Hakutulokset

Ei tuloksia haulle "{{searchTerm}}"

Yrittäjä, olethan turvannut selustasi?

Yrittäjä, olethan turvannut selustasi?

8.3.2016

Eläke ei suinkaan ole ainoa asia, johon YEL-työtulo vaikuttaa. Omaan tilanteeseen riittäväksi mitoitettu työtulo turvaa yrittäjän toimeentulon yllättävissä elämän käänteissä.

Työntekijä päivittää verokorttinsa uuteen tulojen muuttuessa. Myös yrittäjän kannattaa huolehtia, että tulojen muutokset tulee huomioitua myös YEL-työtulon määrässä. Näin työtulo on aina ajan tasalla ja elää yrittäjän vaiheiden mukana.

Työtulo on hyvä pitää jatkuvasti oikealla tasolla, koska sillä on tulevan eläkkeen määrän lisäksi merkitystä myös esimerkiksi työttömyyspäivärahaan sekä Kelan myöntämien päivärahojen määrään, kuten sairauspäivärahaan.

– Sairastuminen on monesti äkillistä, eikä sairastumista tietenkään voi ennakoida tai valita, muistuttaa Varman vakuutuspalvelujohtaja Riikka Nivus.

Ikäviin yllätyksiin voi kuitenkin varautua taloudellisesti.

– Varautuminen kannattaa, koska valitettavasti mitä tahansa voi sattua ihan yllättäen. Jos vaikka kompastuu katukivetykseen ja katkaisee jalkansa, siitä voi koitua usean viikon työkyvyttömyysjakso. Tulot voivat olla silloin kovin pienet, jos työtulo on ollut alhainen.

Vuoden 2016 alusta työtulo on vaikuttanut sosiaaliturvan lisäksi myös tapaturmakorvauksen määrään.

Työtulo on yrittäjän sosiaaliturvan perusta

Työtuloa voi muuttaa niin usein kuin on tarve, mutta takautuvasti sen muuttaminen ei ole mahdollista. Elämän heitellessä erilaisiin tilanteisiin voi toimeentulon niukkuus yllättää, jos työtulon vaikutukset ovat jääneet ajoissa huomioimatta.

YEL-työtulo ei vaikuta ainoastaan tulevan eläkkeen määrään, vaan se määrittää laajasti yrittäjän sosiaaliturvan tasoa.

– Yrityksen juoksevat kulut ja omat kulut täytyy maksaa myös esimerkiksi sairausajalta. Itselle sopivaa YEL-työtulon tasoa miettiessä kannattaakin pohtia, millaisilla tuloilla tulen toimeen, jos jotain käy.

Teksti: Jenni Kurvinen

Aiheeseen liittyvää:

YEL on yllättävän joustava – kokeile vaikka
Onko YEL kannattava sijoitus?
Yrittäjän laskuri

Yrittäjän työtulo – Mitä siitä kannattaa tietää?

Työtulo on sosiaaliturvasi perusta
Työtulo vaikuttaa Kelan myöntämien sairaus-, äitiys- ja vanhempainrahojen määrään, työttömyyspäivärahaoikeuteen, ansiopäivärahan ja kuntoutustuen ja -rahan sekä tapaturmakorvauksen määrään. Se vaikuttaa myös työkyvyttömyyseläkkeen ja tietysti myös kertyvän vanhuuseläkkeesi määrään.

Työtulo on työpanoksesi arvo
Sen tulee vastata palkkaa, jota työsuhteessa maksettaisiin yhtä ammattitaitoiselle henkilölle kuin sinä olet.

Työtulon muuttaminen on helppoa
Voit muuttaa työtuloa niin usein kuin se on tarpeen. Voit tehdä muutoksen Varman verkkopalvelussa tai soittamalla asiakaspalveluun, puh. 010 192 094.

Jos olet uusi yrittäjä, saat alennusta
Jos olet aloittamassa ensimmäistä yritystäsi, saat 22 % alennuksen YEL-maksuun neljän vuoden ajan.

Työtulo määrittää vakuutusmaksusi
Vakuutusmaksusi lasketaan YEL-työtulon perusteella. Alle 53-vuotiaan maksu on 23,6 % työtulosta. Jos olet 53-vuotias tai vanhempi, maksu on 25,1 % työtulostasi.

Sinä määrität työtulosi
Yrittäjänä määrität itse työtulosi sopivan suuruiseksi. Voit muuttaa työtuloasi yrittäjätoimintasi tai työpanoksesi muuttuessa, mutta et takautuvasti.

Voit arvioida toimeentuloasi eri tilanteissa helposti
Varma mobiilista voit tarkistaa YEL-työtulon vaikutuksen mm. sairauspäivärahaan, työttömyyspäivärahaan, vakuutusmaksuun ja eläkkeeseen. Palvelu tarjoaa sinulle kanavan, jossa voit arvioida toimeentuloasi näppärästi eri tilanteissa.

{{errorMessage}}

Avainsanat

Blogi