Hakutulokset

Ei tuloksia haulle "{{searchTerm}}"

Vapo Venturesin liiketoimintajohtaja Mia Suominen suosittelee harjoittelemaan lyhyitä amerikkalaistyyppisiä hissipuheita, koska näin on pakko tiivistää ja löytää olennainen.
Vapo Venturesin liiketoimintajohtaja Mia Suominen suosittelee harjoittelemaan lyhyitä amerikkalaistyyppisiä hissipuheita, koska näin on pakko tiivistää ja löytää olennainen.

Kasvu syntyy yrityksen sisältä

26.10.2016

Turvetuottajana parhaiten tunnettu energiayhtiö Vapo on mukana kasvuhakuisten yritysten Kasvu Openissa. Vapo Ventures poikkeaa monista muista osallistujista, sillä startup-projekteja on syntynyt vanhan yhtiön sisältä.

Kasvuhakuisten yritysten sparraaminen on viime vuosina kasvanut merkittävästi. Kasvu Openin monipuoliset ohjelmat ovat satsaus startup-yrityksille. Vapo on osallistunut Kasvu Openiin Vapo Venturesin kautta.

Vapo Ventures -toiminta on jo synnyttänyt kolme uutta liiketoimintaa. Sisäisten innovaatioiden kaupallistamiseen tähtäävä toiminta jatkuu. Markkinoille tiiviisti etabloituneen yrityksen suojista lähtee liikkeelle dynaamista uutta harvoin, koska uuteen ponnistaminen ei monesti kuulu perinteisen yrityksen dynamiikkaan. Katsotaan mieluummin olemassa oleviin bisneksiin.

Sparraaja kysyy yllättäviä asioita

Vapo Venturesin liiketoimintajohtaja Mia Suominen kehuu Kasvu Openin ulkopuolista asiantuntijanäkemystä.

– Uusi ja ulkopuolinen näkemys on ollut meille hyväksi. Keskusteluissa tulee esiin yllättäviä kysymyksiä. Ulkopuolisten näkemysten lisäksi olemme saaneet arvokkaita kontakteja. Uutta startup-alkua luotaessa näkökulman laajentaminen on hyväksi.

Varsinaista sparraamista käydään niin, että asiantuntemustaan on antamassa 6–10 asiantuntijaa eli mylläriä. Sparrattavasta yrityksestä on paikalla 2–3 henkilöä. Keskustelut ovat lyhyitä, mutta niitä pohjustetaan hyvin.

– Meillä on yrityksen sisällä hyvä oma innovaatiomylly, joka vie ideoita eteenpäin ja seuloo niiden käyttökelpoisuutta moneen kertaan. Vapolaiset ovat kahtena vuonna ottaneet osaa Kasvu Open -tapahtumaan.

Vapo Ventures on synnyttänyt muutaman vuoden sisältään jo kolme uutta liiketoimintaa Vapolle: kuituratkaisuja teollisuudelle toimittava Vapo Fibers, vesien käsittelyyn erikoistunut Vapo Clean Waters sekä Vapo Carbons, joka tähtää teknisten hiilten kansainvälisille markkinoille.

Uudet liiketoiminnat ovat osa Vapon uudistumista, jossa nykyisten liiketoimintojen rinnalle haetaan uutta kasvua.
– Uudet liiketoiminnat perustuvat vahvuuksiimme eli osaamiseen, verkostoihin ja omaisuuteen. Vapon Ventures -toiminnassa organisaatio on matala, tiedonkulku sujuu ja olemme ketteriä.

Jyväskylän pääkonttorin vinkkelistä katsoen Suominen sanoo olevansa iloinen Kasvu Openin tavasta levittyä koko maahan. Pienillekin yrityksille löytyy verkostoja ja rahoitusta kansainväliseen kasvuun.

Teksti: Tiina Huokuna
Kuva: Vapo

Vapo Ventures

Kehittää ja kaupallistaa Vapon uusia liiketoimintoja, jotka perustuvat yhtiön vahvuuksiin eli raaka-ainevaroihin, osaamiseen ja verkostoihin.

Keskeistä on luonnonvarojen käyttö jalostusasteen nostamiseksi energiatuotteiksi tai uusiksi käyttöhyödykkeiksi.

Venturesin kehittämiä uusia liiketoimintoja ovat Vapo Clean Waters Oy, www.cleanwaters.fi Vapo Fibres, www.vapofibers.fi, ja Vapo Carbons,  www.vapocarbons.fi.

Kasvu Open

Kasvuhakuisille yrityksille suunnattu valtakunnallinen tapahtumasarja ja kilpailu huipentuu kaksipäiväiseen finaaliin Jyväskylässä 26.-27.10.

Osallistujayritykset testaavat ideoitaan ja saavat sparrausta asiantuntijoilta lukuisissa tilaisuuksissa eri puolilla Suomea.

Tänä vuonna Kasvu Openiin on osallistunut 349 kasvuyritystä.

Lisätietoja: www.kasvuopen.fi

{{errorMessage}}

Avainsanat

Blogi