Robotista tulee paras työkaveri

Tekoäly vapauttaa työntekijöiden ajan vaativampiin tehtäviin ja auttaa myös pomoja tekemään entistä fiksumpia päätöksiä, innovaatiojohtamisen professori Liisa Välikangas sanoo.

Robottien ja tekoälyn pelätään vievän työn monilta ihmisiltä. Aalto-yliopiston innovaatiojohtamisen professori Liisa Välikangas näkee tulevaisuuden huomattavasti valoisampana.

Kun rutiinitehtävät automatisoituvat, myös toimistoissa työntekijöille jää entistä enemmän aikaa keskittyä luovuutta ja arviointikykyä vaativaan työhön.

– Siinä kone ei pärjää ihmisille, Välikangas sanoi Varman ”Varmasti! Huominen voittaa eilisen” -asiakastapahtumassa Helsingissä.

Tekoäly täydentää ihmisälyä

Välikangas ennustaa, että tulevaisuudessa tekoälyavustajat valmistelevat asiat ja tekevät myös päätösesityksiä, joita ihminen voi verrata omiin päätelmiinsä ja tehdä lopullisen arvion.

– Teko- ja ihmisäly täydentävät näin hyvin toisiaan. Robotista tulee meille paras työkaveri.

Välikankaan mukaan uusi teknologia mullistaa myös johtamisen perusteet. Hän uskoo, että päivittäisen johtamisen käytännöt siirtyvät pitkälti algoritmien vastuulle, sillä ilman tietokoneiden valtavaa laskuvoimaa ihminen ei kykene ennakoimaan maailman muutoksia.

– Perinteisen johtamisen sisällöt, kuten muutosten ennakointi ja niihin sopeutuminen, muuttuvat reaaliaikaiseksi algoritmien myötä. Analytiikka auttaa ohjaamaan toimintaa oikeaan suuntaan.

Välikankaan mielestä johtamisessa on otettava huomioon, että maailma on siirtynyt syvään epävarmuuden aikaan. Riskejä on entistä vaikeampaa tunnistaa tai arvioida tulevaa.

– Yrityksiin tarvitaan resilienssiä, kykyä muuttua, menipä maailma mihin suuntaan tahansa. Kun tapahtuu jotakin yllättävää, siihen on tartuttava kasvumahdollisuutena.

Perinteinen johtaminen on historiaa

Välikangas huomautti, että monet työelämän ja johtamisen käytännöistä ovat säilyneet samoina koko teollisen aikakauden. Johtamiskulttuurissa painottuvat edelleen hierarkia ja tehokkuus.

– Yritämme standardoida työtehtäviä, jotta ne olisivat mahdollisimman samanlaisia ja yksinkertaisia. Rutiinit ja hierarkia rajoittavat kuitenkin uudenlaista ajattelua. Esimerkiksi uusien työntekijöiden tuomat tuoreet ajatukset usein tukahdutetaan.

Välikangas kannustaa kyseenalaistamaan perinteiset johtamisen mallit. Ne ovat tuoneet paljon hyvinvointia, mutta nyt ne ovat jääneet auttamatta ajastaan jälkeen.

– Maailma on muuttunut. Nyt tarvitaan täysin erilaista osaamisten yhteensovittamista. Yrityksissä se tarkoittaa esimerkiksi entistä enemmän yhteistyötä yli osastorajojen.

Välikankaan mielestä yrityksissä kannattaa suhtautua muutokseen löytöretkeilijän asenteella.

– Muutos on juuri sitä, että löytää koko ajan uutta ja kokeilee rohkeasti uusia asioita. Lisäksi on tärkeää oppia asioista, jotka ovat vasta tapahtumassa. Jos otamme oppia ainoastaan menneestä, emme ole edelläkävijöitä ja voimme jäädä jälkeen kilpailijoista.

Teksti: Matti Remes
Kuvat: Susa Junnola

Voisit olla kiinnostunut myös näistä