laukaisee paitsi keskustelun esimiehen kanssa, myös yhteydenottotarpeen työterveyshuoltoon.

Valinnanvapautta pohtivan selvityshenkilötyöryhmän välimietinnössä todetaan työterveyshuoltoa koskevien esitysten kohdalla "Muutosten läpivieminen ei saa samalla vaarantaa tavoitteita pidentää työuria". Tästä on syytä pitää kiinni.


Kategoriat

Avainsanat