Nyt on aika vaikuttaa tulevaisuuden työhön

Työelämän kiihtyvä muutos vaatii kaikilta uudenlaisia kyvykkyyksiä. Varman asiakastilaisuudessa pohdittiin keinoja, joilla yrityksen johto ja henkilöstö voivat menestyä kovassa menossa.

Varma järjesti maaliskuun lopulla ”Varmasti! Huominen voittaa eilisen” -asiakastilaisuuden, jonka teemana oli työn tulevaisuus. Helsingin Kattilahallissa 400 osanottajaa pohti muun muassa digitalisaation vaikutuksia työelämään ja ammatinkuviin.

Demos Effectin vastaava konsultti Johannes Nuutinen esitti arvioita siitä, miten työtä tehdään tulevaisuudessa. Pohjana oli Työ 2040 -skenaariotutkimus, jonka tekemiseen osallistuivat myös Varma, Ammattiliitto Pro, Tieto ja Verohallinto.

– Työn muutos on kiihtymässä, ja se vaatii meiltä kaikilta uusia kyvykkyyksiä. Yrityksissä on mietittävä, miten ihmiset pysyvät muutoksessa mukana ja miten työn mielekkyys säilytetään, Nuutinen huomautti.

– Muutokset vievät aina aikaa. Siksi tulevaan työelämään on alettava vaikuttaa jo tänään, Nuutinen jatkoi.

Muutoksen ymmärtäminen huolestuttaa

Varman työkykyjohtamisen kehityspäällikkö Jyri Juusti on selvittänyt, mitä Varman asiakkaat ajattelevat muutoksesta. Hän tapasi viime vuonna lähes sadan yrityksen henkilöstö- ja liiketoimintajohtoa ja kirjasi heidän uudistumiseen, työn sujuvuuteen ja työkykyyn liittyviä huoliaan.

Juustin mukaan yrityksissä tulisi pystyä arvioimaan, mihin toimintaympäristö ja asiakkaiden tarpeet ovat menossa ja mitä mahdollisuuksia ja huolia näihin tilanteisiin liittyy ihmisten kannalta. Muutostilanteita olisi hyvä yhdessä tarkastella faktojen, asiakkaiden ja tunteiden näkökulmista.

Yritysten johtaminen ja arjen esimiestyö kaipaavat Juustin mukaan täsmentämistä.
– Muutosta pitää johtaa. Esimiehen tulee näyttää esimerkkiä. Jatkuvaan dialogiin pitää olla valmius ja uskallusta

Myös henkilöstötyön käytäntöjä on Juustin mielestä terävöitettävä.
– Työkyvyn ylläpidossa on huolehdittava entistä enemmän henkilöstön osaamisesta. Oman työn hallinnan tunne säilyy, kun osaamisesta huolehditaan, Juusti huomautti.

Motivoitunut henkilöstö on valtti

Henkilöstöpalveluja tarjoavan ManpowerGroupin markkinointi- ja viestintäjohtaja Mika Wilén muistutti, että tulevaisuudessa yritykset erottuvat kilpailijoistaan yhä selvemmin osaavalla ja motivoituneella henkilöstöllään.

– Nämä asiat huomioon ottavat yritykset ovat voittajia markkinoilla. Yrityksillä on kuitenkin liian vähän tietoa henkilöstönsä osaamisesta, motivaatiosta, kiinnostuksen kohteista ja urahaaveista. Tässä yritysten tulisi nähdä enemmän vaivaa ja hyödyntää tarjolla olevaa teknologiaa.

Wilénin mukaan uusi teknologia määrittelee työnteon ja osaamistarpeet uudelleen. Hän otti esille Maailman talousfoorumin WEF:n arvion, jonka mukaan 35 prosenttia työntekijöiden ydintaidoista muuttuu seuraavan 5 vuoden aikana.

Wilén lähetti myös terveisiä nuorille, jotka miettivät opiskelupaikan valintaa tulevaisuuden työelämän tarpeiden kannalta.
– Nuoren kannattaa valita opinnot oman kiinnostuksensa mukaan, oli se sitten pianonsoittoa, ranskan kieltä tai teknologiaa. Työuran aikana joutuu joka tapauksessa oppimaan koko ajan uutta ja vaihtamaan uraa useaan kertaan. Kyky sopeutua ja oppia jatkuvasti uutta ovat menestyksen keskiössä.

Työn tuottavuutta nostettava

Varman toimitusjohtaja Risto Murto arvioi ajankohtaisen talouskatsauksen ohella pidemmän aikavälin näkymiä Suomessa. Hän viittasi ennusteisiin, joiden mukaan talouskasvu olisi jäämässä runsaaseen prosenttiin vuodessa.

– Aiemmin totuimme 3–4 prosentin kasvulukuihin. Nyt ja tulevina vuosina saamme olla iloisia, jos kasvu yltää 1-2 prosenttiin.

Murto muistutti, että työiässä olevien aikuisten määrä ei ole Suomessa enää kasvamassa. Tällöin elintason nousu jää työn tuottavuuden kasvun varaan. Teollisuuden kasvu on ollut pitkään nopeaa, mutta palveluissa parannettavaa vielä riittää.

– Elintason nousun edellytys on saada robotteja myös palveluihin. Se on kuitenkin iso haaste, sillä robotiikan tuominen vaikkapa terveydenhoitoon ei ole yhtä helppoa kuin autotehtaassa.

Lue lisää Varman tapahtumista ja ilmoittaudu mukaan!

Teksti: Matti Remes
Kuvat: Susa Junnola

Voisit olla kiinnostunut myös näistä