Hakutulokset

Ei tuloksia haulle "{{searchTerm}}"

Tuore selvitys: Työntekijöiden arvio omasta työkyvystään on kääntynyt laskuun

1.9.2015

Alle 40-vuotiaiden suomalaisten työntekijöiden arvio omasta työkyvystään on heikentynyt. Vuodesta 2009 alkanut myönteinen kehitys kääntyi heidän osaltaan laskuun vuonna 2015. Myös vanhempien ikäryhmien kohdalla työkykyennusteen hyvä kehitys on hidastunut. Tiedot käyvät ilmi työhyvinvoinnin asiantuntijayritys ODUMin ja työeläkeyhtiö Varman tekemästä laajasta Työntekijän työkyky ja hyvinvointi -selvityksestä, joka perustuu noin 124 000 henkilön vastauksiin omasta työhyvinvoinnistaan.

Työkykynsä uhatuksi kokevien työntekijöiden osuus laski vuodesta 2009 vuoteen 2013, mutta vuoden 2015 tuloksissa heidän osuutensa kääntyi nousuun. Suurin muutos tapahtui alle 40-vuotiaiden ikäryhmissä. Heidän kohdallaan korkeassa työkykyriskissä olevien määrä nousi takaisin vuoden 2011 tasolle.

– Työhön liittyvät syyt vaikuttavat edelleen eniten työntekijän arvioon omasta työkyvystään kaikissa ikäryhmissä, ja erityisen selvästi tämä näkyy alle 40-vuotiaiden ikäryhmissä. Työn vaatimukset ja kova työtahti ovat tärkeitä työkyvyttömyysriskiin liittyviä tekijöitä, ja niiden osuus myös vanhempien ikäryhmien kohdalla on selvästi kasvanut, sanoo ODUMin asiantuntijalääkäri Riikka Mattila.

Työhön liittyvät syyt aiheuttavat nykyiselle työelämälle ja sen kehittämiselle erityisiä haasteita.

– Työn johtamisesta pitäisi siirtyä ihmisten ja yksilöiden vahvuuksien johtamiseen. Kirkkaat tavoitteet, osaamisen varmistaminen, motivoiminen ja osallistaminen ovat tärkeitä tekijöitä työn hallinnan tukemisessa, toteaa Varman kehityspäällikkö Johanna Ahonen.

Elämäntapojen paraneminen ristiriidassa työkykyriskin kasvun kanssa

Työntekijöiden terveyskäyttäytyminen on kehittynyt myönteiseen suuntaan kymmenen vuoden seurantajaksolla: alkoholin ja tupakkatuotteiden käyttö on vähentynyt ja liikkumattomien osuus on laskenut.

– Työkykyriskin kasvaminen alle 40-vuotiaiden keskuudessa on ristiriidassa sen kanssa, että etenkin heidän kohdallaan elämäntavat ovat kehittyneet positiiviseen suuntaan. Erityisesti nuorempien ikäryhmien joukossa runsaasti juovien osuus on laskenut merkittävästi, Riikka Mattila sanoo.

– Elämäntapojen koheneminen ei näytä laskevan työkykyriskiä, koska työhön liittyvien tekijöiden vaikutus on niin suuri, Mattila toteaa.

Esimies on ratkaisevassa asemassa sairauspoissaolojen hallinnassa

Sairauspoissaolojen kokonaismäärä on hiukan laskenut vuodesta 2013. Lyhyet poissaolot ovat kuitenkin lisääntyneet.

– Alle 40-vuotiaiden lyhyiden sairauspoissaolojen määrä on huolestuttavan suuri. Työkyvyn ylläpitämiseksi ja työkykyriskin ehkäisemiseksi sairauspoissaolojen seurannasta ja arvioinnista pitäisi siirtyä niiden taustalla olevien syiden selvittämiseen ja etsiä keinoja sairauspoissaolojen vähentämiseksi, painottaa Riikka Mattila.

Työhön liittyvät ratkaisut ovat aina yksilöllisiä ja yrityskohtaisia. Työkykyjohtamisen toimintamallien tulee perustua yritysten omiin tarpeisiin ja huoliin.

– Avainasemassa ovat laadukkaan esimiestyön varmistaminen ja esimiehen herkkyys huomata työn sujuvuuden ongelmia riittävän varhain. Työn sujuvuuden haasteisiin tulisi vastata yksilöllisillä ratkaisuilla. Työnkuvaa tulisi muokata henkilön vahvuuksien mukaan. Työkykyjohtamisen prosessit ja niiden jatkuva kehittäminen yhteistyössä työterveyshuollon ja työeläkeyhtiön kanssa auttavat yksilöllisten ratkaisujen tekemisessä, sanoo Johanna Ahonen.

Kivun kokeminen heikentää kokemusta työkyvystä

Sairaudet ja oireet ovat yli 40-vuotiailla työkykyriskin syynä useammin kuin nuoremmilla ikäryhmillä, ja niiden merkitys on kasvanut viimeisten kahden vuoden aikana. Yllättävästi sairauksien ja oireiden määrä on lisääntynyt myös nuorempien ikäryhmien keskuudessa.

Voimakkaat kivut ja niihin liittyvä tuki- ja liikuntaelinten alentunut toimintakyky nostavat työkyvyttömyysriskiä. Riski korostuu erityisesti vanhemmissa ikäryhmissä.

– Merkittävä havainto on se, että kivun kokemus heikentää selvästi uskoa työkyvyn ylläpitämiseen. Kymmenen vuoden seurantajaksolla siinä ei ole tapahtunut juuri minkäänlaista muutosta, kertoo Mattila.

– Tulokset herättävät kysymyksen siitä, tunnistetaanko kipupotilaat ja ovatko he oikeanlaisessa hoidossa. Hoitamalla kipua voidaan vaikuttaa työkykyyn, sanoo Riikka Mattila.


Työhyvinvoinnin asiantuntijayritys ODUM Oy ja työeläkeyhtiö Varma ovat selvittäneet suomalaisen työntekijän työhyvinvointia vuosina 2009, 2011, 2013 ja 2015. Työntekijän työkyky ja hyvinvointi -selvitykseen on osallistunut vuosien 2005–2015 aikana lähes 124 000 vastaajaa eri toimialoilta. Selvityksen tavoitteena on tarkastella suomalaisten työntekijöiden työkykyennustetta, työkyvyn uhkaan vaikuttavia syitä sekä työhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Tietoja on kerätty valtakunnallisesti vuodesta 2005 lähtien useilta eri toimialoilta. Vuonna 2015 tutkimukseen vastasi 22 454 työntekijää.

Lisätietoja:

Varma, kehityspäällikkö Johanna Ahonen, puh. 050 501 7470, johanna.ahonen@varma.fi
Varma, viestintäpäällikkö Leena Rantasalo, puh. 050 300 7980, leena.rantasalo@varma.fi

ODUM, asiantuntijalääkäri Riikka Mattila, puh. 044 792 3409, riikka.mattila@odum.fi
ODUM, toimitusjohtaja Jukka Suovanen, puh. 041 525 1725, jukka.suovanen@odum.fi

Liitteet:

Riikka Mattila: Työntekijän työkyky ja hyvinvointi -esitysmateriaali (pdf)
Johanna Ahonen: Työelämän ilmiöt ja työkyvyn tukeminen -esitysmateriaali (pdf)
Työntekijän työkyky ja hyvinvointi -selvityksen raportti (pdf)

Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma on Suomen vakavaraisin työeläkeyhtiö ja suurin yksityinen sijoittaja. Yhtiö vastaa yksityisellä sektorilla noin 860 000 henkilön työeläketurvasta. Vuonna 2014 Varman maksutulo oli 4,3 miljardia euroa, ja yhtiö maksoi eläkkeitä 5,0 miljardia euroa. Varman sijoitusten arvo oli kesäkuun 2015 lopussa 41,9 miljardia euroa.

ODUM Oy kehittäjää ja markkinoi henkilöstön terveyden ja työkyvyn johtamisjärjestelmiä. ODUM Terveysjärjestelmä mahdollistaa henkilöstön terveys- ja työkykyriskien tunnistamisen, havaittujen riskitekijöiden vähentämisen ja työkunnon ylläpidon koko työuran ajan. Yrityksen omistavat Suomen Itsenäisyyden Juhlarahasto SITRA, BPM-Palvelut Oy sekä osa yhtiön henkilöstöä. ODUM Terveysjärjestelmällä arvioidaan vuosittain yli 50 000 työntekijän terveys- ja työkykyriskejä. www.odum.fi

{{errorMessage}}

Avainsanat

Blogi