Saima Ritalahden käsityöliikkeen avajaiset vuonna 1969.
Saima Ritalahden käsityöliikkeen avajaiset vuonna 1969.
Tunnelmia eläkkeellelähtöpäivänä vuonna 1982.
Tunnelmia eläkkeellelähtöpäivänä vuonna 1982.
Käsityöihminen vielä 100-vuotiaana.
Käsityöihminen vielä 100-vuotiaana.

100-vuotiaan Saiman työmuistoja kehräämöstä ja käsityöliikkeestä

18.9.2017

Varma kerää Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi yli 100-vuotiailta asiakkailtaan muistoja työvuosilta. Julkaisemme muistoja tämän vuoden aikana verkkosivuillamme. Syyskuun työmuiston on lähettänyt Saima Ritalahti Tampereelta.

Nuoruus sota-ajan Tampereella

Olen syntynyt saunassa Kokemäen Risteen kylässä kesäkuussa 1917 5-lapsisen työläisperheen nuorimmaisena.

Minulla oli onnellinen ja turvallinen lapsuusaika isämme rakentamassa kotimökissämme Risteellä. Olin vasta 10-vuotias, kun isäni kuoli ja äidillemme jäi suuri vastuu viiden lapsen kasvattamisessa. Kävin kuusi vuotta kansakoulua. 15-vuotiaana lähdin Tampereelle isosiskoni perässä. Hän järjesti minulle kotiapulaisen paikan tuttavaperheeseensä. 17-vuotiaana siirryin Tampereen Pellavatehtaan neulomoon, neuloin säkki- sekä pressukoneella pressuja valtiolle, ja hieno-ommelkoneella pöytä- ym. liinoja. Vajaan viiden vuoden päästä, helmikuussa 1939, lähdin Tampellasta. Aloitin Suomen Trikoolla paremmalla palkalla, muistaakseni sain kolme ja puoli markkaa tunnilta. Siellä vyyhtisin ja kehräsin lankoja.

Tampereen aika oli mukavaa, sain paljon hyviä ystäviä, ihania muistoja on paljon. Elimme säästeliäästi, jotta voisimme käydä teatterissa, tansseissa Konsussa ja Palokunnan talossa, joskus jopa leivoskahveilla, otimme osaa myös nuorisoseuratoimintaan. Tampereen aikaan liittyy vahvasti myös sota-aika, oli pelkoa ja puutetta. Sotaa olimme paossa Ylöjärven Soppeenmäellä. Näistä ajoista on myös hyviä muistoja, vieraitten ihmisten hyväntahtoisuudesta ja auttamisen halusta, yhteen hiileen puhaltamisesta.

160 kilometriä pyörän selässä häihin

Nuorisoseuratoiminnan kautta tapasin tulevan, tamperelaisen aviopuolisoni, joka työskenteli Lapinniemen kehräämössä kehruu- ja vuoromestarina. Sota-aika sotki siviilielämän etenemistä. Mieheni oli välillä sodassa, sieltä välillä ”työlomalla”.

Meidät vihittiin Tampereella vuonna 1941. Tähän liittyykin yksi tarina. Oli astunut voimaan liikekannallepano. Sulhaseni ei uskaltanut lähteä häihinsä julkisilla ajoneuvoilla, pelkona oli joutua ”pidätetyksi” ja joutua heti lähtemään rintamalle. Niin hän ajoi omiin häihinsä Jalasjärveltä Tampereelle työnantajaltaan lainaamalla polkupyörällä. Kilometrejä 160, tie oli mutkainen ja kuoppainen. Takapuoli oli Tampereelle päästyään hellänä.

Minä muutin häiden jälkeen Jalasjärvelle, jossa syntyivät perheemme kolme lasta. Samalla kun menin naimisiin puolisoni kanssa, menin naimisiin myös villakehräämöiden, likaisten lampaanvillojen ja lankojen kanssa. Mieheni oli ”työnarkomaani” koko ikänsä ja arvostettu ammattilainen alallaan. Myös minä olin töissä kehräämössä osapäiväisenä. Jalasjärven aika oli sodista ja kovasta työstä huolimatta onnellista aikaa.

Yrittäjäksi

50- ja 60-luvuilla muutimme kehräämötoiminnan alkuun saattamisen merkeissä eri puolille Pohjanmaata ja aina Rovaniemelle asti. Tulipalo tuhosi Rovaniemen villakehräämön vuonna 1960, ja siirryimme Ylivieskaan, jossa miehestäni tuli jo toimivan kehräämön osaomistaja. Myöhemmin hän jatkoi itsenäisenä yrittäjänä minun kanssani. Puolisoni hoiti ja vastasi kehräämön toiminnasta ja hoiti talouteen liittyvät asiat. Minä olin apuna kehräämön puolella ja hoidin kaikki ”juoksevat” asiat. Mieheni oli terveyssyistä lopetettava kehräämötoiminta vuonna 1969.

Jatkoin Ylivieskassa mieheni jälkeen yksityisyrittäjänä omassa Vieskan Lanka-Aitta –nimisessä käsityöliikkeessäni, minkä avajaisia vietettiin samana vuonna. Pidin käsityöliikettäni siihen asti, kunnes täytin 65 vuotta. Nautin kaikista elämäni varrella olleista töistä ja joka päivä menin mielelläni ja iloisella miellä töihin.

Olen aina ollut kova käsityöihminen ja opetin Ylivieskan kansalaisopistossa muutaman vuoden käsitöitä. Kansantanhuissa olen käynyt yli 40 vuotta aina kevääseen 2015 asti, jolloin piti lopettaa, kun en enää kuullut musiikkia kunnolla. Lisäksi olen ollut mukana seniorivoimistelussa, petankkia pelaamassa ja eläkeläisten kanssa ihanilla matkoilla milloin kotimaassa milloin ulkomailla.

Eläkevuosina ympyrä sulkeutui

30 vuotta sitten muutin tyttäreni perheen mukana Tampereelle, nuoruusvuosieni kaupunkiin. Näin myös elämänpolkuni ympyrä sulkeutui. Asun Armonkalliolla ja katselen ikkunastani Lapinniemen vanhoja kehräämö-rakennuksia, mieheni nuoruusvuosien työpaikkaa.

Olen tottunut olemaan yksin, mutta en ole yksinäinen. Aamuisin tutustun päivän sanomalehteen useamman tunnin ajan istuskellen keinutuolissa. Uutisia seuraan TV:stä pari kertaa päivässä, jotta pysyisin ajassa mukana. Kokonaan en käsitöitäkään ole lopettanut, vaan lapasia ja sukkia syntyy vuosittain vielä useita kymmeniä pareja. Perjantai-illasta sunnuntai-iltaan olen tyttäreni luona ja silloin päivärutiiniin myös kuuluu puolen tunnin lenkki. Melkeinpä viikoittain luonani pyörähtää sukulaisia ja hyviä ystäviä tervehtimässä.

Olen onnellinen siitä, että olen saanut paljon hyviä ystäviä ja tuttavia elämäni varrelta sekä siitä, että olen saanut jakaa heidän kanssaan niin ilon kuin surunkin kyyneleet. Elämäni on ollut hyvin mielenkiintoista. Yksi pitkän ikäni salaisuus on varmasti myös tyttärieni ja heidän perheittensä hyvä huolenpito, mistä suuren suuret kiitokseni heille kaikille.

Olen onnellinen ja kiitollinen, että olen saanut nauttia rikkaasta ja hyvästä elämästä 100 vuotta täyttävässä Suomessa, jolle toivon sydämestäni oikein hyvää ja onnellista seuraavaakin vuosisataa.

Lue lisää tarinoita aiemmin julkaistusta uutisesta: 100-vuotiaiden työmuistoja tietokoneajan alkutaipaleelta ja pukutehtaalta

 

{{errorMessage}}

Avainsanat

Blogi