Uuden yrittäjän notkea käännös

Piti tulla venäläisiin matkailijoihin erikoistunut verkkomatkatoimisto. Ei tullut, kun maailma muuttui. Tulikin toimisto, joka tarjoaa räätälöityjä Suomi-elämyksiä ympäri maailmaa tuleville asiakkaille.

Riitta Kiukas oli haaveillut omasta yrityksestään kymmenkunta vuotta. Ekonomilla oli kuitenkin itsekritiikkiä: yritysideat eivät tuntuneet tarpeeksi hyviltä.

Sitten tapahtui kaksi asiaa: vakityössä ei enää ollutkaan tarpeeksi haasteita, ja 50. syntymäpäivä läheni.

Venäjä muutti koko paletin

Aika omalle yritykselle alkoi tuntua oikealta, ja toimiva liikeideakin oli kypsynyt. Se olisi lähinnä venäläisille suunnattu verkkomatkatoimisto. Riitta Kiukkaalla oli vankkaa taustaa sekä markkinoinnista Venäjälle että nettimarkkinoinnista.

– Kun lähdin yrittäjäksi, Venäjä-ongelmia ei ollut näköpiirissä. Ajatus oli tehdä verkkomatkatoimisto ainoastaan englanniksi ja venäjäksi.

Mutta äkkiä maailma muuttui. Venäjän talous painui luisuun ja Ukrainan sota alkoi. Venäläiset eivät enää matkailleet.

Saksaan, Espanjaan, ehkä Kiinaan

– Tutkin matkailijatilastoja ja mietin omaa osaamistani, Riitta Kiukas kertoo.

Niinpä Kiukkaan yritys, Skafuuri Oy ja sen verkkomatkatoimisto Skafur-Tour, muutti lennosta markkina-aluetta. Lähes valmiiksi rakennettuun verkkokauppaan lisättiin kiireesti kieliksi suomi ja saksa. Pian seurasi myös espanja.

– Olemme tietoisesti hakeneet some-näkyvyyttä espanjaksi. Nyt etulyöntiaseman saaminen on helppoa, sillä juuri kukaan ei tee viestintää espanjankieliseen maailmaan, Kiukas kuvaa.

Nyt, vajaa vuosi matkaverkkokaupan avaamisesta, kielivalikoima on kasvanut vielä ruotsilla. Seuraavaksi suunnitelmissa on kiina.

Omaksi räätälöity matkailutuote

Toinenkin asia on muuttunut jo yrityksen alkutaipaleella.

– Lähdin tekemään lyhyitä elämyspaketteja. Asiakkaat voisivat itse yhdistellä ja suunnitella siten omannäköisensä ja -pituisensa matkan. Mutta eivät he halua tehdä sitä. He haluavat ostaa valmiiksi suunnitellun tuotteen.

Sitä Skafur-Tour siis tarjoaa: valmiita aktiviteetteja ja matkapaketteja, joita voi helposti muunnella ja yhdistellä asiakkaalle sopiviksi. Tyypillisesti asiakas kiinnostuu ensin jostain verkkosivuilla esillä olevasta tuotteesta ja ottaa yhteyttä. Lopullinen palvelu suunnitellaan hänen toiveidensa mukaan käyttäen rakennuspalikoina verkkosivulla olevia matkapaketteja. Skafur-Tour varaa aktiviteetit, majoitukset ja kuljetukset, asiakas maksaa koko paketin kertaostoksena.

Aitoja, käsinpoimittuja Suomi-elämyksiä

Skafur Tour järjestää Suomi-elämyksiä, jotka Riitta Kiukas on itse tarkistanut ja hyviksi havainnut. Tarjolla on noin sata erilaista aktiviteettejä urheilusta ja ulkoilmaelämästä taiteeseen, käsityöhön ja vaikkapa karjalanpiirakoiden tekemiseen.

– Olen matkustanut lähes kaksi vuotta Suomessa ja etsinyt suomalaisomisteisia, yrittäjävetoisia, laadukkaita palveluja. Haen parasta, mitä kullakin harrastusalueella on olemassa. Ja aitous on tärkeää. Karjalanpiirakkapaja on Pohjois-Karjalassa, porotilat aina Lapissa.

Sivutuotteena Kiukas on luonut pienille matkailuyrittäjille markkinointikanavan maailmalle.

Skafur-Tourin asiakkaat ovatkin ympäri maailmaa. Sveitsistä, Monacosta, Meksikosta, Qatarista, Intiasta, Kiukas luettelee. Juuri ennen haastattelua hän on keskustellut mongolialaisperheen kanssa.

He haluavat kokea Suomessa jotain todella eksoottista: olla vesillä ja uida.

Nämä on koettava

Teksti: Riitta Gullman
Kuvat: Skafur-Tour

Lue lisää yrittäjän eläkevakuutusasioista
Skafur-Tour

Voisit olla kiinnostunut myös näistä