Hakutulokset

Ei tuloksia haulle "{{searchTerm}}"

Työkykyennuste on parantunut, vaan ei kaikilla

Jukka Kivekäs 6.11.2014

Suomalaisen työntekijän työkykyennuste on parantunut selvästi viimeisten viiden vuoden aikana, kuten Varman ja työhyvinvoinnin asiantuntijayritys Odumin kanssa maaliskuussa julkistettu selvitys suomalaisen työntekijän hyvinvoinnista kertoo. Poikkeuksellisen suureen, yli 100 000 vastauksen aineistoon pohjautuvat tulokset kertovat vastustamattomasti, että työkyvystään epävarmojen osuus on laskenut vuoden 2009 10,5 %:sta 8,2 %:iin.

Työkyvyn kannalta myös Eläketurvakeskuksen tilastot alkaneista työkyvyttömyyseläkkeistä näyttävät myönteisiltä: uusien työkyvyttömyyseläkkeiden määrä on vähentynyt huippuvuodesta 2008 jo yli 20 %:lla. Uusia työkyvyttömyyseläkkeitä alkoi työeläkejärjestelmässä vuonna 2013 "enää" hiukan yli 20 000, kun kuusi vuotta aiemmin luku oli 25 600. Erityisesti masennuksen vuoksi myönnetyt eläkkeet ovat vähentyneet roimasti, yli 25 %, joten huomion kiinnittäminen masennuksesta johtuvaan työkyvyttömyyteen on tuottanut tulosta.

Onko eläkekehityksen osalta siis kaikki hyvin? Voimmeko nyt vain tyytyväisinä seurata, miten työkyvyttömyys vähenee ja eläkkeellesiirtymisiän nousutavoitteet toteutuvat itsestään?

Ei sentään. Keväällä ilmestyneen THL:n tutkimuksen mukaan joka neljäs ei usko jaksavansa työelämässä vanhuuseläkeikään saakka. Epävarmuutta kokevien osuus vaihtelee alueittain ja näyttää silmämääräisesti korreloivan vahvasti alueen työllisyystilanteen kanssa. Lisäksi työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisessä on eroja eri työntekijäryhmien välillä. Vaikka työurat ovatkin eri sosioekonomisissa ryhmissä suurin piirtein yhtä pitkiä, työntekijäammateista jäädään kuitenkin työkyvyttömyyseläkkeelle enemmän kuin muista sosiaaliryhmistä. Tutkimusnäyttö siitä, missä määrin tämä ero johtuu työhön liittyvistä tekijöistä ja missä määrin terveyskäyttäytymisestä johtuvista sairastavuuseroista, on kuitenkin ristiriitaista.

Vaikka keskimääräinen kehitys siis kulkee hyvään suuntaan, ei siihen kaikilta osin voi olla tyytyväinen. Eläköitymisessä ja kuolleisuudessa todetut erot ovat niin suuria, että palkansaajajärjestöjen huoli omien jäsentensä tilanteesta työuran loppupuolella on ymmärrettävää. Toinen silmiinpistävä havainto on työkyvyttömyyskehityksen vahva kytkentä työllisyystilanteeseen. Työttömät ymmärrettävästi kokevat oman työkykyennusteensa huonommaksi kuin työssä käyvät. Työkyvyttömyyseläke koetaan edelleen turvallisemmaksi − ja myös sosiaalisesti jotenkin hyväksyttävämmäksi − kuin pitkäaikaistyöttömyys.

Tutkimuksissa todetut erot antavat pohdinnan aihetta paitsi eläkeneuvotteluihin myös terveydenhuollon monikanavarahoituksen vaihtoehtoja selvittävän työryhmän työhön. Siellähän yksi eläköitymisen kannalta keskeinen kysymys on, miten työterveyshuolto tulevassa sote-mallissa tulisi järjestää. Onko työterveyshuolto vain eriarvoisuutta lisäävä hyväosaisten sairaanhoitolaitos? Vai onko sillä omaan erityisosaamiseen pohjautuva tehtävä työntekijän terveydentilan, toimintakyvyn ja työelämän vaatimusten yhteensovittamisessa? Viime vuosina on sekä lainsäädännöllä että koulutushankkeilla saatu kehitettyä erikoissairaanhoidon ja työterveyshuollon työnjakoa ja yhteistyötä erityisesti pitkittyvissä sairauspoissaoloissa. Uskallan väittää, että tämä kehitys on yksi suurimpia syitä em. eläkelukujen vähenemiseen.

Nyt on siis löydettävä ne keinot, joilla turvataan hyvä yleinen kehityssuunta ja huomioidaan siinä eri työntekijäryhmien erilainen tilanne. Samalla pitää huolehtia, ettei keskeisesti työssä olevien työkyvyn ennusteeseen vaikuttavaa hyvin toimivaa välinettä, työterveyshuoltoa, tehdä uudistusinnossa tosiasiassa toimintakyvyttömäksi.

THL:n selvitys työssä jaksamisesta
ETK:n raportti sosioekonomisista eroista
Lääkärilehden artikkeli tuloluokkien välisistä eroista elinajanodotteessa


Kategoriat

Avainsanat