Varman omistamasta Annankadun toimistokohteesta kokoushotelli - vuokralaiseksi tulee Scandic

Varma on tehnyt pitkäaikaisen vuokrasopimuksen Helsingin Annankadulla olevasta kohteesta Scandic Hotelsin kanssa. Kohde peruskorjataan täysin nykyaikaiseksi 350 huoneen kokoushotelliksi. Vuokrattavaa pinta-alaa on noin 22 000 neliötä.

Osoitteessa Annankatu 18 toimii tällä hetkellä Euroopan kemikaalivirasto ECHA, jonka vuokrasopimus päättyy vuoden lopussa ja virasto muuttaa uusiin tiloihin. Scandic Avenue -kokoushotelliksi muutettava Annankadun kiinteistö modernisoidaan vastaamaan nykyaikaisia teknisiä ja energiatehokkaita ratkaisuja.

– Annankatu 18 on Varmalle historiallinen osoite, sillä useissa vaiheissa laajennettu kiinteistö on toiminut pitkään myös Varman omassa käytössä. On hienoa, että voimme peruskorjata kohteen uuteen arvoiseensa käyttöön hotelliksi, joka tuottaa meille pitkäjänteistä vakaata vuokrakassavirtaa, kiinteistöistä vastaava sijoitusjohtaja Ilkka Tomperi sanoo.

Keskeisellä paikalla Vanhan kirkkopuiston laidalla Helsingin keskustassa sijaitsevan Annankadun kohteen nykyiset rakennukset on rakennettu vuonna 1920. Historiallisesti arvokkaan rakennuksen julkisivun selkeät ja tunnistettavat koristeet hyödynnetään hotellin identiteetin rakentamisessa. Tontilla sijaitsevat kadunvarsirakennukset on suojeltu asemakaavalla.

Alun perin Tilgmann Oy:n kirjapainoksi rakennetussa kohteessa toimi Varman pääkonttori vuosina 1980–2008. Rakennukseen tehtiin peruskorjaus ja laajennus 1970-luvun lopussa. Kun Varman pääkonttori siirtyi Salmisaareen 2008, kiinteistö muutettiin Euroopan kemikaaliviraston toimistorakennukseksi.

– Helsingistä on puuttunut laajempi kokoushotelli jo jonkin aikaa. Scandic Avenue pystyy palvelemaan Helsingin kasvavia matkailijamääriä samalla kun saamme avatuksi ydinkeskustaan keskeiselle paikalle uudenlaisen tapahtumapaikan, Scandicin toimitusjohtaja Aki Käyhkö sanoo.

– Toivotamme Scandicin tervetulleeksi Annankadulle. Kiinteistöjen pitkät elinkaaret ja mahdollisuus muuntaa kohteitamme vaihtuviin käyttötarkoituksiin ovat Varmalle tärkeitä arvoja vastuullisena kiinteistösijoittajana, sanoo Varman toimitilajohtaja Toni Pekonen

Rakennuksen peruskorjaus alkaa keväällä 2020, ja sen on tarkoitus valmistua kesällä 2022. Kiinteistölle tullaan hakemaan BREEAM-ympäristösertifikaatti.

 

Voisit olla kiinnostunut myös näistä