Tekniikkapainotus vaihtui työkykyjohtamiseen

Nobina Finland on harpannut seitsemässä vuodessa tekniikkapainotteisesta bussiyhtiöstä ihmisten johtamiseen panostavaksi joukkoliikennetoimijaksi. Tukea muutokselle on saatu Varmasta ja työterveyshuollosta.

Pohjoismaiseen Nobina-konserniin kuuluva Nobina Finland Oy on pääkaupunkiseudun suurin liikennöitsijä. Yhtiön historia juontaa juurensa 1920-luvulle ja nykyisen nimensä se on ottanut käyttöön vuonna 2009. Samoihin aikoihin johto havahtui pohtimaan työvoimavaltaisella alalla toimivan yrityksen henkilöstöasioita ja johtamiskäytäntöjä.

Monella tapaa epäselvässä lähtötilanteessa ihmisten systemaattinen johtaminen ja raportointi olivat yhtiössä alikehittyneitä. Sairauspoissaolojen seuranta oli ulkoistettu palkanlaskijalle.

– Esimiehet pyörittelivät liikennepalikoita ja murehtivat niiden sujuvuutta. Kuljettajat kokivat kuljettavansa linja-autoa eikä ihmisiä. Toiminnan fokus oli vahvasti tekniikassa ja liikenteessä, muistelee muutoksen vetäjäksi Nobina Finlandiin palkattu henkilöstöjohtaja Elena Rokala.

Konsernilinjaukset lähtölaukauksena

Nobina Finland lähti toteuttamaan uudistuksia konsernitason linjausten saattelemana. Niissä ihmisten johtaminen nostettiin strategisesti tärkeäksi asiaksi ja henkilöstöpoliittiseksi arvoksi. Näin vahvistettiin sisäistä ymmärrystä siitä, että jokaisella yrityksen työntekijällä on oikeus hyvään johtamiseen.

Suomessa ensimmäinen konkreettinen muutos oli työterveyspalveluiden tarjoajan vaihtaminen. Uuden kumppanin kanssa tehtiin systemaattinen suunnitelma työhönottotarkistusten toteuttamista ja työkyvyn seurantaa varten. Samalla määritettiin kummankin osapuolen roolit ja tarvittavat prosessit.
Nobina Finlandissa mietittiin myös paljon työkykyjohtamiseen liittyviä tarpeita sekä niiden tarvitsemia mittareita. Arvokasta tukea ja neuvoja saatiin Varmasta.

– Ensimmäinen työkykyhankkeemme piti sisällään sisäisen johtamisen ohjelman, jossa esimerkiksi selkiytettiin organisaatiorakennetta sekä kehitettiin työkyvyn ja sairauspoissaolojen seurantaa. Nykyisin nämä asiat ovat monessa yrityksessä arkipäivää, mutta tuolloin niiden tekeminen oli uutta ja erikoista, sanoo Rokala.

Jokaiselle kuljettajalle annetun koulutuksen ansiosta Nobina Finlandin työntekijät ovat ryhtyneet ottamaan entistä enemmän vastuuta omasta hyvinvoinnistaan. Pienten terveysvaivojen osalta on saavutettu merkittävää parannusta vireyttä ja voimaa vaalivalla ryhmävalmennuksella, johon työterveyshuolto valitsee osallistujat.

Ammatillinen kuntoutus avainasia

Muita Nobina Finlandin kehitystoimenpiteitä ovat olleet työkykyjohtamista teroittava ja siihen liittyviä parhaita käytäntöjä jakava esimiestason yhteistoiminta-areena. Varman kannustamana yritys on ottanut toimintaansa vahvasti mukaan myös ammatillisen kuntoutuksen hyödyntämisen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

– Ammatillinen kuntoutus on ollut meille tärkeä tekijä työkykyjohtamisen ja työkyvyn ylläpitämisen kannalta. Käytäntö on saatu hyvin lentoon, ja siitä on tullut paljon positiivista palautetta. Voin iloisena todeta, että Nobina Finlandin työkyvyttömyyseläkkeiden maksuluokat ovat kehittyneet positiivisesti, Rokala paljastaa.

Nobina Finlandin saavutukset eivät rajoitu pelkästään tähän. Seitsemän vuoden takaiseen lähtötilanteeseen verrattuna noin 1300 henkeä työllistävä yritys on onnistunut puolittamaan sairauspoissaolojen määrän. Lisäksi Nobina-konsernissa kolme kertaa vuodessa suoritettavan työtyytyväisyyttä ja -motivaatiota kartoittavan Pulssi-henkilöstötutkimuksen tuloksissa Nobina Finland komeilee ykkössijalla verrattuna muihin pohjoismaisen konsernin yrityksiin.

– Olemme myös toteuttaneet lakisääteisen täydennyskoulutuksen yhteydessä 1000 kuljettajan itsearvioinnin, jossa he saivat arvioida omaa terveyttään. Tulokset paranivat toisella arviointikierroksella. Tästä ja kaikesta muusta voidaan päätellä, että meidän henkilöstömme voi hyvin ja viihtyy työssään, riemuitsee Rokala.

Katso myös video Varman yhteistyöstä Nobinan kanssa:

Teksti: Ari Rytsy
Kuva: Junnu Lusa

Voisit olla kiinnostunut myös näistä