Hakutulokset

Ei tuloksia haulle "{{searchTerm}}"

Välillä on OK sanoa ei

Hanna Hänninen 6.4.2016

Viime aikoina työssä jaksaminen on noussut useaa eri kanavaa pitkin esille. Aihe on keskeinen ja ajankohtainen ja näkyy myös minun ja kollegoideni arkityössä. Ja varmaan itse kukin voi omassa mielessään tunnustaa, että aihetta joutuu silloin tällöin miettimään. Missä menevät omat rajani? Tunnistanko ne ja osaanko tarvittaessa sanoa ei?

Oman ikäluokkani osalta tunnistan hyvin sen, että kehittymisen halu on valtava, ja nuoret työntekijät haluavat olla monessa mukana. Niin tahdon itsekin olla ja koen työn monimuotoisuuden valtavana voimavarana. Yrittäjämäistä työpolkua rakennettaessa kaikki kokemus ja osaaminen ovat plussaa ja askel eteenpäin.

Vastapainona tälle tulee kuitenkin omasta jaksamisesta huolehtiminen. Voimakkaaseen luterilaiseen työmoraaliin sekä pärjäämisen pakon ideologiaan ei perinteisesti juuri kuulu omasta itsestään huolehtiminen, vaan työtä tehdään loppuun saakka. Selviytymisen eetos ja pärjäämisen pakko ovat teemoja, jotka näkyvät valitettavan hyvin työelämässä. Tämä näkyy myös Varman tekemissä selvityksissä, joissa tarkasteltiin työkyvyttömyyteen johtaneita polkuja. Polut olivat tyypillisesti pitkiä ja niissä korostui sinnittely.

Etenkin yrittäjien kohdalla valitettavana teemana toistuu myös alivakuuttaminen, joka edesauttaa sinnittelyä. Ajatellaan, ettei minulla ole varaa sairastaa, eivätkä uudelleenjärjestelyt työpaikalla onnistu. Siksi sinnittely venyy ja usein ongelmat pääsevät liian pitkälle. Tosin on pakko todeta, ettei tämä ole vain yrittäjien ongelma, vaan sama koskee myös työsuhteessa olevia. Jälleen kerran pärjääminen on keskiössä.

Eiväthän asiat aina ole niin mustavalkoisia, eikä työelämässä ole aina mahdollista päättää ja toimia juuri siten kuin itse haluaisi. Arki on välillä työpaineiden kanssa taistelua ja veitsenterällä taiteilua. Kuuntelu, keskustelu ja toisten tsemppaaminen on kuitenkin tärkeää. Ja jos työkavereita ei istu vieressäsi, verkostojen merkitys korostuu entisestään.

Sosiaali- ja terveysministeriö laati vuonna 2014 ohjeita, joilla voi edesauttaa nuorten työssä jaksamista. Ohjeet kohdistuvat lähinnä esimiehille ja työkavereille, mutta miksei niitä soveltaisi itseensäkin niin työntekijänä kuin yrittäjänä. Nuo ohjeet ovat hyvin konkreettisia, eivätkä sisällä sen kummempia ajatuksia kuin esimerkiksi kuuntelemista, avun tarjoamista ja kannustamista avoimeen keskusteluun.

Nämä itse asiassa ovat tekoja, joita olemme jalkauttaneet Varmassa myös omaan arkeemme. Esimerkiksi meillä kuntoutusasiantuntijoilla on käytössä pieni arkinen tapa, jolla on lopulta tosi suuri merkitys työssä jaksamiseen: me kyselemme toistemme kuulumisia ilman sen suurempaa haloota. Tällöin on täysin OK todeta myös se, jos juuri nyt en jaksa. Samalla on mahtavaa tietää, että tukea on tarjolla jos sitä kaipaan. Tätä samaa käytäntöä toivon jalkautettavaksi muuallekin. Ein sanomista on hyvä välillä itse kunkin harjoitella, se kun harvalla tulee loppujen lopuksi kovin luonnostaan.

Hannan lukusuositukset aiheeseen liittyen:
Varma-lehti 1/2016
STM:n ohjeet työssä jaksamisen tukemiseen


Kategoriat

Avainsanat