Hakutulokset

Ei tuloksia haulle "{{searchTerm}}"

Ei ”sit ku” elämää

Ei ”sit ku” elämää

2.5.2016

Tarja Nyman on utelias elämälle. Hän ei elä ”sit ku”, vaan tässä ja nyt. Päivät täyttyvät vapaaehtoistyöstä, yhdistystoiminnasta, kulttuurista ja matkustelusta.

Tarja jäi eläkkeelle 63-vuotiaana vuoden 2006 loppupuolella.

– En asettanut itselleni odotuksia eläkepäivien suhteen, vaan ajattelin elää päivän kerrallaan. Ainoa päätös oli, että en koske vuoteen tietokoneeseen. Työskentelin viimeiset työvuodet päätteen ääressä ja sain siitä enemmän kuin tarpeekseni. Toinen kimmoke eläkkeelle jäämiseen oli päivittäinen työmatka, jota kertyi 17 kilometriä yhteen suuntaan. Kyllästyin päivittäiseen paahtamiseen moottoritiellä, Tarja kertoo.

Hurja pudotus

Eläkepäätöstä vauhditti osaltaan myös vuonna -99 tapahtunut onnettomuus, jossa Tarja putosi ikkunoita pestessään neljästä metristä.

– Rintalasta ja nikamia vaurioitui, mutta selvisin. Päätin tuolloin, että en halua jäädä eläkkeelle sairaana, vaan sellaisessa kunnossa, että voin edelleen nauttia elämästä.

Eläkevuodet eivät kuitenkaan käynnistyneet kuin Strömsössä. Tarjan mies jäi eläkkeelle 2009.

– Hän oli melko huonossa kunnossa, sillä hän ei ollut yrittäjänä pitänyt juurikaan vapaapäiviä tai lomia. Pikkuhiljaa kuvaan tuli mukaan masennus, hän jätti itsensä hoitamisen taka-alalle, luovutti ja menehtyi vuonna 2010. Minun oli myönnettävä, että toista ei voi valitettavasti auttaa, ellei hän sitä itse halua. Elämän realiteetit oli otettava vastaan sellaisena kuin ne tulivat. Selvisin tilanteesta hyvien ystävien avulla ja lähdin mukaan erilaiseen toimintaan, sillä en halunnut jäädä yksin kotiin murehtimaan.

Arvokasta vapaaehtoistyötä

Tarja kertookin olleensa pitkään mukana yhdistystoiminnassa ja erilaisessa vapaaehtoistyössä.

– Lähdin mukaan yhdistystoimintaan jo opiskeluaikoina 60-luvulla. Eläkkeelle jäätyäni liityin Marttoihin ja vuonna 2010 aloitin Maanpuolustusnaisissa, jossa olen toiminut viimeiset kuusi vuotta puheenjohtajana. Tällä hetkellä toimin aktiivisesti kahdeksassa eri yhdistyksessä. Olen mukana myös kirkon toiminnassa ja teen vapaaehtoistyötä: ulkoilutan vanhuksia ja käyn tapaamassa pakolaisperhettä.

Maanpuolustusnaisten kanssa Tarja kertoo käyvänsä Linnunlaulu-nimisessä hoitokodissa ulkoiluttamassa vanhuksia ja leipomassa heidän kanssaan.

– On hienoa huomata, kuinka vanhukset virkistyvät meidän vierailuista. Kun olimme viimeksi leipomassa karjalanpiirakoita, eräs rouva ei ollut puhunut moneen kuukauteen. Kun hän pääsi leipomaan, hän alkoi jälleen puhua. Tällaiset hetket antavat paljon!

Tarja tapaa säännöllisesti myös viime syksynä Irakista lastensa kanssa paennutta maahanmuuttajanaista.

– Hän on Suomessa viiden lapsensa kanssa ja viimeisimmän tiedon mukaan hänen miehensä on tapettu Irakissa. He tulivat lentäen Turkkiin, sieltä veneellä Kreikkaan ja eri maiden läpi Suomeen Hennalan vastaanottokeskukseen. Käyn tapaamassa perhettä heidän nykyisessä asuinpaikassaan. Kirkko järjestää seurakuntatalolla myös yhteisiä illanviettoja, joissa maahanmuuttajille opetetaan suomen kieltä. Tapaamiset lisäävät ymmärrystä kielellisistä haasteista huolimatta.

Kuusi tuntia unta riittää!

Tarja on haastatteluhetkellä virkistäytymässä tyttärensä kanssa Helsingissä.

– Tulemme tänne aina välillä teatteriin ja konsertteihin. Matkustamme muutoinkin yhdessä aina kun mahdollista. Kaikesta touhuamisesta huolimatta viihdyn hyvin myös kotona omissa oloissani. En todellakaan kaipaa miestä tähän elämäntilanteeseen, sillä passaamisesta olen saanut enemmän kuin tarpeekseni, Tarja nauraa.

Tällä naisella tuntuu siis riittävän hyvää energiaa muille, mutta riittävätkö vuorokauden tunnit myös ansaittuun lepoon?

– Hyvin riittävät, sillä tulen toimeen pienellä unimäärällä. Kuusi tuntia unta riittää vallan mainiosti. Lähdin tänäkin aamuna jo puoli kuudelta lenkille ja nyt olemme tyttäreni kanssa täällä pääkaupungin sykkeessä. Elämä on ihanaa!

Teksti ja kuva: Mia Heiskanen

Lisätietoa eläkeasioista

{{errorMessage}}

Avainsanat

Blogi