Työkykyklinikka: Varman digitaalisten palvelujen hyödyntäminen

Ilmoittautuminen on päättynyt
Tämä työkykyklinikka on tarkoitettu vain Varman asiakkaille​.

Tässä työkykyklinikassa käydään läpi Varman asiakkaiden käytössä olevia digitaalisia palveluja ja niiden hyödyntämistä (Varma Asiointi, Varma Akatemia).

Työkykyklinikat ovat Varman asiakkaille suunnattuja keskustelu- ja verkostoitumistilaisuuksia organisaatioiden työkyvyttömyysriskien hallitsemiseksi. Ajatuksena on saattaa yhteen asiakkaita, joiden organisaatioissa työkykyhaasteet ovat jokseenkin samankaltaisia ja siten työkyvyttömyysriskinhallintaan liittyvät teemat yhteisiä.​

Työkykyklinikka alkaa yhteisellä alustuksella aiheeseen, jonka jälkeen keskustellaan yhdessä osallistujien kanssa teemasta ja aiheeseen liittyvistä arjen asioista. Työkykyklinikoissa pääsee sekä jakamaan että oppimaan parhaita käytäntöjä työkyvyttömyysriskien hallitsemiseksi eri organisaatioiden ihmisten kanssa. ​​

Tunnin mittaisia työkykyklinikoita fasilitoivat Varman kehityspäälliköt ja ne toteutetaan virtuaalisesti Teamsilla.

 

Tilaisuus toteutetaan mikäli ilmoittautuneita on vähintään 15 henkilöä. 

Työkykyklinikan asiantuntijat

Hanna Peri

Työkykyjohtamisen kehityspäällikkö, Varma

Hanna Peri työskentelee työkykyjohtamisen kehityspäällikkönä Varman työkykypalveluissa. Hanna tukee Varman yritysasiakkaita työkykyjohtamisen moninaisissa ja kompleksisissa teemoissa ja auttaa löytämään vaikuttavia eri tason keinoja työkyvyttömyyden ehkäisemiseksi. Hannaa kiinnostaa erityisesti strateginen, liiketoimintalähtöinen työkykyjohtaminen, tietotyöhön liittyvien työkykyilmiöiden tarkasteleminen ja ratkaisujen löytäminen sekä nuorten työkykyisyyden tukeminen.

Sonja Salo

Työkykykohtamisen kehityspäällikkö, Varma

Sonja Salo toimii Varmassa työkykyjohtamisen kehityspäällikkönä Hämeen alueella. Sonjalla on pitkä kokemus työkykyjohtamisen hallinnan parissa. Sonjalla on aiempaa työkokemusta työterveyshuollosta, henkilöstöhallinnosta ja työkykyjohtamisen konsultoinnista. Asiakaslähtöisyys ohjaa hänen työtään. Sonja sparraa ja oivaltaa asiakkaiden kanssa tehokkaita ja kestäviä työkyvyn hallinnan prosesseja ja ratkaisuja, jotka ovat tavoitteellisia.

Terhi Rastas

Työkykyjohtamisen kehityspäällikkö, Varma

Terhi Rastas toimii Varmassa työkykyjohtamisen kehityspäällikkönä. Terhillä on yli 20 vuoden kokemus osaamisen ja työkyvyn kehittämisestä eri kokoisissa organisaatioissa. Terhin tehtävänä on auttaa asiakasorganisaatioita minimoimaan työkykyriskit. Jotta tässä onnistuttaisiin, Terhi haluaa ensin ymmärtää, miten organisaation toiminta on kehittymässä, jotta työkykyyn liittyviä riskejä voidaan taklata mahdollisimman osuvin keinoin. Terhillä on kokemusta Varman palveluista myös yritysasiakkaana ja ammatillisen kuntoutuksen läpi käyneenä.

Voisit olla kiinnostunut myös näistä