Eläkepäätökset selkeämmiksi palvelumuotoilun avulla

Varmassa on kokeiltu syksyn aikana juridista palvelumuotoilua (Legal Design) eläkepäätösten sisällön ja ulkoasun kehittämisessä. Pilotin tavoitteena oli tehdä päätöksistä asiakasystävällisempiä.

Asiakkaat mukana kehitystyössä

Kokeilussa kehitimme vanhuus- ja työkyvyttömyyseläkkeitä koskevia päätöksiä tiivistämällä ja jäsentämällä sisältöä uudelleen sekä selkeyttämällä ulkoasua. Kehitystyössä oli mukana myös joukko asiakkaitamme.

– Asiakkaamme kokevat eläkeasiat usein monimutkaisina. Haluamme vastuullisena eläkeyhtiönä kehittää eläkepäätöksiä selkeämmiksi. Meille on myös olennaisen tärkeää ottaa asiakkaat mukaan kehitystyön keskiöön, eläkepalveluista ja tietohallinnosta vastaava johtaja Tiina Kurki sanoo.

Pilotti toteutettiin yhteistyössä asianajotoimisto Dottirin ja palvelumuotoilutoimisto Hellonin kanssa.

– Varman kanssa toteutettu pilottiprojekti osoitti, että vaikeitakin juridisia päätöksiä voidaan muotoilla asiakaslähtöisemmiksi, sanoo Dottirin toimitusjohtaja Antti Innanen.

Uudet päätökset käyttöön vaiheittain

Kokemukset pilotista olivat hyviä, ja uudistetut eläkepäätökset otetaan käyttöön vaiheittain.

– Projekti vaati tiivistä yhteistyötä, aikaa ja vaivannäköä, mutta lopputulos palkitsi. Toivomme, että myös asiakkaamme ovat tyytyväisiä, Tiina Kurki sanoo.

Voisit olla kiinnostunut myös näistä