Siirry sisältöön

Varma luopui sijoituksista kivihiileen ja öljyyn

26.02.2021
talous ja sijoitukset
vastuullisuus
Uutinen

Varman 50,2 miljardin sijoitussalkusta on karsittu sijoituksia fossiilisiin polttoaineisiin. Hiilikaivokset on suljettu pois, samoin kivihiileen tukeutuva sähköntuotanto ja öljynporausyhtiöt. Fossiilisijoituksista luopuminen on osa Varman taivalta kohti hiilineutraalia sijoitussalkkua.  
 
Varma on leikannut rajusti fossiilisten polttoaineiden osuutta sijoituksissaan muokatakseen sijoitussalkustaan hiilineutraalin vuoteen 2035 mennessä. 
Ilmastotavoitteissaan Varma on sitoutunut poistumaan hiilisijoituksista vuoteen 2025 mennessä ja sulkemaan öljynporauksen pois 2030 mennessä.  
 
Vuonna 2020 fossiilisijoituksista irtautumisessa päästiin Varmassa jo maaliviivalle, sillä kyseisiä sijoituksia oli enää rippunen jäljellä. 

Vuoden 2020 lopussa Varman salkussa ei ollut kaivosyhtiöitä, jotka tuottavat kivihiiltä. 
 
Hiilentuottajien lisäksi poissulkemiset ulottuvat öljynporaukseen ja sähköntuottajiin, joiden liiketoiminta nojaa kivihiileen. Varman suorista osakesijoituksista ja pörssinoteeratuista rahastoista (ETF) oli vuoden 2020 lopussa enää 0,5 prosenttia öljynporaustoimialan osakkeissa. 1,6 prosenttia osakkeista ja ETF:stä oli sijoitettuna yhtiöissä, joilla yli 5 prosenttia liiketoiminnasta perustuu hiileen.  

Varman tavoitteena on, että hiilivoimaloiden alasajoa nopeutetaan niin, että Varman salkussa olevien yhtiöiden hiilivoimalat on suljettu viimeistään 2030 mennessä. 

– Muussa tapauksessa irtaudumme sijoituksesta. Emme näe tulevaisuutta hiileen perustavalle sähköntuotannolle, sanoo Varman vastuullisen sijoittamisen johtaja Hanna Kaskela.  

Kivihiilen ja öljyn poissulkemiset koskevat suoria sijoituksia kuten osake- ja yrityslainoja; esimerkiksi aktiivisissa osakerahastoissa Varma sijoittaa vain vähähiilisiin rahastoihin. 

Fossiilisijoitusten poissulkeminen on vastuullista ja riskienhallintaa  


Fossiilisijoituksista poistuminen on eläkesijoittajalle sekä vastuullista että mandaatin – tuottavan ja turvaavan sijoittamisen – mukaista.  

– Ilmastonmuutoksen hillintä edellyttää meiltä sijoittajilta toimintaa, jonka seurauksena fossiilisten polttoaineiden käyttö vähenee. Emme halua olla tukemassa sellaista liiketoimintaa, joka vaarantaa tulevien sukupolvien elinmahdollisuudet, sanoo Hanna Kaskela. 

Samaan aikaan ilmastoviisas sijoittaminen on osa riskienhallintaa. Ilmaston näkökulmasta riskipitoiset sijoituskohteet eivät sovi tuottomielessäkään eläkesijoittajalle, jolla on pitkä sijoitushorisontti. 

– Fossiilisissa polttoaineissa piilee ns. stranded assets- tai hiiliriski, joka tarkoittaa, että kaikkia olemassa olevia fossiilivaroja tuskin voidaan hyödyntää, jos ilmaston lämpenemistä halutaan hillitä. Päästöjen aiheuttamisesta tehdään myös koko ajan kalliimpaa, kun päästöoikeuksien hinta nousee, Hanna Kaskela kertoo.  

Ilmastonmuutoksen hillintä tarjoaa myös sijoitusmahdollisuuksia 

Ilmastonmuutos tuo sijoittajalle riskien ohessa myös mahdollisuuksia. 
– Uskomme, että hiilitehokkailla ja päästöjään vähentävillä sijoituskohteilla on myös parhaat edellytykset menestyä, Hanna Kaskela toteaa.  

Varma on vuoden ajan koonnut erityistä sijoituskokonaisuutta, ilmastoallokaatiota, johon on poimittu mm. sellaisia sijoituskohteita, joiden liiketoiminta hyötyy ilmastonmuutoksen hillinnän toimista ja joilla on selkeä tavoite vähentää kasvihuonepäästöjä. Vuoden 2020 lopussa ilmastoallokaation osuus koko sijoitussalkusta oli 12,4 prosenttia. 
 
– Eri toimialoilla on paljon mahdollisuuksia, ja esimerkiksi uusiutuva energia on usein osoittautunut hyväksi sijoituskohteeksi. Jos katsotaan vaikka Texasin osavaltiota: siellä on sähköntuotannossa tuulivoimaa jo neljännes, selvästi enemmän kuin kivihiiltä. 
 
Ilmastotavoitteisiin päästäkseen Varma vähentää asteittain eri omaisuuslajien päästöjä. Viime vuosina tässä on edistytty hyvin, ja esimerkiksi osakesijoitusten hiilijalanjälki on keventynyt 29 prosenttia viidessä vuodessa, kiinteistöjen peräti 47 prosenttia. 
 
– Olemme pienentäneet omistuksiamme hiili-intensiivisimmissä yhtiöissä ja valinneet tietyn toimialan sisällä puhtaammin toimivia yhtiöitä. Kiinteistöissä on otettu käyttöön päästötöntä kaukolämpöä ja sähköä, ja esimerkiksi vuokra-asunnoissa hyödynnetään maalämpöä, Hanna Kaskela sanoo.  
  
Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma on vastuullinen ja vakavarainen sijoittaja. Yhtiö vastaa yksityisellä sektorilla noin 900 000 henkilön työeläketurvasta. Vuonna 2020 Varman maksutulo oli 4,9 miljardia euroa, ja yhtiö maksoi eläkkeitä 6,0 miljardia euroa. Varman sijoitusten arvo oli vuoden 2020 lopussa 50,2 miljardia euroa. 
 
 
Lisätietoja: 
Hanna Kaskela, vastuullisen sijoittamisen johtaja, puh. 040 584 5045 tai hanna.kaskela(at)varma.fi 
Suvi Vesterinen, viestintäpäällikkö, puh. 040 555 8029 tai suvi.p.vesterinen(at)varma.fi 

var sdkInstance="appInsightsSDK";window[sdkInstance]="appInsights";var aiName=window[sdkInstance],aisdk=window[aiName]||function(e){function n(e){t[e]=function(){var n=arguments;t.queue.push(function(){t[e].apply(t,n)})}}var t={config:e};t.initialize=!0;var i=document,a=window;setTimeout(function(){var n=i.createElement("script");n.src=e.url||"https://az416426.vo.msecnd.net/scripts/b/ai.2.min.js",i.getElementsByTagName("script")[0].parentNode.appendChild(n)});try{t.cookie=i.cookie}catch(e){}t.queue=[],t.version=2;for(var r=["Event","PageView","Exception","Trace","DependencyData","Metric","PageViewPerformance"];r.length;)n("track"+r.pop());n("startTrackPage"),n("stopTrackPage");var s="Track"+r[0];if(n("start"+s),n("stop"+s),n("addTelemetryInitializer"),n("setAuthenticatedUserContext"),n("clearAuthenticatedUserContext"),n("flush"),t.SeverityLevel={Verbose:0,Information:1,Warning:2,Error:3,Critical:4},!(!0===e.disableExceptionTracking||e.extensionConfig&&e.extensionConfig.ApplicationInsightsAnalytics&&!0===e.extensionConfig.ApplicationInsightsAnalytics.disableExceptionTracking)){n("_"+(r="onerror"));var o=a[r];a[r]=function(e,n,i,a,s){var c=o&&o(e,n,i,a,s);return!0!==c&&t["_"+r]({message:e,url:n,lineNumber:i,columnNumber:a,error:s}),c},e.autoExceptionInstrumented=!0}return t}( { instrumentationKey:"e0d09fd7-66d8-492a-9be1-1bddb519a28e" } );window[aiName]=aisdk,aisdk.queue&&0===aisdk.queue.length&&aisdk.trackPageView({}); (function (w, d, s, l, i) { w[l] = w[l] || []; w[l].push({ 'gtm.start': new Date().getTime(), event: 'gtm.js' }); var f = d.getElementsByTagName(s)[0], j = d.createElement(s), dl = l != 'dataLayer' ? '&l=' + l : ''; j.async = true; j.src = '//www.googletagmanager.com/gtm.js?id=' + i + dl; f.parentNode.insertBefore(j, f); })(window, document, 'script', 'dataLayer', 'GTM-MJL5CR'); (function(w, t, f) { var s='script',o='_giosg',h='https://service.giosg.com',e,n;e=t.createElement(s);e.async=1;e.src=h+'/live/'; w[o]=w[o]||function() {(w[o]._e=w[o]._e||[]).push(arguments)} ;w[o]._c=f;w[o]._h=h;n=t.getElementsByTagName(s)[0];n.parentNode.insertBefore(e,n); })(window,document,3860); (function(h,o,t,j,a,r){ h.hj=h.hj||function(){(h.hj.q=h.hj.q||[]).push(arguments)}; h._hjSettings={hjid:928553,hjsv:6}; a=o.getElementsByTagName('head')[0]; r=o.createElement('script');r.async=1; r.src=t+h._hjSettings.hjid+j+h._hjSettings.hjsv; a.appendChild(r); })(window,document,'https://static.hotjar.com/c/hotjar-','.js?sv='); var _paq = _paq || []; /* tracker methods like "setCustomDimension" should be called before "trackPageView" */ _paq.push(["setCookieDomain", "*.varma.fi"]); _paq.push(["setDomains", ["*.varma.fi"]]); _paq.push(['trackPageView']); _paq.push(['enableLinkTracking']); (function() { var u="//piwik.varma.fi/piwik/"; _paq.push(['setTrackerUrl', u+'piwik.php']); _paq.push(['setSiteId', '1']); var d=document, g=d.createElement('script'), s=d.getElementsByTagName('script')[0]; g.type='text/javascript'; g.async=true; g.defer=true; g.src=u+'piwik.js'; s.parentNode.insertBefore(g,s); })();