Esimiesvalmennuksessa vahvistettiin ratkaisukeskeisiä työyhteisötaitoja

Varman ja Edupolin yhteistyössä järjestämän esimiesvalmennuksen viimeisessä lähipäivässä vahvistettiin ratkaisukeskeisen työyhteisön taitoja.

– Kävimme päivän aikana läpi mm. miten työpaikalle luodaan positiivinen ilmapiiri, miten motivoin itseäni ja työtovereita, ratkaisen ongelmia luovasti ja kuinka arjessa voi käydä positiivista vuoropuhelua, Paula Hakkarainen kertoo.

– Asiantuntijaorganisaatiossa ei toimi autoritäärinen johtamismalli, vaan pikemminkin arjessa on keskityttävä ihmisten motivoimiseen ja valmentamiseen, jotta haluttuja tuloksia saadaan aikaan. Ongelmat on pyrittävä kääntämään tavoitteiksi siten, että pohditaan yhdessä miten asiat voidaan tehdä paremmin, Mikko Rosengren lisää.

Kysymyksen asettelu purkaa tilanteita

Päivän aikana tehtiin käytännönläheisiä ryhmätöitä.

– Kuvasimme ongelmia ja pohdimme yhdessä erilaisia ratkaisumalleja. Harjoittelimme myös positiivista palautteen antoa. Sen avulla työyhteisöön voidaan luoda sellainen ilmapiiri, joka motivoi niin itseä kuin työtovereitakin ratkaisemaan ongelmat rakentavasti, Mikko kertoo.

Kysymyksen asettelulla voi tehdä paljon.

– Pahinta ristiriitatilanteessa on se, että asiaa lähestyy hyökkäävästi. Sen sijaan tilannetta voi lähteä purkamaan kysymyksillä: kertoisitko mitä on tapahtunut, miten tilanteen koet?, Paula toteaa.

– Sekin on tärkeää, että negatiivinen palaute ei kohdistu yksilöön, vaan prosessiin tai tapaan toimia. Se antaa hyvän lähtökohdan pohtia miten asioita voidaan jatkossa kehittää, jotta työt sujuisivat paremmin, Mikko lisää.

Kotiin viemisiksi kirja

Osallistujat saivat päivästä myös kättä pidempää.

– Saimme avuksi arkeen Ben Furmanin ja Tapani Aholan kirjan COOPERATION - Ratkaisukeskeinen työyhteisö ja kuinka se tehdään. Se oli hyvä juttu, sillä kirjan avulla asioita on helpompi palauttaa mieleen ja auttaa valmistautumaan erilaisiin tilanteisiin, Paula kertoo.

Valmistumisjuhla lokakuussa Molemmilla häämöttää nyt loppukiri koulutuksessa, sillä edessä on enää näyttötutkinto ja sen jälkeen valmistumisjuhla lokakuussa.

– Tämä on ollut mielenkiintoinen matka. Ryhmätyöt ja käytännön harjoitukset ovat olleet avartavia, sillä vaikka ryhmässä on ihmisiä monelta eri alalta, kaikki tuntuvat painivan työssä hyvin samankaltaisten asioiden parissa. On ollut antoisaa vaihtaa kokemuksia ja olen saanut kollegoilta hyviä vinkkejä omaan työhöni, Paula kiittelee.

– Näissä opeissa riittää pureskeltavaa vielä pitkäksi aikaa. Tämä on ollut ainutlaatuinen tilaisuus olla tekemisissä värikkään ja osaavan porukan kanssa. Kokemusten vaihtaminen onkin ollut yksi koulutuskokonaisuuden parhaasta annista. Hyvä että lähdin mukaan, Mikko toteaa.

Lue aiemmat jutut:
Työhyvinvointi tapetilla esimieskoulutuksessa

Teksti: Commia/Mia Heiskanen

Voisit olla kiinnostunut myös näistä