Reima Rytsölä: Sijoittajalla valta ja vastuu parantaa maailmaa

Reima Rytsölä: Sijoittajalla valta ja vastuu parantaa maailmaa

18.04.2018
sijoitukset ja talous
vastuullisuus
ilmastonmuutos
Uutinen

Vastuullinen sijoittaminen on täällä jäädäkseen. Eikä vastuullisuus ole millään tapaa ristiriidassa sen kanssa, että eläkeyhtiön pitää sijoittaa tuottavasti ja turvaavasti. Näin sanoo Varman sijoituksista vastaava varatoimitusjohtaja Reima Rytsölä.

– Sijoittajilla ja yrityksillä on aidosti paljon valtaa ja vastuuta tehdä tästä maailmasta parempi paikka elää, hän toteaa.

Vastuullinen sijoittaja ottaa huomioon tuotto-odotuksen ohessa ympäristöön, yhteiskuntaan ja hallintotapaan liittyvät kysymykset (ESG). Viime vuosina katseet ovat kääntyneet erityisesti ympäristövastuuseen, kun sijoittajia on vaadittu mukaan kamppailuun ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Reima Rytsölä arvioi, että vastuullinen sijoittaminen on tullut jäädäkseen. Hän ennustaa, että seuraavaksi keskusteluun nousee yritysten sosiaalinen vastuu  ja erityisesti työntekijöistä huolehtiminen.

Varma julkaisi vuonna 2016 sijoitusten ilmastopolitiikan, jossa se asetti kunnianhimoiset tavoitteet sijoitusten hiilijalanjäljen keventämiseksi eri omaisuuslajeissa. Pidemmän aikavälin tavoitteena on muokata salkusta Pariisin ilmastokokouksen alle 2 asteen mukainen. Rytsölän mielestä tavoite ei ole kaukana.

– Sijoittajalle ilmastonmuutos (E) on ollut suhteellisen yksinkertainen tematiikka. On mietitty, miten minimoida fossiilisiin polttoaineisiin liittyvää riskiä ja samalla etsitty hyötyä tulevaisuuden teknologioista, Rytsölä sanoo.

Hän ennustaa, että seuraavaksi vastuullisessa sijoittamisessa nousee S eli yritysten sosiaalinen vastuu, erityisesti työntekijöistä huolehtiminen.

– Tietoyhteiskunnassa on entistä tärkeämpää, miten brain power on hoidossa ja miten yritys luo kilpailuetua houkuttelemalla osaavat työntekijät kelkkaansa.

Muutakin kuin kieltolistoja

Varman matka vastuullisena sijoittajana alkoi vuosia sitten passiivisesta riskientorjunnasta ja on edennyt kohti aktiivista ohjausta. Tupakka ja ydinaseet suljettiin pois suorista sijoituksista jo 2000-luvun alussa. Viimeaikaisia askeleita on ollut mm. se, että vastuullisuudesta on tullut näkyvä osa Varman omistajaohjausta.

Puhe vastuullisesta sijoittamisesta on Rytsölän mielestä muuttunut hyvään suuntaan myös julkisessa keskuste-lussa. Mustien listojen ja pahisyhtiöiden ohessa kiinnostusta herättää myös se, miten vastuullisemmat yritykset tuottavat ja onko vastuullisuus vain brändäystä.

Samalla hän toteaa, että vastuullisuus sijoittamisessa on altis viherpesulle.

– On helppo allekirjoittaa sitoumuksia ja olla mukana kirjainyhdistelmissä. Paljon haastavampaa on saada vastuullisuus aidosti osaksi sijoitusprosessia. Buy-in pitää tapahtua koko organisaatiossa, ja mm. salkunhoitajille pitää luoda työkalut, joista on apua tulevaisuuden kassavirtojen arviointiin.

Rytsölä muistuttaa, että vastuullisuus on yksi merkittävä parametri sijoittamisessa.

– Mutta ei mikään Graalin malja, joka tekisi sijoittamisesta helppoa.

Regulaatiota näköpiirissä

Euroopan komissio antoi maaliskuussa suosituksia kestävän rahoituksen edistämiseksi ja kannustaakseen finanssialaa mukaan ilmastonmuutoksen hillintään ja sopeutumiseen. Toimintasuunnitelma sisältää laajan paletin toimenpiteitä, joilla mm. pääomia voidaan ohjata kohti kestäviä sijoituksia. Myös institutionaalisille sijoittajille on ohjeistusta luvassa.

Reima Rytsölä toivoo, ettei regulaatio ottaisi ylivaltaa vastuullisen sijoittamisen kehittämisessä.

– Ala on jo vuosia kehittänyt toimintaansa itsesääntelyn kautta. On tärkeää, että sijoittajat itse oivaltavat vastuullisuuden merkityksen; ettei vain tehdä siksi, että joku käskee. Myös kuluttajien vaateet kirittävät jatkuvasti yritysten vastuullisuutta, hän sanoo.

Katariina Sillander
(function (w, d, s, l, i) { w[l] = w[l] || []; w[l].push({ 'gtm.start': new Date().getTime(), event: 'gtm.js' }); var f = d.getElementsByTagName(s)[0], j = d.createElement(s), dl = l != 'dataLayer' ? '&l=' + l : ''; j.async = true; j.src = '//www.googletagmanager.com/gtm.js?id=' + i + dl; f.parentNode.insertBefore(j, f); })(window, document, 'script', 'dataLayer', 'GTM-MJL5CR'); (function(w, t, f) { var s='script',o='_giosg',h='https://service.giosg.com',e,n;e=t.createElement(s);e.async=1;e.src=h+'/live/'; w[o]=w[o]||function() {(w[o]._e=w[o]._e||[]).push(arguments)} ;w[o]._c=f;w[o]._h=h;n=t.getElementsByTagName(s)[0];n.parentNode.insertBefore(e,n); })(window,document,3860); (function(h,o,t,j,a,r){ h.hj=h.hj||function(){(h.hj.q=h.hj.q||[]).push(arguments)}; h._hjSettings={hjid:928553,hjsv:6}; a=o.getElementsByTagName('head')[0]; r=o.createElement('script');r.async=1; r.src=t+h._hjSettings.hjid+j+h._hjSettings.hjsv; a.appendChild(r); })(window,document,'https://static.hotjar.com/c/hotjar-','.js?sv='); var _vwo_code = (function () { var account_id = 65925, settings_tolerance = 2000, library_tolerance = 2500, use_existing_jquery = false, // DO NOT EDIT BELOW THIS LINE f = false, d = document; return { use_existing_jquery: function () { return use_existing_jquery; }, library_tolerance: function () { return library_tolerance; }, finish: function () { if (!f) { f = true; var a = d.getElementById('_vis_opt_path_hides'); if (a) a.parentNode.removeChild(a); } }, finished: function () { return f; }, load: function (a) { var b = d.createElement('script'); b.src = a; b.type = 'text/javascript'; b.innerText; b.onerror = function () { _vwo_code.finish(); }; d.getElementsByTagName('head')[0].appendChild(b); }, init: function () { settings_timer = setTimeout('_vwo_code.finish()', settings_tolerance); var a = d.createElement('style'), b = 'body{opacity:0 !important;filter:alpha(opacity=0) !important;background:none !important;}', h = d.getElementsByTagName('head')[0]; a.setAttribute('id', '_vis_opt_path_hides'); a.setAttribute('type', 'text/css'); if (a.styleSheet) a.styleSheet.cssText = b; else a.appendChild(d.createTextNode(b)); h.appendChild(a); this.load('//dev.visualwebsiteoptimizer.com/j.php?a=' + account_id + '&u=' + encodeURIComponent(d.URL) + '&r=' + Math.random()); return settings_timer; } }; }()); _vwo_settings_timer = _vwo_code.init(); var _paq = _paq || []; /* tracker methods like "setCustomDimension" should be called before "trackPageView" */ _paq.push(["setCookieDomain", "*.varma.fi"]); _paq.push(["setDomains", ["*.varma.fi"]]); _paq.push(['trackPageView']); _paq.push(['enableLinkTracking']); (function() { var u="//piwik.varma.fi/piwik/"; _paq.push(['setTrackerUrl', u+'piwik.php']); _paq.push(['setSiteId', '1']); var d=document, g=d.createElement('script'), s=d.getElementsByTagName('script')[0]; g.type='text/javascript'; g.async=true; g.defer=true; g.src=u+'piwik.js'; s.parentNode.insertBefore(g,s); })();