Tehokkuus ennätyksellisellä tasolla, viimeinen neljännes käänsi sijoitustuoton negatiiviseksi

Tehokkuus ennätyksellisellä tasolla, viimeinen neljännes käänsi sijoitustuoton negatiiviseksi

15.02.2019
sijoitukset ja talous
yhtiötietoa
Uutinen

Globaalin osakemarkkinan epävakaa kehitys vuoden viimeisellä neljänneksellä painoi Varman koko vuoden sijoitustuoton negatiiviseksi. Varman sijoitusten markkina-arvo oli vuoden lopussa 44,0 (45,4) miljardia euroa. Tehokkuus parani edelleen ja oli kaikkien aikojen paras. Varma käytti liikekuluihin tarkoitetuista vakuutusmaksuista 60 % (67 %).

‒ Varman sijoitustuottojen kehitys vuonna 2018 oli vaihteleva. Erityisesti loppuvuodesta osakekurssit painuivat kuitenkin yleisesti ja viimeinen neljännes käänsi Varman koko vuoden sijoitustoiminnan tuoton negatiiviseksi, kertoo toimitusjohtaja Risto Murto.

‒ Eläkesijoittajan näkökulmasta katsottuna tilanne ei ole mitenkään poikkeuksellinen. Finanssikriisin jälkeen takana on erittäin vahva sijoitustuottojen kausi, mistä seuraa, että riskipuskurina toimiva vakavaraisuus on edelleen vahvalla tasolla, Murto sanoo.

Varman sijoitukset tuottivat -2,0 (7,8) % ja sijoitusten markkina-arvo oli vuoden lopussa 44,0 (45,4) miljardia euroa. Vakavaraisuuspääoma oli 9,6 (11,5) miljardia euroa eli 1,6-kertainen vakavaraisuusrajaan verrattuna.

Sijoitusten 5 vuoden keskimääräinen nimellistuotto oli 4,3 % ja 10 vuoden 6,0 %.

Loppuvuosi sijoitusmarkkinoilla poikkeuksellisen hankala

Epävarmuus talouskasvun näkymistä kasvoi loppuvuodesta ja osakemarkkinoiden hermostuneisuus lisääntyi merkittävästi. Tähän vaikuttivat monet tekijät, kuten Yhdysvaltain keskuspankin koronnostot ja Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppasota.

‒ Useat riskitekijät yhdessä saivat talouden tunnusluvut heikkenemään. Viimeinen neljännes oli lähihistoriassa poikkeuksellisen hankala jakso, sillä riskiä hajauttavia sijoituskohteita oli vaikea löytää markkinoilta, sijoituksista vastaava varatoimitusjohtaja Reima Rytsölä kertoo.

Varman sijoituksista parhaiten tuottivat kiinteistöt 5,5 (4,9) % ja hedgerahastot,1,6 (8,5) %. Korkosijoitusten tuotot painuivat negatiivisiksi -1,8 (3,7) % ja osakesijoitukset tuottivat -3,6 (11,4) %. Parasta tuottoa osakesijoituksista toivat pääomasijoitukset 17,5 (7,9) %.

‒ Joulun jälkeen tunnelma markkinoilla on selvästi parantunut ja niin osake- kuin luottoriskimarkkina ovat toipuneet selvästi alkuvuoden aikana, Rytsölä jatkaa.

Varman tavoitteena on keventää sijoitustensa hiilijalanjälkeä ja muokata salkusta Pariisin ilmastosopimuksen mukainen. Vuonna 2018 noteerattujen osakesijoitusten hiilijalanjälki oli 17 % pienempi kuin vuoden 2015 lähtötaso. Yrityslainojen hiilijalanjälki keveni 28 % ja kiinteistöjen 17 %.

Suomen talouskasvu riippuu vientimarkkinoista

Suomen kaksi hyvää kasvun vuotta ovat parantaneet työllisyyttä ja tasapainottaneet julkista sektoria. Suomelle tärkeiden vientimarkkinoiden, ennen kaikkea Saksan ja Kiinan, kasvuvauhti hiipui kuitenkin selvästi loppuvuotta kohden.

‒ Aloite kasvun ylläpitämisessä on nyt valitettavasti muualla kuin Euroopassa. Tämän vuoden tunnelmia tulevat määrittelemään sekä Kiinan että USA:n kauppakeskustelut ja mahdolliset näiden maiden elvyttävät toimenpiteet, Murto sanoo.

Varma palauttaa asiakkailleen hyvityksinä 153 miljoonaa euroa

Varma käytti liikekuluihin tarkoitetuista vakuutusmaksuista 60 (67) %. Tehokkuus parani edelleen toissa vuodesta, jolloin Varma oli jo selvästi alan tehokkain työeläkeyhtiö. Vuonna 2017 työeläkeyhtiöiden keskimääräinen hoitokustannusosan käyttö oli 82 %. Työeläkeyhtiö on sitä tehokkaampi, mitä pienempi prosenttiluku.

Varma maksaa asiakkailleen 153 (161) miljoonaa euroa hyvitystä takaisin tehokkuuden ja vakavaraisuuden ansiosta. Tämä tuo alennuksia asiakkaiden vakuutusmaksuihin.

Työkyvyttömyyseläkkeiden määrä kääntyi nousuun

Hyvä kehitys eläkehakemusten käsittelyssä jatkui. Eläkehakemusten keskimääräinen käsittelyaika nopeutui 37:stä päivästä 31:een päivään, mikä on yhdeksän päivää lyhyempi kuin alalla keskimäärin.

Yksittäisistä eläkelajeista suurin muutos tapahtui työkyvyttömyyseläkkeissä. Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyminen lisääntyi viime vuonna Varmassa 10 %. Merkittävintä uusien työkyvyttömyyseläkkeiden kasvu oli yli 60-vuotiailla sekä alle 45-vuotiailla.

Varmaan siirtyi vuoden 2018 aikana vakuutussiirtoina 5 miljoonaa euroa lisää maksutuloa muista eläkeyhtiöistä, ja uusia TyEL-vakuutuksia myytiin 60 miljoonalla eurolla. Erityisen hyvin Varma menestyi pienyrityssegmentissä. Asiakastyön ytimessä on työkykyjohtaminen, johon Varma kehittää jatkuvasti uusia välineitä esimerkiksi työkykyriskien varhaisempaan tunnistamiseen.

Varma maksoi eläkkeitä 5,7 (5,5) miljardia euroa 343 400 (342 600) henkilölle. Vuoden aikana tehtiin 22 476 (24 507) uutta eläkepäätöstä. Vakuutusmaksutulo nousi 5,1 (4,9) miljardiin euroon. Myös vakuutettujen määrä nousi ja oli vuoden lopussa 559 981 (537 241) henkilöä.

Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma on vastuullinen ja vakavarainen sijoittaja. Yhtiö vastaa yksityisellä sektorilla noin 900 000 henkilön työeläketurvasta. Vuonna 2018 Varman maksutulo oli 5,1 miljardia euroa, ja yhtiö maksoi eläkkeitä 5,7 miljardia euroa. Varman sijoitusten arvo oli vuoden 2018 lopussa 44,0 miljardia euroa.

Lisätietoja:
Katri Viippola, johtaja, HR, viestintä ja vastuullisuus, puh. 0400 129 500 tai etunimi.sukunimi@varma.fi
Marjut Tervola, viestintäpäällikkö, puh. 045 673 0120 tai etunimi.sukunimi@varma.fi

Liitteet:
Tilinpäätöksen esitysmateriaali (pdf)
Hallituksen toimintakertomus (pdf)

Linkit:
Tulostiedot ja sijoitukset

(function (w, d, s, l, i) { w[l] = w[l] || []; w[l].push({ 'gtm.start': new Date().getTime(), event: 'gtm.js' }); var f = d.getElementsByTagName(s)[0], j = d.createElement(s), dl = l != 'dataLayer' ? '&l=' + l : ''; j.async = true; j.src = '//www.googletagmanager.com/gtm.js?id=' + i + dl; f.parentNode.insertBefore(j, f); })(window, document, 'script', 'dataLayer', 'GTM-MJL5CR'); (function(w, t, f) { var s='script',o='_giosg',h='https://service.giosg.com',e,n;e=t.createElement(s);e.async=1;e.src=h+'/live/'; w[o]=w[o]||function() {(w[o]._e=w[o]._e||[]).push(arguments)} ;w[o]._c=f;w[o]._h=h;n=t.getElementsByTagName(s)[0];n.parentNode.insertBefore(e,n); })(window,document,3860); (function(h,o,t,j,a,r){ h.hj=h.hj||function(){(h.hj.q=h.hj.q||[]).push(arguments)}; h._hjSettings={hjid:928553,hjsv:6}; a=o.getElementsByTagName('head')[0]; r=o.createElement('script');r.async=1; r.src=t+h._hjSettings.hjid+j+h._hjSettings.hjsv; a.appendChild(r); })(window,document,'https://static.hotjar.com/c/hotjar-','.js?sv='); var _paq = _paq || []; /* tracker methods like "setCustomDimension" should be called before "trackPageView" */ _paq.push(["setCookieDomain", "*.varma.fi"]); _paq.push(["setDomains", ["*.varma.fi"]]); _paq.push(['trackPageView']); _paq.push(['enableLinkTracking']); (function() { var u="//piwik.varma.fi/piwik/"; _paq.push(['setTrackerUrl', u+'piwik.php']); _paq.push(['setSiteId', '1']); var d=document, g=d.createElement('script'), s=d.getElementsByTagName('script')[0]; g.type='text/javascript'; g.async=true; g.defer=true; g.src=u+'piwik.js'; s.parentNode.insertBefore(g,s); })();