Hakutulokset

Ei tuloksia haulle "{{searchTerm}}"

Virtauksen johtaminen

Lauri Järvilehto 30.3.2015

Innostavalla työllä on kolme keskustekijää: vapaus, virtaus ja vastuu. Näistä virtaus liittyy läheisimmin työn tuottavuuteen. Sen alatekijöitä ovat osaaminen, kehittyminen ja osaamiseen perustuva virtauskokemus, eli flow.

Flow syntyy silloin kun taidot ja tehtävän vaativuustaso ovat tasapainossa. Sen merkittäviä tekijöitä ovat mahdollisuus keskittyä, tehtävästä saatava palaute sekä tehtävälle asetettu selkeä päämäärä.

Flow johtaa osaamisen kehittymiseen ja oppimiseen. Flow tapahtuu yleensä oman osaamisen rajoilla. Liian helppo tehtävä johtaa tylsistymiseen, liian haastava puolestaan turhautumiseen. Kun haaste ja osaaminen ovat tasapainossa, on mahdollista työskennellä oman osaamisen äärirajoilla.

Osaamisalueen rajoilla työskentely kehittää osaamista. Näin aiemmin ponnistelua vaatinut tehtävä muuttuu pian helpoksi, ja vastusta pitää lisätä. Tästä seuraa henkilökohtainen kasvu, jolloin flow pysyy yllä alati vaativampiin haasteisiin tarttumalla.

Virtauksen johtamisessa keskeistä on viestiä kirkkaasti, mitä alaiselta odotetaan. Päämääränasettelu, priorisointi ja jatkuva (kannustava) palaute auttavat pitämään yllä flow-kokemusta ja kehittämään omaa osaamista.

Erityisen tärkeää tämä on silloin, kun vapautta johdetaan esimerkiksi etätyön kautta. Etätyö ilman tavoitteenasetantaa voi johtaa tyhjäntoimittamiseen. Kun sen sijaan päämäärät ovat kirkkaat, voi työntekijä hoitaa homman missä vaan se parhaiten sujuu.

Priorisointi auttaa puolestaan hahmottamaan päämääriä. Kirjoita kuun lopussa ylös kolme keskeisintä asiaa, jotka haluat itse saada seuraavassa kuussa maaliin. Samaten voit kirjoittaa myös kolme päämäärää, jotka ovat yksiköllesi keskeisimmät. Prioriteetit informoivat sitten sitä, mitä odotat itseltäsi ja alaisiltasi.

Flow-tilaa on myös helppo pitää yllä listoja tekemällä. Käytä Extended Mind -palvelua päivittäisten askareittesi koordinointiin. Kirjoita ylös mitä kullekin päivälle suunnittelet – ja jos et ehdi hoitaa kaikkea, siirrä loput tehtävät seuraavalle päivälle.

Virtaus ja flow-kokemus ovat yksi ihmiselämän miellyttävimpiä olotiloja. Parhaimpiin tuloksiin päästään, kun jokainen yksilöllinen työntekijä voi haastaa itseään riittävästi, mutta niin, ettei haaste keikauta stressin ja ahdistuksen puolelle.

Flow syntyy siitä, kun työ sujuu!


Lauri Järvilehto

Lauri Järvilehto

Lauri Järvilehto (FT) on Filosofian Akatemian perustaja ja hallituksen puheenjohtaja; metafyysinen tutkimusmatkailija ja Sherlock Holmes -fani. Laurista mielekäs elämä on fundamentaalinen ihmisoikeus. Siihen kuuluu mielekäs työ, oppiminen ja innostus. Lauri on myös tutkija, yritysjohdon valmentaja ja tuottelias kirjailija. Esimerkiksi teokset Monenkirjavia kuvitelmia, Hauskan oppimisen vallankumous, Upeaa työtä ja Tee itsestäsi mestariajattelija ovat Laurin käsialaa.

Lauri Twitterissä @varma_tweet Varma LinkedInissä

Kategoriat

Avainsanat