Nuorten johtaminen vaatii uudenlaista otetta

Varman työpajassa pohdittiin uusia työkaluja nuorten työkyvyn johtamiseen. Kannustavalla ja motivoivalla johtamisella on selvä yhteys työn tuottavuuteen, sitoutumiseen ja tulokseen.

Nuoret työntekijät valtaavat työpaikkoja vauhdilla, kun suuret ikäpolvet jäävät eläkkeelle. Esimiestyöskentelyllä on oleellinen merkitys nuorten motivaatioon ja työssä jaksamiseen. Nuorten työkykyä ja työhyvinvointia voi ja pitääkin johtaa. Tämä oli keskeinen viesti Varman lokakuisessa työpajassa, jossa etsittiin keinoja nuorten työkyvyn johtamiseen.

Työpajan vetämisestä vastasi Demos Effect, joka on ajatushautomo Demos Helsingin yrityspalveluihin erikoistunut tytäryhtiö.
− Työpajan tavoitteena oli löytää selkeä näkemys hyvästä työstä. Halusimme myös tunnistaa merkittävimmät vipupisteet, joiden kautta työkykyä voidaan parantaa, Demos Effectin konsultti Louna Laurila sanoo.

Samat haasteet kaikilla

Työpajaan osallistui henkilöstöä kahdesta Varman asiakasyrityksestä, joilla molemmilla on paljon nuoria työntekijöitä. Toinen yrityksistä oli rekrytointi- ja henkilöstövuokrausyritys Studentwork. Toinen osallistuja oli Varner-Group. Yritys on norjalainen perheyhtiö, johon kuuluvat Suomessa vaateketjut Dressmann, Bik Bok, Cubus ja Carlings.

Erilaisista toimialoista huolimatta haasteet nuorten johtamiseen ovat pitkälti samoja molemmissa yrityksissä. Keskusteluissa nousivat esille muun muassa hyvät johtamiskäytännöt ja esimiehen tuki. Nuoret odottavat rakentavaa palautetta, kannustusta, molemminpuolista luottamusta ja avointa tiedonkulkua.

Selvät tavoitteet

Nuoret työntekijät toivovat johtamiselta myös selvää tavoitteiden asettamista sekä konkreettisia mittareita tulosten saavuttamisessa. Lisäksi he haluavat säännöllistä palautetta, miten työtehtävistä on suoriuduttu. Kehityskeskustelut eivät saa olla kuitenkaan pomon yksinpuhelua, vaan nuoret haluavat antaa palautetta esimiestyöstä.

Työpajassa nousi esille myös kokemusten jakamisen merkitys. Hyvin menneiden asioiden lisäksi olisi hyvä käydä rakentavasti läpi myös epäonnistuneita tapauksia, jotta kaikki voivat oppia niistä ja välttää samoja virheitä.

Sekä Studentwork että Varner-Group ovat hyvässä kasvussa olevia yrityksiä. Molemmat yritykset rekrytoivat uusia työntekijöitä, mikä korostaa työtehtäviin perehdyttämisen merkitystä.

Omaa työntekoa ja urakehitystä tukevan osaamisen kehittämistä pidettiin erittäin tärkeänä heti alusta lähtien.

Uusia työkaluja

Työpaja oli osa Varman laajempaa kokonaisuutta, jolla haetaan ratkaisuja tulevaisuuden työelämän haasteisiin ja mahdollisuuksiin. Varman työkykyjohtamisen kehityspäällikön Mari Keräsen mukaan tavoitteena on varmistaa, että yrityksillä on jatkossakin osaavia ja motivoituneita työntekijöitä.
− Olemme kiinnostuneita tietämään, mitä nuoret odottavat työelämältä ja millä tavoilla he jaksavat hyvin työelämässä ja pysyvät innovatiivisina. Nämä asiat vaikuttavat pidemmällä aikavälillä tietenkin myös työn tuottavuuteen ja siihen, että nuoret sitoutuvat yritykseen.

Työpajaan osallistuneet Studentworkin ja Varner-Groupin edustajat kokoontuvat marraskuussa toiseen työpajaan jatkamaan työtä ja hahmottamaan konkreettisia ratkaisuja työpaikan haasteisiin. Tämä auttaa Varmaa kehittämään palveluja ja työkaluja nuorten työkyvyn johtamiseen.

− Kehitettävien työkalujen avulla Varman asiakasyritykset pystyvät vaikuttamaan siihen, että nuoret voivat työssään paremmin ja sitä kautta myös heidän osaamisensa ja innokkuutensa saadaan käyttöön, Keränen toteaa.

Tätä nuoret odottavat johtamiselta:

  • Selvää tavoitteiden asettamista sekä konkreettisia tulosmittareita.
  • Avoimuutta ja hyvää tiedonkulkua.
  • Säännöllistä palautetta siitä, miten työtehtävistä on suoriuduttu.
  • Mahdollisuutta antaa palautetta esimiestyöstä.
  • Selvää näkymää omaan urapolkuun ja tietoa siitä, mitä eteneminen työntekijältä edellyttää.
  • Omaa työntekoa ja urakehitystä tukevan osaamisen jatkuvaa kehittämistä.

Teksti ja kuvat: Matti Remes

Voisit olla kiinnostunut myös näistä