Siirry sisältöön

Omasta pääkonttorista tuli yritysvastuun koelaboratorio

Omasta pääkonttorista tuli yritysvastuun koelaboratorio

25.09.2019
vastuullisuus
ilmastonmuutos
kiinteistöt
Uutinen

Aurinkopaneeleja, sähköautojen latauspisteitä, vihreää sähköä. Muun muassa nämä ympäristöystävälliset toimet on otettu käyttöön Varman pääkonttorissa Salmisaaressa.

Salmisaaressa sijaitsevissa Varman pääkonttorissa työskentelee reilut 500 varmalaista.  11 vuotta sitten valmistuneesta toimitilasta on tullut Varmalle ympäristövastuun koelaboratorio. Tämä johtuu siitä, että monet Varman kiinteistöissä nyt käytetyistä ympäristöystävällisistä ratkaisuista on otettu ensin käyttöön Salmisaaressa.  

- Rakentamisessa vastuullisuutta on mietitty pitempään kuin monilla muilla aloilla, mistä esimerkiksi energiatehokkuuden paraneminen on yksi esimerkki. Meidän oma pääkonttorimme toimii hyvänä testialustana uusien, ympäristöä säästävien ideoiden käyttöönottoon ja kokeiluun.  Kun löydämme hyviksi havaittuja käytäntöjä, niitä on helppo monistaa muihin kiinteistöihimme, toimitilajohtaja Toni Pekonen sanoo.

Suomen kasvihuonepäästöistä 40 prosenttia tulee kiinteistöistä. Siksi on luonnollista, että kiinteistöjen vastuullisuuteen kiinnitetään erityistä huomiota.

- Kiinteistöjen vastuullisuudessa on palkitsevaa se, että tulokset on mahdollista nähdä nopeasti, Pekonen sanoo.

-Varman kiinteistösijoituksille on tehty skenaariolaskelma, paljonko päästöjä on pudotettava, jotta sijoitukset linjaavat niiden tavoitteiden kanssa, että maapallon lämpeneminen saataisiin jäämään 1,5 asteeseen.  Salmisaaren kiinteistön ympäristövastuukokeilut auttavat löytämään keinoja, kuinka konkreettisesti voimme vähentää päästöjä, Pekonen sanoo.

Hiilijalanjälki pieneni 34 prosenttia

Yritysvastuu on pitkään ollut kiinteä osa Varman liiketoimintaa. Uudenlainen vaihe vastuullisuudessa käynnistyi reilut kolme vuotta sitten, kun Varma julkaisi sijoitusten ilmastopolitiikan 2016.

Silloin kirjattiin selkeät tavoitteet sille, kuinka paljon päästöjä sijoituksissa vähennetään. Kiinteistöjen tavoite oli vähentää päästöjä 15 prosenttia vuoteen 2020 mennessä vuoden 2015 tasosta.

- Aloimme pohtia, mitä omassa konttorissamme voisimme konkreettisesti tehdä. Yksi keskeisistä muutoksista oli, että Salmisaaressa siirryttiin 2016 käyttämään vihreää sähköä. Sen tuottamiseen käytetään uusiutuvia energiamuotoja. Oma pääkonttorimme on ollut ensimmäinen toimitila, jossa tätä kokeilimme, Pekonen kertoo.

Seuraavana vuonna katolle ilmestyivät aurinkopaneelit. Tällä hetkellä Salmisaaren pääkonttorin päällä on 215 paneelia, jotka tuottavat sähköä. Yhdessä vihreän sähkön kanssa aurinkopaneelit kattavat koko toimiston sähkönkulutuksen.

Kun löydämme hyviksi havaittuja ympäristöystävällisiä käytäntöjä, niitä on helppo monistaa muihinkin kiinteistöihimme.

 

Seuraavaksi Varmassa mietittiin sitä, miten voitaisiin vaikuttaa työmatkaliikkumiseen. Pysäköintihalliin päätettiin asentaa laajamittainen 240 paikan sähköautovalmius. Laajuudessaan sähköautojen latausjärjestelmä on yksi maailman suurimpia. Nykyään noin neljännes Varman työsuhdeautoista on sähkö- tai hybridiautoja. Myös Varman vuokralaisina olevien naapuriyhtiöiden Wärtsilän ja Outokummun työntekijät käyttävät pysäköintihallia.

- Tämä on hyvä esimerkki siitä, että kun latauspisteitä on riittävästi, se edistää siirtymistä ympäristöystävällisiin autoihin, Pekonen sanoo.

Kesällä parkkihalliin asennettiin led-valaistus eli valot palavat parkkihallissa vain silloin, kun on tarpeellista. Näin saavutetaan säästöjä energiankulutuksessa.

Aurinkopaneeleja on nyt kaikkiaan kahdeksassa Varman kiinteistössä, ja Varman vuokra-asunnoissa on siirrytty käyttämään laajasti vihreää sähköä.

- Selvitämme parhaillaan ympäristöystävällisen sähkön laajempaa käyttöä myös toimitilakohteissa, Pekonen sanoo.

Hävikkiruokaa, vihreä toimisto

Vastuullisuus on otettu huomioon myös henkilöstöravintolan toiminnassa. Joka päivä varmalaiset voivat ostaa ravintolasta kotiinsa vietäväksi lounaalta ylijäänyttä hävikkiruokaa.

- Idea syntyi, kun pohdimme henkilöstöravintolaa pitävän Fazerin kanssa, miten saamme pienennettyä keittiön jätemäärää. Hävikkiruuan myynti on vähentänyt merkittävästi keittiöjätettä, Pekonen kertoo.

Jätteisiin kiinnitetään huomiota myös toimistossa, ja Varma on mukana WWF:n Green Office -ympäristöjärjestelmässä. Green Officen avulla yritykset voivat pienentää toimiston hiilijalanjälkeä kiinnittämällä huomiota mm. kierrätysasioihin, energiankulutukseen, kestäviin hankintoihin ja jätteiden lajitteluun.

Ensi askel Green Officeen oli poistaa työntekijöiden työpöydän alla sijainneet roskakorit ja henkilökohtaiset printterit. Tämä vähensi paperiroskan määrää.

Green Office -ympäristöjärjestelmään liittymisestä tulee kuluneeksi tänä syksynä kolme vuotta. Lokakuussa on vuorossa Green Office -järjestelmän kolmivuotistarkastus.

Varma on saavuttanut kiinteistöille vuonna 2015 asetetut päästövähennystavoitteet. Vuosina 2016–2018 Varman oman toiminnan hiilijalanjälki pieneni kaikkiaan 34 prosenttia.

Seuraava kokeilu: WELL-sertifikaatti

Vaikka Varman pääkonttori käy jo hyvin malliesimerkiksi vastuullisesta kiinteistöstä, yritysvastuuasioiden kehittäminen Salmisaaressa ei ole jäämässä tähän. Seuraavaksi tavoitteena on saada WELL-sertifikaatti, joka tähtää ihmisten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

- WELL on hyvä esimerkki, jota mielellämme kokeilisimme juuri tässä kohteessa, koska sillä on vaikutusta meidän omien työntekijöidemme hyvinvointiin. Kun kokemuksia karttuu, voimme keskustella sertifikaatin mahdollisuuksista myös vuokralaistemme kanssa, Pekonen sanoo.

WELL-sertifikaatissa kiinnitetään huomiota rakennuksen sisäilmaan, valaistukseen, optimaaliseen lämpötilaan, visuaaliseen ilmeeseen, akustiikkaan, liikkumisen mahdollisuuksiin, työmatkaliikuntaan sekä ihmisten kanssakäymiseen ja rentoutumiseen. Ennen kuin sertifikaatti voidaan myöntää, tilan täytyy läpäistä tietyt vaatimustasot.

- Kaikkia auditointikohteita ei tarvitse ottaa huomioon, vaan paremminkin ideana on valita omalle kiinteistölle sopivimmat kehittämisen alueet. Esimerkiksi veden laatu Suomessa on lähtökohtaisesti kaikissa kiinteistöissä hyvä eikä sen parantamiseksi tarvita erityistoimia, Pekonen sanoo.

Salmisaaren kiinteistöllä on olemassa BREEAM-ympäristösertifikaatti, kuten 37 muullakin Varman omistamalla kiinteistöllä. BREEAM on rakennusten ja rakennushankkeiden ympäristöluokitus, jonka avulla arvioidaan mm. kiinteistöjen ympäristötehokkuutta tarkastelemalla energiajärjestelmiä, jätteiden lajittelua, kierrätysmahdollisuuksia ja työmatkaliikkumista.

Varman tavoite on saada kaikille merkittäville kiinteistösijoituksille ympäristösertifikaatti vuoteen 2025 mennessä.

Marjut Tervola
(function (w, d, s, l, i) { w[l] = w[l] || []; w[l].push({ 'gtm.start': new Date().getTime(), event: 'gtm.js' }); var f = d.getElementsByTagName(s)[0], j = d.createElement(s), dl = l != 'dataLayer' ? '&l=' + l : ''; j.async = true; j.src = '//www.googletagmanager.com/gtm.js?id=' + i + dl; f.parentNode.insertBefore(j, f); })(window, document, 'script', 'dataLayer', 'GTM-MJL5CR'); (function(w, t, f) { var s='script',o='_giosg',h='https://service.giosg.com',e,n;e=t.createElement(s);e.async=1;e.src=h+'/live/'; w[o]=w[o]||function() {(w[o]._e=w[o]._e||[]).push(arguments)} ;w[o]._c=f;w[o]._h=h;n=t.getElementsByTagName(s)[0];n.parentNode.insertBefore(e,n); })(window,document,3860); (function(h,o,t,j,a,r){ h.hj=h.hj||function(){(h.hj.q=h.hj.q||[]).push(arguments)}; h._hjSettings={hjid:928553,hjsv:6}; a=o.getElementsByTagName('head')[0]; r=o.createElement('script');r.async=1; r.src=t+h._hjSettings.hjid+j+h._hjSettings.hjsv; a.appendChild(r); })(window,document,'https://static.hotjar.com/c/hotjar-','.js?sv='); var _paq = _paq || []; /* tracker methods like "setCustomDimension" should be called before "trackPageView" */ _paq.push(["setCookieDomain", "*.varma.fi"]); _paq.push(["setDomains", ["*.varma.fi"]]); _paq.push(['trackPageView']); _paq.push(['enableLinkTracking']); (function() { var u="//piwik.varma.fi/piwik/"; _paq.push(['setTrackerUrl', u+'piwik.php']); _paq.push(['setSiteId', '1']); var d=document, g=d.createElement('script'), s=d.getElementsByTagName('script')[0]; g.type='text/javascript'; g.async=true; g.defer=true; g.src=u+'piwik.js'; s.parentNode.insertBefore(g,s); })();