Hae meille kesätöihin viimeistään 10.2.

Hae meille kesätöihin viimeistään 10.2.

11.01.2019
rekrytointi
Uutinen

Tulevana kesänä meillä on tarjolla kesätöitä eläkepalveluissa, pienyritysasiakkuuksissa, sijoitustoiminnossa, taloushallinnossa, tietohallinnossa, lakiasioissa sekä vakuutuspalveluissa. Toivomme, että olet kiinnostunut työeläkevakuutusalasta ja innokas oppimaan uutta. Olet aikaansaava, huolellinen ja palveluhenkinen tiimipelaaja, joka haluaa päästä oppimaan alan ammattilaisilta ja uskaltaa tuoda uusia ajatuksia toimintamme kehittämiseen. Lue lisää kesätyötehtävistä ja hae:

Varman kesätyötehtävät

Olemme mukana Vastuullinen kesäduuni 2019 -kampanjassa ja noudatamme hyvän kesätyön periaatteita. Tarjoamme sinulle kesäksi mielenkiintoisia tehtäviä sekä lisäksi kivat ja osaavat työkaverit, hienon merimaiseman, modernit työtilat, kuntosalin ja yhden kaupungin parhaista henkilöstöravintoloista.

Perehdytämme sinut hyvin ja otamme mukaan myös Varman toiminnan kehittämiseen. Kesän aikana kohtaat muita kesätyöntekijöitä ja varmalaisia yhteisissä tilaisuuksissa ja pääset mm. pelaamaan strategiapeliä sekä rakentamaan unelmien työkulttuuria legojen avulla. Tule kesäksi mukaan meidän ketterien vastuunkantajien joukkoon. Parhaat tyypit pidämme mielellämme osa-aikatöissä myös syksyllä, jos hommia riittää.

Tänäkin vuonna tavoitteenamme on tarjota kesätyöpaikkoja hakijoille, jotka hakevat ensimmäistä oman alansa työpaikkaa. Kiinnitämme erityistä huomioita myös siihen, että vähintään yksi nuori, jolla on jokin vamma, sairaus tai vastaava erityispiirre saa meiltä kesätyöpaikan ja suuntaa työuralleen. Haemme sopivalla osaamisella ja asenteella olevia nuoria töihin, joten vamma tms. ei ole este meille työllistymiseen. Haluamme olla monimuotoinen työpaikka sekä kehittää parempaa työelämää ja vastuullista toimintaamme.

(function (w, d, s, l, i) { w[l] = w[l] || []; w[l].push({ 'gtm.start': new Date().getTime(), event: 'gtm.js' }); var f = d.getElementsByTagName(s)[0], j = d.createElement(s), dl = l != 'dataLayer' ? '&l=' + l : ''; j.async = true; j.src = '//www.googletagmanager.com/gtm.js?id=' + i + dl; f.parentNode.insertBefore(j, f); })(window, document, 'script', 'dataLayer', 'GTM-MJL5CR'); (function(w, t, f) { var s='script',o='_giosg',h='https://service.giosg.com',e,n;e=t.createElement(s);e.async=1;e.src=h+'/live/'; w[o]=w[o]||function() {(w[o]._e=w[o]._e||[]).push(arguments)} ;w[o]._c=f;w[o]._h=h;n=t.getElementsByTagName(s)[0];n.parentNode.insertBefore(e,n); })(window,document,3860); (function(h,o,t,j,a,r){ h.hj=h.hj||function(){(h.hj.q=h.hj.q||[]).push(arguments)}; h._hjSettings={hjid:928553,hjsv:6}; a=o.getElementsByTagName('head')[0]; r=o.createElement('script');r.async=1; r.src=t+h._hjSettings.hjid+j+h._hjSettings.hjsv; a.appendChild(r); })(window,document,'https://static.hotjar.com/c/hotjar-','.js?sv='); var _paq = _paq || []; /* tracker methods like "setCustomDimension" should be called before "trackPageView" */ _paq.push(["setCookieDomain", "*.varma.fi"]); _paq.push(["setDomains", ["*.varma.fi"]]); _paq.push(['trackPageView']); _paq.push(['enableLinkTracking']); (function() { var u="//piwik.varma.fi/piwik/"; _paq.push(['setTrackerUrl', u+'piwik.php']); _paq.push(['setSiteId', '1']); var d=document, g=d.createElement('script'), s=d.getElementsByTagName('script')[0]; g.type='text/javascript'; g.async=true; g.defer=true; g.src=u+'piwik.js'; s.parentNode.insertBefore(g,s); })();