Kiittävää palautetta saavan kuntoutuskumppani-yhteistyön tavoitteena aito kumppanuus

Varma saa kuntoutuskumppaneilta kiittävää palautetta selkeästä ja asiakaskeskeisestä toimintamallista ja kuntoutusprosessista sekä kattavista verkkopalveluista.

Työeläkekuntoutus antaa mahdollisuuden jatkaa työelämässä, jos sairaus haittaa työssä jatkamista. Työeläkekuntoutus voi olla esimerkiksi työkokeilua omalla tai uudella työpaikalla tai uuden ammatin opiskelua.

Kuntoutuskumppanimme auttavat ammatillisen kuntoutuksen suunnitelman teossa. Muita kuntoutuskumppanien tarjoamia palveluita ovat esimerkiksi työkokeilun ja koulutuksen järjestäminen ja seuranta sekä ohjauskeskustelut. Asiakkaitamme auttaa 13 kuntoutuskumppania eri puolilla Suomea.

Anne-Korhonen-Jyrki-Rasi-1.jpg

Kuntoutuskumppaniverkoston avulla pystymme tarjoamaan kuntoutujalle kattavan ja ammattitaitoisen tuen kuntoutusohjelman rakentamiseen, Anne Korhonen ja Jyrki Rasi kertovat.

Tiivistä yhteistyötä kuntoutuskumppanien kanssa

- Kuntoutuskumppaniverkostomme avulla pystymme tarjoamaan kuntoutujalle kattavan ja ammattitaitoisen tuen kuntoutusohjelman rakentamiseen. Kumppanimallin avulla olemme myös kehittäneet kuntoutusprosessia asiakkaillemme selkeämmäksi ja läpinäkyvämmäksi, eläkejohtaja Jyrki Rasi kertoo.

Teemme tiivistä yhteistyötä kuntoutuskumppaniemme kanssa.

- Eriteemaisia tapaamisia ja työpajoja järjestetään säännöllisesti. Viimeisimmässä, alkuvuodesta pidetyssä tapaamisessa keräsimme kumppaneiltamme palautetta yhteistyöstä sekä näkemyksiä siitä, miten työelämän muutokset vaikuttavat kuntoutuksen ohjaukseen.

Varma sai kumppaneilta kiittävää palautetta selkeästä ja asiakaskeskeisestä toimintamallista ja kuntoutusprosessista sekä kattavista verkkopalveluista.

- Kuntoutuskumppaneiltamme saatu palaute ilahduttaa suuresti, koska tavoitteenamme on kaikkien kuntoutusprosessin toimijoiden (kuntoutuja, eläkevakuuttaja, kuntoutuskumppani) aktivoiminen yhdensuuntaiseen toimintaan kuntoutuksen onnistumiseksi. Yhteisen kuvan kirkastaminen tavoitteista ja niiden toteuttamiseksi käytettävistä keinoista on tässä ratkaisevan tärkeää, kuntoutuspalvelupäällikkö Anne Korhonen sanoo.

Varman tavoitteena on aito kumppanuus, joka on enemmän kuin perinteinen tilaaja–tuottaja-malli.  

- Meille varmalaisille on ollut hienoa saada palautetta, että olemme olleet työeläkealalla etulinjassa kehittämässä kuntoutuskumppani-yhteistyötä.

Kuntoutujilla huolia pärjäämisestä työelämän muutoksessa

Kuntoutuskumppaniemme näkemysten mukaan huoli työelämän muuttumisesta ja pohdinnat siitä, pärjääkö itse, ovat yleisiä kuntoutujilla. Jos on pitkä työhistoria ja edellinen koulutus on vuosien takaa, siitä voi aiheutua kouluttautumisen pelkoa ja huolta oppimisen kyvystä. Myös julkinen keskustelu työelämän muutoksesta ruokkii huolta.

- Työn tai ammatin vaihto terveydellisistä syistä on kokonaisuudessaan iso asia. Kuntoutuskumppanin tehtävänä on tukea ja sparrata kuntoutujaa tämän “suuren loikan” tekemisessä. Myös Varman kuntoutusasiantuntijat tarjoavat tukeaan kuntoutujille. Ohjaavat keskustelut kuntoutujien kanssa ovat kuntoutusasiantuntijan työn ydintä, Anne Korhonen muistuttaa. 

Hyödynnämme myös muiden kuntoutujien kokemuksia ja Varmalla verkkosivuilta löytyykin Vera vertaistuki -palvelumme. Täällä kuntoutujat voivat jakaa omia kuntoutustarinoitaan ja nämä kokemukset voivat osaltaan rohkaista niitä, jotka ovat vasta kuntoutuspolkunsa alkuaskelilla.

Varsinkin iäkkäämmillä kuntoutujilla voi olla haasteita digitaalisissa taidoissa. Digitaitoja tarvitaan työelämän lisäksi jo opinnoissa, koska opiskelu tapahtuu nykyään paljon verkossa.

- Tänä päivänä tietotekninen osaaminen ja verkkopalveluiden käyttö ovat kansalaistaitoja, ja siksi käytön tukemiseen ja motivoimiseen kannattaisi panostaa jatkuvasti. Opiskelevan kuntoutujan tietoteknisten taitojen “preppaamisen” vastuu kaartuu pitkälti oppilaitoksille.

Esimerkiksi ammatillisessa koulutuksessa jokaiselle opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittymisen suunnitelma (HOKS), jonka pohjalta suunnitellaan, millaista osaamista ja mahdollisia tukitoimia opiskelija tarvitsee.

- Jos kuntoutujan tietotekniset taidot ovat kovin vähäiset, on ammatillisen kuntoutuksen suunnitelmana työpaikkakuntoutus, kuten työkokeilu tai työhönvalmennus opiskelua realistisempi vaihtoehto, Anne Korhonen painottaa.

Kuntoutuspäätös parissa viikossa

Uusia kuntoutushakemuksia saimme tammi-kesäkuussa 1 325, joka on 6 % vähemmän kuin viime vuonna.

- Volyymin lasku monen vuoden yhtämittaisen kasvun jälkeen on yllättävää, eikä siihen ole toistaiseksi voitu osoittaa yhtä nimenomaista syytä. Seuraamme kehitystä tarkasti ja selvitämme ilmiöitä sen taustalla, Jyrki Rasi toteaa.

Koulutusten määrä kuntoutuskeinona on kasvussa, niitä myönsimme 301 eli 7 % enemmän viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Valtaosa kuntoutuksesta on työpaikoilla toteutettavia työkokeiluja, niitä myönsimme puolestaan 1 253 (7 % vähemmän kuin viime vuonna). Tiivistynyt yhteistyö kuntoutuskumppanien kanssa näkyy toimeksiantojen lisääntymisenä, niitä on alkuvuonna tehty 573 (8 % viimevuotista enemmän).

Kuntoutushakemusten keskimääräinen käsittelyaika on Varmassa 15 päivää, joka on 6 päivää nopeammin kuin työeläkealalla keskimäärin.

Uutinen
Työeläkekuntoutus on tuloksellista ja sitä haetaan yhä enemmän
eläketurva 07.02.2019

Voisit olla kiinnostunut myös näistä