Sonja - työkykyjohtamisen kehityspäällikkö

Sonja on aloittanut alkuvuodesta 2017 Varmassa työkykyjohtamisen kehityspäällikkönä.

Millaisten polkujen kautta olet tullut Varmaan töihin?

Jos katsotaan tarpeeksi pitkälle historiaani, niin yksi merkityksellisimpiä kohtia työurani alkutaipaleella oli tulla valituksi nuorisovaltuutetuksi Raahen nuorisovaltuustoon 15-vuotiaana. Jo sieltä asti olen halunnut toimia tehtävissä, joilla on yhteiskunnallista merkitystä ja vaikutusta. Toimin nuorisojäsenenä lautakunnissa, järjestimme tapahtumia ja silloin pääsin tutustumaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja opin työelämässä tärkeitä taitoja kuten kokouskäytäntöjä. Ensimmäinen kesätyöpaikkani oli Raahen leirintäalueella, jossa pääsin tekemään kaikkea mahdollista mökkien siivouksesta jäätelön myyntiin.

Opiskelut aloitin Oulun yliopiston luonnontieteellisessä kemian opinnoilla, mutta pian oivalsin, että ihmiset ja heidän käyttäytymisensä kiinnostivat minua enemmän ja vaihdoin opintoni kasvatustieteisiin. Opintojen ohella työkokemusta kertyi mm. luonnonsuojeluliiton feissarin työstä, jossa oppi paljon ihmisten kohtaamisesta ja myyntityöstä. Lisäksi pääsin opiskeluaikanani työskentelemään useassa Jyväskylän yliopiston tutkimushankkeessa tutkimusavustajana.

Valmistuttuani työpolut ehtivät risteillä vielä monessa paikassa. Olen mm. toiminut henkilöstöasiantuntijana konsulttifirmassa, yrittäjänä valmentamassa nuoria työelämätaitoihin, vapaaehtoistyössä Intiassa opettamassa nuorille tytöille tietokoneen käyttöä ja projektipäällikkönä useassa valmennusyrityksessä. Viimeisimmät työpaikkani ennen Varmaa olivat asiakkuus- ja myyntijohtajan pesti Filosofian Akatemialla ja konsultin työ Great Place to Workillä.

Miten päädyit Varmaan töihin ja mitä työhösi kehityspäällikkönä kuuluu?

Olin päässyt tekemään yhteistyötä varmalaisten kanssa jo työssäni Filosofian Akatemian kautta ja tutustunut moneen yhteys- ja kehityspäällikköön asiakkuuksissa. Ensimmäisen kerran, kun kävin Varmassa, vastassa oli hieno ja arvokas rakennus, mutta sisältä löytyi ihania ihmisiä ja rento tunnelma. Kun näin ilmoituksen kehityspäällikön avoimesta työpaikasta, minun ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, vaan laitoin hakemukseni ja tässä sitä ollaan.

Toimin Varmassa työkykyjohtamisen kehityspäällikkönä keskisuurissa yritysasiakkuuksissa. Työssäni konsultoin, sparraan ja valmennan asiakasyrityksiä liiketoimintalähtöiseen työkykyjohtamiseen. Se tarkoittaa, että kytkemme työkykyjohtamisen suoraan yrityksen strategiseen ytimeen ja tavoitteisiin. Me kehityspäälliköt toimimme työelämän kehittämisen konsultteina ja valmentajina eli autamme yrityksiä ja ihmisiä vastaamaan nopeasti muuttuvan maailman haasteisiin. Kun ihmiset voivat työssään hyvin, myös liiketoiminnan on mahdollista saavuttaa hyviä ja pitkäkestoisia tuloksia.

Mikä työssäsi on parasta?

Työssäni minulla on vapaus toimia oman persoonani ja vahvuuksieni kautta. Saan päivittäin onnistumisen kokemuksia ja opin uutta. Mutta se, että koen työstäni olevan iloa ja hyötyä myös muille; se on minulle kaikkein tärkeintä. On innostavaa päästä näkemään läheltä erilaisten organisaatioiden arkea ja kehittämään sitä.

Miten olet viihtynyt Varman työkulttuurissa ja miltä se vaikuttaa? Olen ollut aiemmin pienemmissä yrityksissä töissä ja minua mietitytti, että onko työ suuressa organisaatiossa jäykempää ja kontrolloidumpaa. Varman työkulttuuri on yllättänyt positiivisesti rentoudellaan ja rohkeudellaan. Täällä on hyvää draivia ja vauhtia, rohkeita kokeiluja ja uudet ajatukset on otettu innolla vastaan. Töitä saa tehdä omalla tavalla ja persoonalla. Minut on otettu hienosti vastaan ja talo on täynnä mielenkiintoisia ihmisiä.

Sonjan uratarina