Varman sijoitukset tuottivat 3,5 % – vakavaraisuus vahvistui

Varman sijoitukset tuottivat 3,5 % – vakavaraisuus vahvistui

19.10.2018
sijoitukset ja talous
yhtiötietoa
Uutinen

Varman sijoitusten tuotto jatkoi tasaista kasvua vuoden kolmannella neljänneksellä alkuvuoden markkinaturbulenssin jälkeen. Yhdeksän kuukauden aikana Varman sijoitukset tuottivat 3,5 (6,2) % eli 1,6 miljardia euroa.

– Sijoitusten tuotot jatkoivat sitkeää kasvua huolimatta lisääntyneistä taloudellisista ja poliittisista riskitekijöistä maailmalla. Erityisesti USA:n osakesijoitukset tuottivat hyvin, sanoo Varman toimitusjohtaja Risto Murto.

Sijoitusten markkina-arvo oli syyskuun lopussa 46,9 (45,4) miljardia euroa, ja yhtiön vakavaraisuuspääoma vahvistui 11,6 (11,4) miljardiin euroon.  

Osakesijoitukset tuottivat 6,6 (9,6) %, ja niistä noteeratut osakkeet 5,5 (10,8) %. Yksittäisistä omaisuuslajeista pääomasijoitukset tuottivat parhaiten 12,2 (4,1) %. Myös kiinteistösijoitusten tuotto 4,0 (3,1) % parani tammi–syyskuussa viime vuodesta. Hedgerahastot tuottivat vakaasti 4,9 (5,3) %, mutta korkosijoitusten tuotot jäivät negatiivisiksi -1,2 (3,6) % haastavassa markkinaympäristössä.

– USA:n osakemarkkina pysyi pitkään immuunina kauppasodalle eikä sen vaikutus näy yhdeksän kuukauden tuotoissa. Yhdysvalloissa pitkät korot ovat kuitenkin syyskuun jälkeen nousseet, mikä yhdistettynä kauppasotaan käänsi osakemarkkinan laskuun. Aika näyttää, onko kyseessä tervehdyttävä korjausliike vai suhdanteen taite, sijoituksista vastaava varatoimitusjohtaja Reima Rytsölä sanoo.

Varmalle tunnustusta ilmastoriskeihin varautumisesta

Varma on sijoittunut viidenneksi riippumattoman järjestön AODP:n (Asset Owners Disclosure Project) kansainvälisessä vertailussa, jossa selvitettiin 100 suurimman eläkesijoittajan valmistautumista ilmastonmuutoksesta koituviin riskeihin. Varma on viime vuosina kehittänyt sijoitussalkkuaan ilmastoystävälliseksi.

– Ilmastokysymykset ovat Varmassa kiinteä osa sijoituspäätöksentekoa. Olemme luopuneet suorista osakesijoituksista kivihiiliriippuvaisiin sähköyhtiöihin ja painottaneet sijoituksia vähäpäästöisille toimialoille. Isona sijoittajana meillä on velvollisuus olla mukana näyttämässä mallia, miten sijoittamalla voi vaikuttaa ilmastoasioihin, Reima Rytsölä sanoo.

Uusia asiakkaita erityisesti pienyrityksistä

Varmaan on siirtynyt vuoden 2018 aikana hakemustietojen mukaan 17 miljoonaa euroa lisää maksutuloa muista eläkeyhtiöistä. Asiakashankinta on onnistunut erityisesti pienyrityksissä. Asiakastyön ytimessä on työkykyjohtaminen, johon Varma kehittää jatkuvasti välineitä esimerkiksi työkykyriskien varhaisempaan tunnistamiseen.

Varma ottaa ensi vuoden alusta käyttöön kansallisen tulorekisterin, josta se saa työnantajalta tarvitsemansa tiedot lähes reaaliaikaisesti. Tämä nopeuttaa vakuutusmaksujen käsittelyä ja eläkepäätösten tekemistä.

Varmassa oli syyskuun lopussa vakuutettuna 555 000 (537 000 vuoden alussa) työntekijää ja yrittäjää sekä 343 000 (343 000 vuoden alussa) eläkkeensaajaa.

Aleneva syntyvyys haastaa myös eläkejärjestelmää

Viime vuodet ovat olleet hyviä suomalaisen työeläketurvan kannalta. Vahvat sijoitustuotot ovat nostaneet eläkevarat ennätykseen. Vahvistuva työllisyys tukee eläketurvan karttumista myös tulevien eläkeläisten kannalta.

Vuonna 2017 voimaan astunut eläkeuudistus vahvisti eläkejärjestelmän kestävyyttä. Suurin laskelmia haastava yllätys on tullut syntyvyyden nopean laskun kautta.

– Parhaillaan syntyvät itsenäisen Suomen selvästi pienimmät ikäluokat. Syntyvyyden nopea lasku haastaa väistämättä myös eläkejärjestelmää, vaikka vaikutukset näkyvät vasta vuosikymmenten päästä. Seuraavaksi tarvitsemme lisää ymmärrystä, kuinka pitkäaikaisesta laskusta on kysymys, Risto Murto sanoo.

Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma on vastuullinen ja vakavarainen sijoittaja. Yhtiö vastaa yksityisellä sektorilla 900 000 henkilön työeläketurvasta. Vuonna 2017 Varman maksutulo oli 4,9 miljardia euroa, ja yhtiö maksoi eläkkeitä 5,5 miljardia euroa. Varman sijoitusten arvo oli syyskuun 2018 lopussa 46,9 miljardia euroa. 

Lisätietoja: 

  • Katri Viippola, johtaja, HR, viestintä ja vastuullisuus, puh. 0400 129 500, etunimi.sukunimi@varma.fi
  • Marjut Tervola, viestintäpäällikkö, puh. 045 673 0120, etunimi.sukunimi@varma.fi

 Liitteet: 

(function (w, d, s, l, i) { w[l] = w[l] || []; w[l].push({ 'gtm.start': new Date().getTime(), event: 'gtm.js' }); var f = d.getElementsByTagName(s)[0], j = d.createElement(s), dl = l != 'dataLayer' ? '&l=' + l : ''; j.async = true; j.src = '//www.googletagmanager.com/gtm.js?id=' + i + dl; f.parentNode.insertBefore(j, f); })(window, document, 'script', 'dataLayer', 'GTM-MJL5CR'); (function(w, t, f) { var s='script',o='_giosg',h='https://service.giosg.com',e,n;e=t.createElement(s);e.async=1;e.src=h+'/live/'; w[o]=w[o]||function() {(w[o]._e=w[o]._e||[]).push(arguments)} ;w[o]._c=f;w[o]._h=h;n=t.getElementsByTagName(s)[0];n.parentNode.insertBefore(e,n); })(window,document,3860); (function(h,o,t,j,a,r){ h.hj=h.hj||function(){(h.hj.q=h.hj.q||[]).push(arguments)}; h._hjSettings={hjid:928553,hjsv:6}; a=o.getElementsByTagName('head')[0]; r=o.createElement('script');r.async=1; r.src=t+h._hjSettings.hjid+j+h._hjSettings.hjsv; a.appendChild(r); })(window,document,'https://static.hotjar.com/c/hotjar-','.js?sv='); var _vwo_code = (function () { var account_id = 65925, settings_tolerance = 2000, library_tolerance = 2500, use_existing_jquery = false, // DO NOT EDIT BELOW THIS LINE f = false, d = document; return { use_existing_jquery: function () { return use_existing_jquery; }, library_tolerance: function () { return library_tolerance; }, finish: function () { if (!f) { f = true; var a = d.getElementById('_vis_opt_path_hides'); if (a) a.parentNode.removeChild(a); } }, finished: function () { return f; }, load: function (a) { var b = d.createElement('script'); b.src = a; b.type = 'text/javascript'; b.innerText; b.onerror = function () { _vwo_code.finish(); }; d.getElementsByTagName('head')[0].appendChild(b); }, init: function () { settings_timer = setTimeout('_vwo_code.finish()', settings_tolerance); var a = d.createElement('style'), b = 'body{opacity:0 !important;filter:alpha(opacity=0) !important;background:none !important;}', h = d.getElementsByTagName('head')[0]; a.setAttribute('id', '_vis_opt_path_hides'); a.setAttribute('type', 'text/css'); if (a.styleSheet) a.styleSheet.cssText = b; else a.appendChild(d.createTextNode(b)); h.appendChild(a); this.load('//dev.visualwebsiteoptimizer.com/j.php?a=' + account_id + '&u=' + encodeURIComponent(d.URL) + '&r=' + Math.random()); return settings_timer; } }; }()); _vwo_settings_timer = _vwo_code.init(); var _paq = _paq || []; /* tracker methods like "setCustomDimension" should be called before "trackPageView" */ _paq.push(["setCookieDomain", "*.varma.fi"]); _paq.push(["setDomains", ["*.varma.fi"]]); _paq.push(['trackPageView']); _paq.push(['enableLinkTracking']); (function() { var u="//piwik.varma.fi/piwik/"; _paq.push(['setTrackerUrl', u+'piwik.php']); _paq.push(['setSiteId', '1']); var d=document, g=d.createElement('script'), s=d.getElementsByTagName('script')[0]; g.type='text/javascript'; g.async=true; g.defer=true; g.src=u+'piwik.js'; s.parentNode.insertBefore(g,s); })();