Parempaa tulosta paremmalla mielin

Henkilöstön työtyytyväisyys paranee. Samaan aikaan yrityksen toiminta on tehostunut ja tulos kasvanut. Kuulostaako liian hyvältä ollakseen totta? Näin asiat kuitenkin ovat Certiassa.

Talous-, henkilöstö- ja järjestelmäpalveluiden palvelukeskus Certia Oy:n asiakkaita ovat maamme yliopistot ja korkeakoulut.

– Tehostamme rakentamamme SAP:in sekä asiantuntijapalveluidemme avulla asiakkaidemme hallintoa, kirjanpitoa ja palkanlaskentaa ja niihin liittyviä tietojärjestelmiä. Tehostamisella tarkoitetaan työn tekemisen sujuvoitumista, prosessien tehostamista ja kustannusten pienentämistä, sanoo Certian palvelujohtaja Pirkko Kero-Kangasluoma.

Vuonna 2010 perustetun Certian pääpaikka on Vaasassa ja lisäksi sillä on toimipisteet Joensuussa ja Vantaalla. Kaikki kolme yksikköä ja niiden 78 henkeä toimivat tiiviissä yhteistyössä, ja sähköiset neuvottelut ovat arkipäivää. Ennen yhtiöittämistä yritys toimi kaksi vuotta valtion virastona.

Onnistunut työkykyjohtaminen kantaa myös vaikeuksissa

Certiassa on energinen ilmapiiri, vaikka takana ovat kolmet yt-neuvottelut viiden vuoden aikana. Hyvällä työkykyjohtamisella on saatu paljon aikaan: henkilökunnan työtyytyväisyys on hyvä ja yhä nousussa, ja työpaikan ilmapiiriä kiitellään. Samaan aikaan työn tekeminen on tehostunut ja yrityksen tulos kasvanut.

– Meillä tehdään vuosittain työtyytyväisyyskysely. Viimeisimmät työtyytyväisyysmittarit näyttävät, että meillä viihdytään yhä paremmin. Sairaslomapäivätkin ovat vähentyneet, kertoo henkilöstöpäällikkö Kirsi Rintapää.

Työhyvinvointibarometrin mukaan tänä vuonna Certiassa oli yhtiön kaikkien aikojen parhaat tulokset johtamisessa, tiedonkulussa, työn sisällössä ja työilmapiirissä. Näihin vaikuttivat muun muassa esimieskoulutukset, henkilöstö- ja neljännesvuosi-infot, aloitetoiminta sekä työn sisällön monipuolistaminen.

– Certian tehokkuusluvut ovat samaan aikaan nousseet. Prosessien ja järjestelmien aktiivinen kehittäminen ovat vaikuttaneet tehokkuuden kasvamiseen, ja ihmiset tekevät töitä hyvillä mielin, Kero-Kangasluoma sanoo.

Hyvä ilmapiiri koostuu monesta asiasta

Hyvä työkyky ja ilmapiiri eivät synny sormia napsauttamalla. Niiden eteen on tehtävä aktiivista ja pitkäjänteistä työtä. Certiassa järjestetään säännöllisesti muun muassa tyky-päiviä, infotilaisuuksia ja koulutuspäiviä.

– Vuodesta 2010 meillä on ollut Varman kanssa käynnissä kaksivaiheinen työkykyhanke. Ensimmäinen vaihe keskittyi yhtiöittämiseen. Oli muun muassa esimiesten ja johtoryhmän koulutusta sekä työhyvinvointiasioita koko henkilöstölle. Toinen vaihe kestää vuoteen 2016 ja on niin ikään suunnattu koko henkilöstölle. Aiheita on strategian jalkauttamisesta hyvinvointiin ja liikuntaan, Rintapää kuvailee.

Certiassa olennaista on, että teorioita ei jätetä pöytälaatikkoon. Hyvinvointiteemaa tuetaan muun muassa sähkökäyttöisin pöydin ja liikuntasuorituksiin kannustamalla. Kesällä otettiin käyttöön jokaisen koneelta löytyvä taukojumppaohjelma: "personal trainer" motivoi liikkumaan ja antaa myös palautetta aktiivisuudesta.

Kero-Kangasluoma ja Rintapää mainitsevat yhdeksi hyvinvoinnin lähteeksi aloitteellisuuteen kannustamisen:

– Tavoitteena on sekä kehittää työprosesseja että vaikuttaa työhyvinvointiin työntekijöitä kuulemalla ja heidän parannusehdotuksiaan käyttöön ottamalla. Monesti tehostamiseen ja säästöjen aikaansaamiseen riittää, kun huomaa tehdä asioita toisella tavalla. Aloitepankki avattiin intranetissämme viime vuonna, ja kaikki saamamme runsaat 70 aloitetta punnittiin ja osa otettiin jo käytäntöön. Sama aktiivinen linja jatkuu.

Teksti: Irma Capiten
Kuvat: Mikko Lehtimäki

Lue lisää työkykyjohtamisesta
Certia Oy

Voisit olla kiinnostunut myös näistä