Varman asiakkaat saavat eläkepäätöksensä nopeasti

Varman asiakkaat saavat eläkepäätöksensä nopeasti

24.01.2018
eläketurva
asiakaspalvelu
Uutinen

Varman asiakkaat saavat eläkepäätöksensä nopeammin kuin alalla keskimäärin. Vuoden 2017 tilastojen mukaan käsittelemme eläkehakemukset keskimäärin kuusi päivää nopeammin kuin muut työeläkevakuuttajat. Jo vuonna 2016 käsittelyaika oli hyvällä tasolla, ja viime vuonna nopeutimme käsittelyä entisestään.

Eläkepäätöksiä noin 50 000, kasvua 7 %

Hakemusten keskimääräinen käsittelyaika on noin 37 päivää, mutta aika vaihtelee eläkelajista riippuen. Esimerkiksi uuden osittaisen vanhuuseläkkeen päätöksen voi saada jopa muutamassa päivässä. Toisaalta esimerkiksi työkyvyttömyyseläkkeiden käsittelyaika on pidempi.
 
Sujuvan eläkekäsittelyn taustalla ovat hiottu prosessi, jonka kehittämisessä on hyödynnetty Lean-menetelmää, hyvin toimiva tietojärjestelmä, automaation ja ohjelmistorobotiikan hyödyntäminen sekä osaavat asiantuntijamme.
 
Annoimme viime vuonna lähes 50 000 eläke- ja kuntoutuspäätöstä. Määrä kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna 7 %. Eniten päätösmäärä kasvoi perhe-eläkkeessä (12 %) ja kuntoutuksessa (8 %). Uuden osittaisen vanhuuseläkkeen päätöksiä tehtiin 2 700 ja työuraeläkkeen 1 kpl.

Verkkopalveluissa huimaa kasvua

Viime vuonna henkilöasiakkaamme asioivat verkkopalvelussamme yhteensä noin 430 000 kertaa. Suurin asiakasryhmä verkkopalveluissamme on 60 - 64-vuotiaat.

Asiointi on lisääntynyt edellisestä vuodesta yli 50 prosentilla. Kasvun taustalla ovat uudet verkkopalvelut. Viime vuonna kehitimme erityisesti kuntoutusasiakkaiden ja eläkkeenhakijoiden palveluita. Tarjoamme esimerkiksi kaikki hakemukset ja päätökset digitaalisina. Työelämässä olevien asiakkaidemme palveluita kehitimme uudistamalla työeläkeotteen.

(function (w, d, s, l, i) { w[l] = w[l] || []; w[l].push({ 'gtm.start': new Date().getTime(), event: 'gtm.js' }); var f = d.getElementsByTagName(s)[0], j = d.createElement(s), dl = l != 'dataLayer' ? '&l=' + l : ''; j.async = true; j.src = '//www.googletagmanager.com/gtm.js?id=' + i + dl; f.parentNode.insertBefore(j, f); })(window, document, 'script', 'dataLayer', 'GTM-MJL5CR'); (function(w, t, f) { var s='script',o='_giosg',h='https://service.giosg.com',e,n;e=t.createElement(s);e.async=1;e.src=h+'/live/'; w[o]=w[o]||function() {(w[o]._e=w[o]._e||[]).push(arguments)} ;w[o]._c=f;w[o]._h=h;n=t.getElementsByTagName(s)[0];n.parentNode.insertBefore(e,n); })(window,document,3860); (function(h,o,t,j,a,r){ h.hj=h.hj||function(){(h.hj.q=h.hj.q||[]).push(arguments)}; h._hjSettings={hjid:928553,hjsv:6}; a=o.getElementsByTagName('head')[0]; r=o.createElement('script');r.async=1; r.src=t+h._hjSettings.hjid+j+h._hjSettings.hjsv; a.appendChild(r); })(window,document,'https://static.hotjar.com/c/hotjar-','.js?sv='); var _paq = _paq || []; /* tracker methods like "setCustomDimension" should be called before "trackPageView" */ _paq.push(["setCookieDomain", "*.varma.fi"]); _paq.push(["setDomains", ["*.varma.fi"]]); _paq.push(['trackPageView']); _paq.push(['enableLinkTracking']); (function() { var u="//piwik.varma.fi/piwik/"; _paq.push(['setTrackerUrl', u+'piwik.php']); _paq.push(['setSiteId', '1']); var d=document, g=d.createElement('script'), s=d.getElementsByTagName('script')[0]; g.type='text/javascript'; g.async=true; g.defer=true; g.src=u+'piwik.js'; s.parentNode.insertBefore(g,s); })();