Seikkailu tehdasrakennusten katoilla ja sanataidetta kaduilla – Finlaysonin alue juhlii 200-vuotista historiaansa

Tampereella sijaitseva Finlaysonin alue juhlistaa tänä vuonna 200-vuotissyntymäpäiviään, ja kesän aikana alueella on tiedossa runsaasti tapahtumia ja elämyksiä kaikenikäisille. Finlaysonin alueella kuluu helposti yksi kesäpäivä taiteen, historian ja herkuttelun merkeissä.

Monella kesälomasuunnitelmat menivät uusiksi keväällä alkaneen koronapandemian vuoksi, ja siksi kotimaan matkailu on nostanut päätään. Tampereen keskustan tuntumassa sijaitseva Finlaysonin alue tarjoaa monipuolisesti kesätekemistä ja kulttuurielämyksiä kaikenikäisille, ja moniin näistä on vapaa pääsy.

– Finlaysonin alueesta on viime vuosina kehittynyt monipuolinen ja ympärivuotinen tapahtumakeskus. Alueen uniikit vanhat puuvillatehdasrakennukset ja mielenkiintoinen historia 200 vuoden ajalta tarjoavat elämykselliset puitteet erilaisten tapahtumien järjestämiseen. Varmalle on alueen kiinteistönomistajana tärkeää, että alue on elävä ja vetovoimainen, ja että tilat ovat aktiivisessa käytössä, kertoo Varman kiinteistöpäällikkö ja Finlaysonin alueen kehittäjä Kai Niinimäki.

Finlaysonin alueen 200-vuotisjuhlapäivä oli toukokuussa, mutta koronan vuoksi juhlaviikkoa ei tuolloin pystytty viettämään alkuperäisen suunnitelman mukaisesti.

– Olemmekin nyt aikatauluttaneet juhlaviikon tapahtumia uudelleen myöhempään kesälle ja syksyyn. Lisäksi alueella on jo nyt avautunut monenlaista tekemistä kesätaidetapahtumasta alueen opastuskierroksiin, Niinimäki sanoo.

Juhlavuotenaan Finlaysonin alue tarjoaa niin tamperelaisille kuin ulkopaikkakuntalaisille uusia kokemuksia ja näkökulmia. Huipputaiteilijoiden teoksia, historian havinaa ja kävelyä tehdasrakennusten katoilla – näitä kaikkia on mahdollista kokea alueella koko kesän ajan.

Suomen ensimmäinen kattokävely Finlaysonin tehdasrakennusten katoilla

Juhlavuoden kunniaksi Finlaysonin alueelle on avattu ainutlaatuinen mahdollisuus päästä ihastelemaan kasvavaa kaupunkia kattokävelyllä vanhojen tehdasrakennusten katoilla. Roof Walk -kattokävelyn lisäksi katoille on auennut kattokahvila Café Katto ulkoterasseineen.

Kattokävelystä ja komeista maisemista on mahdollista nauttia kahdella tavalla. Kaupungin yllä kulkee kaksi kattokävelyreittiä – helpompi reitti ilman turvavaljaita ja haastavampi seikkailureitti valjaiden kanssa. Seikkailureitti kävellään oppaan kanssa ryhmänä kuunnellen samalla tarinoita ja tietoa Tampereesta. 

Kattokävelyn ja -kahvilan lisäksi katolta löytyy Anni Rapinojan suunnittelema kattopuutarha. Kahvilan terassi on aivan kukkaistutusten vieressä, joten herkuttelun ja maisemien ohella pääsee nauttimaan väreistä ja vehreydestä. Kukkaistutusten lisäksi puutarhassa kasvatetaan hyötykasveja, joita käytetään Café Katon keittiössä. Kattokahvilassa pidetään myös pölyttäjien puolta – katolta löytyy mehiläispesä, jonka kuhinaa pääsee tarkastelemaan turvallisesti lasiseinän läpi.

Kattokävelyllä on mahdollisuus kokea Tampere uudesta näkökulmasta.

Finlayson Art Area täyttää korttelin taiteella

Finlayson Art Area on kesätaidetapahtuma, jossa pääsee tutustumaan paikallisten ja kansainvälisten taiteilijoiden teoksiin ilmaiseksi. Finlayson Art Area järjestetään tänä vuonna kuudetta kertaa Finlaysonin alueella 4.7.-30.8.2020. Alueella on useampi elämyksellinen näyttelykokonaisuus, joihin on vapaa pääsy.

Finlayson Art Arean yksi odotetuimpia teoksia on alueen maalatut kadut. Tänä vuonna maalattujen asfalttien teemoina ovat puutarha ja sanataide. Maalattujen kujien värit on valittu Finlaysonin 1800-luvulla käyttämien värien mukaisesti. Kaduilla nähdään siis piristäviä punaisen, pastellin ja vihreän sävyjä. Maalausten joukosta löytyy runsaasti tekstiotteita Väinö Linnan tuotannosta – kirjailijan syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta. Linna työskenteli Finlaysonin tehtaalla 12 vuotta.

Tapahtumassa on esillä monipuolisesti eri taiteenlajeja, kuten maalauksia, taidegrafiikkaa, veistoksia, valokuvia, installaatioita ja isoja tilateoksia. Esimerkiksi kuvataiteilija Kaarina Kaikkosen puvuntakkeja hyödyntävä teos Varjo palasi toivotusti Satakunnankadun ylle. Kadulle kauniit varjot luova installaatio ripustettiin jo kolmatta kertaa samaan paikkaan. Alueelta löytyy myös useita videoteoksia, kuten Henrietta Lehtosen jokeltelevaa vauvaa esittävä Infant-videoteos. Teos on ollut aikaisemmin esillä San Giovanni in Bragoran kirkossa Venetsian biennaalissa 1995, nyt se on esillä Finlaysonin kirkossa. Grafiikkateoksiin pääsee tutustumaan esimerkiksi grafiikanpaja Himmelbaun 30-vuotisjuhlanäyttelyssä.

Kaarina Kaikkosen upea Varjo-teos löytyy Satakunnan kadulta.

Maksuttomat Finlayson Live -konsertit elokuussa

Elokuussa 5.-26.8.2020 Finlaysonin alueella kuullaan elävää musiikkia Väinö Linnan aukiolla. Finlayson Livessä esiintyvät artistit tarjoavat letkeää tunnelmaa ja konsertteihin on vapaa pääsy. Konserteissa esiintyvät muun muassa Samae Koskinen ja 22-Pistepirkosta tutuksi tullut PK Keränen.

Historian havinaa Werstaan opastuskierroksilla

Juhlavuoden kunniaksi Finlaysonin alueella järjestetään monipuolisia opastuskierroksia alueen historiasta ja rakennuksista kiinnostuneille 2.6.–30.8.2020. Opastuksia löytyy eri teemoilla – kiinnostaisiko kulkea kirjailija Väinö Linnan jäljillä tai osallistua koko perheen voimin pumpuliplikkain kierrokselle?

Opastuksille mahtuu 25 henkilöä kerrallaan turvavälien takaamiseksi, ja paikan voi varata vain saman päivän aikana Työväenmuseo Werstaalta. Juhlavuoden kunniaksi Varma tarjoaa kierrokset ilman veloitusta osallistujille.

Ennen opastuskierroksen alkua kannattaa käydä myös kurkkaamassa Werstaan juhlanäyttely Muistoja Finlaysonilta – tehdasalueen 200 vuotta.

Lapsille puuhaa verkossa ja paikan päällä

Jo perinteeksi muodostuneita Lasten Finlaysonin kesätiistaipäiviä vietetään heinäkuussa Lasten Finlayson -sivujen välityksellä. Tiistaisin Lasten Finlayson -sivuille ilmestyy uusi video kotikatsomoihin koettavaksi sekä puuhatehtäviä ja hauskaa tekemistä lapsille. Elokuussa perheen pienimmille pyritään järjestämään kaksi live-esitystä. Väinö Linnan aukiolle on suunniteltu järjestettäväksi lasten konsertti tiistaina 4.8.2020 ja perhepäivä lauantaina 8.8.2020.

Lue lisää ja tutustu muihin Finlaysonin alueen tapahtumiin.

Voisit olla kiinnostunut myös näistä