Täsmävinkit YEL- ja TyEL-maksutilanteen arvioimiseen ja maksuongelmiin

Koronatilanteen vuoksi monen yrittäjän ja työnantajan on pakko järjestellä yrityksen maksuja ja laskuja uudelleen vielä keväälläkin. Kokosimme parhaat neuvot YEL- ja TyEL-maksutilanteen arvioimiseen ja ongelmatilanteisiin. Ota haltuun myös verkon tärkeät työkalut, joiden avulla pystyt arvioimaan tilannettasi.

YEL

Voiko yrittäjä pienentää YEL-työtuloa, jotta vakuutusmaksu pienenee?

YEL-vakuutuksen maksut perustuvat YEL-työtuloon. Työtulolla tarkoitetaan työpanoksesi arvoa rahassa. Sen tulee vastata sitä palkkasummaa, jonka saisit, jos tekisit vastaavaa työtä palkansaajana. Jos sinulla on vähemmän töitä kuin aikaisemmin, YEL-työtulon pienentäminen on perusteltua. Silloin myös vakuutusmaksu pienenee. On kuitenkin tärkeä muistaa, että pienempi YEL-työtulo tarkoittaa esimerkiksi myös pienempiä sairauspäivärahoja ja eläkekertymää.

Miten muuten yrittäjä voi vaikuttaa vakuutusmaksujen suuruuteen?

Tarkista, täyttyvätkö edellytyksesi käyttää maksujoustoa alaspäin ja maksaa 10–20 prosenttia pienempää vakuutusmaksua. Jousto ei pienennä Kelan maksamia päivärahoja, vaan ainoastaan kuluvan vuoden eläkekertymää. Lue lisää YEL-joustosta sivuiltamme.

Voit helpottaa maksutilannetta myös muuttamalla vakuutusmaksujen eräkuukausia. Muuta vakuutusmaksut erääntymään 1, 2, 3, 4, 6 tai 12 kertaa vuodessa sinulle sopivaan rytmiin. Huomaa kuitenkin, että puolet vuoden YEL-maksuista tulee erääntyä ennen elokuuta.

Hae joustoa tai muuta eräkuukausia kirjautumalla asiointipalveluumme.

Mitä verkon työkaluja voin hyödyntää YEL-maksutilanteeni arvioinnissa tai hoitamisessa?

Mietityttääkö sinua YEL-työtulon pienentäminen, koska se vaikuttaa myös sosiaaliturvaan eli esimerkiksi Kelan maksamiin päivärahoihin? YEL-laskurillamme voit arvioida työtulon vaikutusta sekä vakuutusmaksuihin että päivärahoihin.

Asiointipalvelussamme voit hoitaa seuraavat YEL-vakuutusasiat:

  • hakea muutosta työtuloosi
  • hakea maksujoustoa
  • muuttaa eräkuukausia
  • pyytää maksuaikaa laskuille
  • tilaa todistuksia YEL-vakuutuksestasi
  • lähettää tietoturvatusti viestiä asiakaspalveluumme.

TyEL

Mitä asiointipalvelun työkaluja voin hyödyntää TyEL-maksutilanteeni arvioinnissa?

Varman asiointipalvelu tarjoaa erilaisia työkaluja TyEL-vakuutuksen maksutilanteen tarkasteluun ja arviointiin.

Esimerkiksi nämä asiat voit hoitaa asiointipalvelussa:

  • Tarkastele TyEL-vakuutuksen laskuja: mihin ansiotietoihin laskut perustuvat ja mikä on vakuutuksen maksutilanne.
  • Selaa ansioita ja maksuja työntekijäkohtaisesti.
  • Tee arvio TyEL-maksusta TyEL-maksut ja ennusteet -palvelussa.
  • TyEL-maksut tilinpäätökseen -palvelusta saat helposti tiedot TyEL-vakuutusmaksuista ja -laskutuksesta kirjanpidon avuksi esimerkiksi kuukausittaiseen täsmäytykseen tai välitilinpäätöksiin.
  • Tarkista, ovat osoitetiedot ajantasalla ja muuta osoitetta, ilmoita verkkolaskuosoite tai muuta laskutustapaa.
  • Tilaa maksutodistus sähköpostiin tai lataa se pdf-tiedostona.

Miten voin arvioida TyEL-maksujen tilannetta vuoden aikana?

Tilanteesi voi vaihdella vuoden aikana ja muuttua nopeastikin. Asiointipalvelussa voit seurata TyEL-vakuutuksen maksutilannetta ja tehdä erilaisia arvioita kuluvan vuoden TyEL-maksusta TyEL-maksut ja ennusteet -välilehdellä. Arvioita voi tehdä niin monta kuin tilanteesi vaatii. Asiointipalvelun maksuennuste huomioi tulorekisteriin ilmoitetut kuluvan vuoden TyEL-palkat ja siitä lasketun maksun.

Kuinka paljon yrittäjä tai työnantaja voi saada maksuaikaa?

Asiakaspalvelussamme arvioimme jokaisen asiakkaan tilanteen yksilöllisesti, sillä jokaisen maksutilanne ja -kyvykkyys on erilainen. Voimme joustaa maksuissa keskimäärin 1–4 kuukautta.

Maksuajan pituuteen vaikuttaa:

  • Kuinka hyvin olet maksanut aikaisemmat maksut ja mahdolliset maksuohjelmat?
  • Kuinka suuresta maksusta on kyse?
  • Miltä maksukyvykkyytesi näyttää tulevaisuudessa?
  • Onko sinulla tai yritykselläsi maksuhäiriömerkintöjä tai muita velkoja, esimerkiksi verovelkaa?

Mitä tehdä, jos kaikki keinot on jo kokeiltu?

Koronatilanteeseen varautuminen on ollut monelle yrittäjälle ja yritykselle mahdotonta. Taloudellinen tilanne voi johtaa siihen, että asiointi jatkuukin Varman oman perintätoimen kanssa, jossa perinnän asiantuntijat hakevat asiakkaan kanssa ratkaisua vaikeaan tilanteeseen. Perintä on meille asiakaspalvelua ja eri vaihtoehtojen läpikäyntiä.

Perinnässä on eri vaiheita:

  • Erääntyneistä maksamattomista maksuista lähetetään maksumuistutus.
  • Usein asiakkaan kanssa käydään neuvotteluja maksamattomien maksujen hoitamisesta ja sovitaan mahdollisesti maksusuunnitelma.
  • Maksamattomia maksuja, joista ei ole tehty maksusuunnitelmaa, siirretään myös ulosottoon perittäväksi.
  • Konkurssiin hakeminen on viimesijainen vaihtoehto ja edellyttää tapauskohtaista harkintaa.

Noudatamme perinnässämme lakia saatavien perinnästä ja hyvää perintätapaa. Tärkeää on olla ajoissa yhteydessä, jotta asioille voidaan Varmassa tehdä vielä kaikki voitava. 

Tee helposti kaikki vakuutus- ja maksuasioihin liittyvät muutokset asiointipalvelumme kautta.

Saat asiantuntevaa apua soittamalla meille arkisin kello 8.00-17.00. Puhelinnumeromme on 010 192 100 (ulkomailta soitettaessa +358 10 192 100) ja meidät tavoittaa myös chatissa. Asiakaspalvelumme voi olla ajoittain ruuhkainen. Hoidamme soittopyynnöt ja sähköpostit tulojärjestyksessä, joten yksi viesti/yhteydenotto riittää. 

Oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus maksujärjestelyissä

Varma on lakisääteinen ja vastuullinen toimija. Jos yrittäjä tai yritys on hoitanut korona-aikana maksunsa aikanaan, he voivat saada pidemmän maksuohjelman kuin sellainen asiakas, jolla on ollut paljon maksamattomia maksuja jo 2019.

Emme myöskään voi asettaa asiakkaita keskenään epäoikeudenmukaiseen asemaan ja vahvistaa vakuutusmaksutietojen olevan kunnossa, jos maksuissa on ollut laiminlyöntejä.

Lisäksi on hyvä muistaa, että työnantajan palkanmaksun yhteydessä pidättämä työntekijän maksuosuus on työntekijöille kuuluvaa rahaa, joka työnantajan tulee lain mukaan tilittää työeläkeyhtiöön TyEL-maksua ja eläketurvaa varten.

Varman tehtävä on turvata lakisääteisten eläkkeiden maksaminen.

Voisit olla kiinnostunut myös näistä