Hakutulokset

Ei tuloksia haulle "{{searchTerm}}"

Työeläkelaitosten vakavaraisuussäännökset uudistuvat

20.3.2015

Tasavallan presidentti on tänään vahvistanut lain, joka uudistaa vakavaraisuusrajan laskentaa ja sijoitusten hajauttamista koskevia säännöksiä. Vakavaraisuuslaskennassa otetaan jatkossa nykyistä tarkemmin ja kattavammin huomioon kaikki olennaiset sijoitustoiminnan riskit sekä vakuutusriskit. Samalla vastuuvelan kattamista koskevista säännöksistä luovutaan tarpeettomina.

Laissa säädetään jatkossa riskiluokituksesta, jonka mukaan riskit otetaan huomioon. Samaan sijoitukseen voi kohdistua useita eri riskejä. Myös sijoitusten odotettu tuotto sekä eri riskitekijöiden välinen riippuvuus huomioidaan.

Laissa on säädetty vakavaraisuuskehikosta. Siinä käytettävät riskiparametrit annetaan asetuksella, jonka valmistelu on meneillään. Lisäksi Finanssivalvonta valmistelee omia määräyksiä ja ohjeita.

Varmassa on jo käynnistetty uuden laskentajärjestelmän suunnittelu. Muutoksen ei kuitenkaan oleteta vaikuttavan juurikaan Varman sijoittamiseen.

Uudet säännökset koskevat 1.1.2017 alkaen työeläkevakuutusyhtiöitä, eläkesäätiöitä, eläkekassoja, Merimieseläkekassaa ja osin Maatalousyrittäjien eläkelaitosta.

{{errorMessage}}

Avainsanat

Blogi