Varma ja SOK ovat solmineet pitkän vuokrasopimuksen SOK:n pääkonttorista Vallilassa

Varma ja SOK ovat solmineet uuden pitkäaikaisen vuokrasopimuksen SOK:n Vallilassa sijaitsevan pääkonttorin, Ässäkeskuksen, toimitilojen vuokraamisesta. SOK:n pääkonttori on ollut samoissa tiloissa vuodesta 1991 lähtien. 

Varman omistama Fleminginkatu 34:ssa sijaitseva, noin 41 000 neliön toimistokokonaisuus käsittää lisäksi lähes 500 autopaikan pysäköintilaitoksen. Ässäkeskuksen henkilöstömäärä on noin 1 950 henkeä. Hyvät liikenneyhteydet, kuten juna- ja metroaseman läheisyys, ja pysäköintitilat palvelevat kiinteistössä työskenteleviä ja vierailevia henkilöitä.

Osana uutta vuokrasopimusta Varma toteuttaa kohteessa mittavan peruskorjauksen, jolla kiinteistö modernisoidaan vastaamaan nykyaikaisia teknisiä ja toiminnallisia vaatimuksia.

- SOK:lla on pitkä historia Vallilassa. Ässäkeskuksessa toteutettavan kunnostuksen yhteydessä tilojen käytettävyys paranee vastaamaan nykyaikaisia toimitilatarpeitamme. Uudistamme koko Ässäkeskuksen monitilatoimistoksi, jossa työntekijät voivat joustavasti valita sopivan työskentely-ympäristön esimerkiksi tiimityöskentelyyn tai keskittymistä vaativaan työhön. Tehokkaampi tilankäyttö pienentää mm. hiilijalanjälkeä, sanoo SOK:n kiinteistöjohtaja Pasi Suutari.

- Olemme tyytyväisiä, että pitkäaikainen ja hyvä yhteistyömme SOK:n kanssa Vallilassa jatkuu. Kiinteistökannan peruskorjaus ja tarkoituksenmukainen käyttö myös tulevaisuudessa tukevat kestävää kehitystä ja Varman vastuullisen sijoittamisen tavoitetta vähentää kiinteistöjen hiilijalanjälkeä, toteaa Varman kiinteistöistä vastaava sijoitusjohtaja Ilkka Tomperi.

 

Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma on Suomen vakavaraisin työeläkeyhtiö ja suurin yksityinen sijoittaja. Yhtiö vastaa yksityisellä sektorilla noin 870 000 henkilön työeläketurvasta. Vuonna 2016 Varman maksutulo oli 4,7 miljardia euroa, ja yhtiö maksoi eläkkeitä 5,3 miljardia euroa. Varman sijoitusten arvo oli vuoden 2016 lopussa 42,9 miljardia euroa.

SOK tuottaa S-ryhmän osuuskaupoille hankinta-, asiantuntija- ja tukipalveluita sekä vastaa S-ryhmän strategisesta ohjauksesta ja liiketoimintaketjujen kehittämisestä.


Lisätietoja:
Ilkka Tomperi, sijoitusjohtaja (kiinteistöt), Varma, puh. 050 379 1903, sähköposti ilkka.tomperi@varma.fi
Pasi Suutari, kiinteistöjohtaja, SOK, puh. 040 504 4292, Pasi.Suutari@sok.fi
Leena Rantasalo, viestintäpäällikkö, Varma, p. 050 300 7980, sähköposti leena.rantasalo@varma.fi

Voisit olla kiinnostunut myös näistä