Varma voitti vastuullisuusraportointi-kilpailun ilmastonmuutos-sarjan

Varma on voittanut ilmastonmuutos-sarjan vastuullisuusraportointikilpailussa 2019. Palkinto jaettiin torstaina Hankenilla.

Valitsijaraati kiitteli perusteluissaan, että Varma raportoi ansiokkaasti ilmastoriskeille alttiiden toimialojen osuudesta sijoitussalkussa. 

– Ilmastoraportointi on loppujen lopuksi helppoa, kun on tekoja mitä raportoida. Varmassa ilmastonmuutoksen hillintä on ollut vastuullisuusprioriteetti numero 1, ja sen kyllä huomaa myös aikaansaannoksissa. Sijoitusten ilmastoystävällisyydessä rima on ollut korkealla ja teot aitoja, sanoo viestintä- ja yritysvastuupäällikkö Katariina Sillander.

Varma raportoi tänä vuonna ensimmäisen kerran vuosi- ja yritysvastuuraportissaan ilmastoriskeistä TCFD:n (Task Force on Climate-related Financial Disclosures) mukaan.  TCFD on kansainvälinen raportointisuositus, jossa ohjeistaa yrityksiä raportoimaan yhdenmukaisesti ilmastonmuutoksen taloudellisista riskeistä ja mahdollisuuksista.

Varman sijoituksille tehtiin mm. skenaarioanalyysi osakesalkun päästövaikutuksista ilmaston lämpenemiseen. Lisäksi kartoitettiin kiinteistösijoitusten riskiä jäädä nousevan merenpinnan alle. Varma kannustaa myös sijoituskohteitaan kertomaan ilmastoriskeistä ja -mahdollisuuksista TCFD:n mukaan.

Vastuullisuusraportointi Varmafi.jpg

– Sijoittajalle ilmastonmuutos tuo mukanaan sekä riskejä että mahdollisuuksia, joihin on varauduttava. Ilmastonmuutoksen hillintä edellyttää sijoittajilta toimintaa, jonka seurauksena fossiilisten polttoaineiden käyttö vähenee. Uskomme, että hiilitehokkailla ja päästöjään vähentävillä sijoituskohteilla on myös parhaat edellytykset menestyä, vastuullisen sijoittamisen johtaja Hanna Kaskela sanoo.    

Ilmastonmuutos-sarjassa oli mukana 24 osallistujaa. Vastuullisuusraportointikilpailun järjestävät Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu, CLC, FIBS, Finsif, Hanken, Nasdaq Helsinki, Suomen Tilintarkastajat ry, Ympäristöjohtamisen yhdistys YJY ja Ympäristöministeriö.

Voisit olla kiinnostunut myös näistä