Hakutulokset

Ei tuloksia haulle "{{searchTerm}}"

Työelämän murroksesta Varmasti eteenpäin

21.8.2015

Työelämä Suomessa muuttuu, ja me Varmassa muutumme mukana. Keskiviikkona 26.8. yhtiö käynnistää uuden Varmasti -tapahtumakonseptin, jonka aiheet tänä syksynä keskittyvät ajankohtaisiin työelämää koskeviin muutoksiin.

Työn tekeminen ja työntekijöiden työssä jaksaminen ovat menestyvän suomalaisen yhteiskunnan peruselementit. Työttömyys- ja työkyvyttömyysluvut kuitenkin kasvavat, eivätkä Suomen talouden kasvuennusteetkaan mairittele. Miten Varma aikoo vastata suomalaisen työelämän ja kansantalouden haasteisiin?

- Varmasti-tilaisuuksien avulla haluamme liittyä suomalaisessa yhteiskunnassa käynnissä olevaan keskusteluun siitä, miten yritykset saadaan nykyistä nopeampaan kasvuun. Esimerkiksi siitä, miten yritysten kasvua voidaan tukea työkykyjohtamisen keinoin ja toisaalta siitä, miten työnantajat hoitavat työntekijöidensä vakuuttamisasioitaan tehokkaasti, toteaa Varman vakuutuspalvelujohtaja Tiina Grönqvist.

Varmasti-tilaisuudet ovat jatkoa Varman jo aiemmin järjestämille asiakastapahtumille, mutta niiden ilme ja muoto ovat uudet. Tilaisuuksia järjestetään syksyn mittaan Helsingin lisäksi Kuopiossa, Oulussa, Tampereella, Vaasassa ja Turussa, ja niihin voivat osallistua kaikki aihealueista kiinnostuneet Varman asiakkaat. Tapahtumiin voi ilmoittautua Varman verkkosivuston kautta.

- Aiemmissa tapahtumissamme keskityimme pääasiassa yhteen työelämään liittyvään aihealueeseen kerrallaan – esimerkiksi työhyvinvointiin. Varmasti-tapahtumat tarjoavat koosteen työelämää koskevista ajankohtaisista asioista, jotka koskettavat asiakkaitamme juuri nyt ja joissa näemme voivamme palvella heitä tavalla tai toisella.

Muutakin kuin eläkeuudistusasiaa

Varmasti-tapahtumat käsittelevät muun muassa suunnitteilla olevaa eläkeuudistusta. Toteutuessaan uudistus vaatii aiempaakin tarkempaa työelämän suunnittelua sekä työntekijöiltä että yrittäjiltä, jotta heidän eläkepäiviensä toimeentulotasonsa ei pääse yllättämään.

- Muistutamme yrittäjiä muun muassa siitä, miten tärkeää heidän on pitää vakuutettu työtulo oikealla tasolla yritystoiminnan alusta asti, sillä YEL-työtulojen perusteella määräytyvät eläkkeen ohella myös Kelan maksamat sosiaaliturvaetuudet, kuten sairauspäiväraha.

Nyt järjestettävän tapahtuman päivätilaisuus koostuu kolmesta erillisestä osiosta. Varman työeläkepäivät -tilaisuuden korvaavassa Arjen eväät työhösi -tapahtumassa käsitellään sekä työeläkevakuuttamista että työeläkkeitä. Kasvun eväät -luentosarjassa yritykset saavat tietoa muun muassa erilaisista kasvua tukevista rahoitusmahdollisuuksista. Työkykyinen arki -osuus on suunnattu henkilöille, jotka ovat omassa työssään tekemisissä niiden toimenpiteiden ja hankkeiden kanssa, joilla pyritään kehittämään ja edistämään työntekijöiden työhyvinvointia yrityksissä.

- Haluamme tuoda käytännönläheisiä esimerkkejä työhyvinvoinnin tukemisesta esimiestyöhön, johtamiseen ja työntekijänä olemiseen ja miten itse kukin voi tukea omaa arjessa jaksamistaan ihan normaalissa jokapäiväisessä elämässä.
Illalla on puolestaan yrittäjille suunnatun Yrittäjäillan vuoro.

- Sen aikana selvitellään muun muassa sitä, miten työelämän muutokset heijastuvat yrittäjiin ja miten he voisivat vahvistaa oman yrityksensä kasvua esimerkiksi onnistuneen rahoitusjärjestelyn kautta.

Teksti: Nina Garlo-Melkas

Lue lisää Varmasti-tapahtumista ja tutustu Helsingin tapahtuman ohjelmaan 26.8.

Seuraa Varmasti-tapahtumia myös Twitterissä #varmasti2015 ja @varma_tweet

{{errorMessage}}

Avainsanat

Blogi