Hakutulokset

Ei tuloksia haulle "{{searchTerm}}"

YEL-työtulolla on väliä: Teron tarina

Merja Valle 21.4.2015

Kerronpa tositarinan Terosta, 48-vuotiaasta konealan yrittäjästä. Tero on toiminut yrittäjänä 20 vuotta. Hänen yrityksensä työllistää muutaman henkilön. Myös Teron vaimo on töissä yrityksessä. Tero on tehnyt kauan käytännön töitä työntekijöidensä rinnalla, hoitanut lisäksi esimiehen tehtävät ja tehnyt paperihommat.

Tero on perusterve, ei polta eikä juuri käytä alkoholia. Hän on hyvässä kunnossa. Mies on tosin työlle perso, mutta ei sen enempää kuin yrittäjät yleensä.

Äkkiä eräänä aamuna

Eräänä aamuna, ilman varoitusta, Tero saa aivoinfarktin. Onneksi hän pääsee nopeasti hoitoon. Toipuminen vie kuitenkin aikaa, eikä kokoaikatyöhön ole paluuta pitkään aikaan. Kenties ei koskaan.

Tero saa eteensä karun laskelman: työkyvyttömyyseläke on 957 € kuukaudessa. Onneksi hän kuntoutuu osatyökyiseksi. Kuuden kuukauden mittaisen työkokeilun aikana Tero ja hänen perheensä saavat suunniteltua Teron työnkuvan sellaiseksi, että osapäiväinen työhön paluu onnistuu.

Jokin unohtui

Teron firmalla on mennyt ihan hyvin, joten euroa ei ole tarvinnut venyttää viimeisen päälle. Terolle ei vain ole tullut mieleen tarkistaa, millaisen työtulon perusteella hän maksaa yrittäjäeläkevakuutustaan. Tosipaikan tullen kävi ilmi, että työtulo oli varsin pieni.

Tero on toiminut kuten suuri osa yrittäjistä. Hän on pyörittänyt yritystä, huolehtinut työntekijöidensä sosiaaliturvasta. Unohtanut itsensä.

Alhainen YEL-työtulo = pieni päiväraha

Jos sairaus kaataa yllättäen, kuten Teron, yrittäjä on helposti heikoilla. YEL-työtulo kun määrittää monta asiaa:

  • sairauspäivärahan,
  • kuntoutusrahan,
  • työkyvyttömyyseläkkeen. 

Noiden lisäksi se määrittää myös esim. vanhempainrahan, ja tietysti vanhuuseläkkeen. Jos YEL-työtulo on pieni, myös sen perusteella laskettavat päivärahat ja eläkkeet ovat pieniä. Silloin tarvitaan sukanvartta.

Näin YEL-työtulo näkyy

Miespuolinen yrittäjä maksoi Suomessa viime vuonna YEL-vakuutusta keskimäärin 23 800 euron työtulon mukaan. Naisyrittäjillä luku oli hieman alhaisempi, 20 600 euroa. Joka toisella yrittäjällä se oli alle 16 000 euroa.

Harva sentään joutuu työkyvyttömyyden vuoksi eläkkeelle, mutta moni sairastaa ajoittain. Silloin YEL-työtulolla on väliä.

Esimerkiksi 48-vuotiaan naisyrittäjän sairauspäiväraha olisi 48 euroa päivässä, jos YEL-työtulo olisi se, mitä naisilla keskimäärin viime vuonna oli.

Ota selvää sosiaaliturvastasi

Jos yrittäjän työura katkeaa vakavaan sairastumiseen, työkyvyttömyyseläkkeen määrä lasketaan viiden viime vuoden työtulon keskiarvosta. Tarvitaan siis pitkäjänteisyyttä.

Viime vuonna noin kaksi kolmesta työkyvyttömyyseläkkeellä olevasta yrittäjästä sai eläkettä bruttona alle 1000 euroa kuukaudessa. Kuuluisitko tuohon joukkoon? Mihin raha riittäisi?

Ota selvää omasta sosiaaliturvastasi. Erityisesti, jos olet yksinyrittäjä.

P.S. Teron nimi ei oikeasti ole Tero, mutta muuten tarina on totta. Tero on nyt osatyökyvyttömyyseläkkeellä. Hän pystyy tekemään yrityksessään osapäiväistä työtä, ja haluaa vakaasti päästä vielä kokopäivätyöhön.

Työkyvyttömyys 2013

Lähteet: Varma, Eläketurvakeskus

Tietoa YEL-vakuuttamisesta
Yrittäjän laskuri


Kategoriat

Avainsanat