Eläkkeelle pääsy auttoi elämänmuutoksessa

Eläkkeelle jääminen on yhtä iso muutos kuin työuran aloittaminen, Ulla Rannikko korostaa.
Leskeksi jääminen, muutto ja eläke. Ulla Rannikon elämässä kaikki ei mennyt käsikirjoituksen mukaan, mutta eläkkeelle pääsy auttoi sopeutumaan.

Viime syksynä eläkkeelle siirtynyt Ulla Rannikko, 60, totuttelee pitkästä aikaa olemaan turkulainen. Työvuodet veivät turkulaistytön aikoinaan pääkaupunkiseudulle. Vaikka paluu oli mielessä jo paljon aiemmin, työn takia visiitti venyi.

Kun puoliso seitsemän vuotta sitten sairastui ja menehtyi, Rannikko alkoi taas pohtia paluuta lapsuutensa maisemiin. Turussa odotti tytär perheineen, sisko ja muuta sukua.

Muutto tuli lopulta mahdolliseksi työnantajayrityksen VVO:n varhaisen lisäeläkkeen takia. Aikoinaan VVO:n työntekijöille oli tarjolla 60 vuoden eläkeikä. Etu poistui uusilta työntekijöiltä jo 1980-luvulla, mutta Rannikko piti eläke-edustaan kiinni.

– Työpaikalla oli ollut isoja muutoksia, ja koko johto oli vaihtunut. Ajattelin, että ehkä tämä jo riittää. Halusin antaa tilaa uusille. Minusta on tärkeää, että nuoret saavat työelämästä kiinni, Rannikko sanoo.

Nyt Rannikolla on mahdollisuus olla lähempänä perhettään ja viettää aikaa muun muassa tyttärenpoikiensa kanssa.

Kunnioitettava työura

Rannikko asuu mukavassa kerrostaloasunnossa lyhyen kävelymatkan päässä Kauppatorilta. Kesällä on helppo ottaa pyörä alle ja lähteä minne vain. Esimerkiksi Konserttitalon kausikortti pitää huolta siitä, ettei iltaisin ole tylsää. Rannikko luonnehtii itseään myös innokkaaksi kirjaston käyttäjäksi ja liikunnan harrastajaksi. Harrastukset ovatkin olleet tärkeä osa uuden arjen rutiinien löytymisessä.

– Nykyään ehtii lukea ja olla vähän rentonakin. Harjoittelemista se on kyllä vähän vaatinut.

Vaikka Rannikko jäi nuorena eläkkeelle, ehti hän silti tehdä pitkän työuran. Työvuosia kertyi 42 ja siihen nuoruuden kesätyöt päälle. Välissä tosin oli äitiysloma, opintovapaa ja vuorotteluvapaita.

Eläkkeelle jääminen on yhtä iso muutos kuin työuran aloittaminen.

Rannikko oli lisäksi 15 vuotta työpaikkansa pääluottamusmiehenä sekä mukana kunnallispolitiikassa. Illatkin täyttyivät kokouksista, eikä omaa aikaa juuri ollut.
– Tehtävien yhdistäminen oli aika rankkaa. Tunsin riittämättömyyden tunnetta.

Nyt Rannikko kokee olevansa hyödyksi muun muassa auttamalla tyttärensä perhettä. 1,5- ja 3,5-vuotiaat pojat pitävät huolta, että elämässä riittää vauhtia.

– Minulle on ollut merkityksellistä, että voin olla mukana heidän elämässään. Haluan auttaa, kun kerran siihen on mahdollisuus.  

Täysillä loppuun asti

Rannikon eläkkeelle siirtyminen ei mennyt ihan niin kuin oppikirjoissa, koska syksy ennen viimeistä työpäivää oli liian kiireinen kunnolliseen valmistautumiseen. Rannikko olisi halunnut ajaa työtehtäviään alas ja perehdyttää seuraajiaan sekä työ- että luottamustehtäviinsä kunnolla, mutta käytännössä hän vielä viimeisenä työpäivänään neuvotteli tes-sopimuksen päätökseen. Työpaikan ovi sulkeutui viimeistä kertaa vasta kahdeksan jälkeen illalla.

Elaketurva_Rannikko_feed2_print-varma141218-11.jpg

Heti perään hänellä oli edessään muutto Turkuun. Vanhan, yli sadan neliön asunnon läpikäynti ja tavaroiden mahduttaminen pienempään asuntoon oli oma urakkansa.

Rannikko uskoo kuitenkin, että hänelle teki hyvää herätä muuttuneessa elämäntilanteessa uudessa kotikaupungissa.

– Muutto helpotti eläkkeelle jäämistä. Muuten minulla olisi voinut olla vielä oudompi olo, kun ei tarvinnutkaan mennä töihin.

Jos olisi ollut aikaa, Rannikko olisi osallistunut työväenopiston eläkkeelle laskeutumisen kurssille. Sellainen olisi hänen mielestään hyvä jokaiselle.
– Eläkkeelle jääminen on yhtä iso muutos kuin työuran aloittaminen.

Työuriin happea

Yhtenä syynä varhaisiin eläkehaluihin Rannikolla oli se, että työelämä ei enää ollut sitä, mihin hän oli tottunut. Lisäksi työnantajan yrityskulttuurikin oli muuttunut.

Rannikko kertookin olevansa huolissaan nuoremmista sukupolvista, jotka joutuvat painamaan sata lasissa ilman muuta taukoa kuin kesäloma, joka sekin on helposti pelkkää suorittamista.

– Pitäisi huokoistaa työelämää, jotta siihen tulisi happea. Ei ole hyvä, jos työurat vain pitenevät, eikä ihmisellä ole missään välissä mahdollisuutta ottaa aikaa myös itselleen.

Samalla Rannikko miettii niitä, jotka eivät koskaan pääse työn syrjään kiinni. Työtaakkaa pitäisi jakaa useammille.

Vaikka oma arki uusine rutiineineen tuntuu jo tutulta, uusi titteli ei vielä vuodenkaan jälkeen istu Rannikolle ihan luontevasti.

– En koe olevani eläkeläinen, olen vain vapaalla!

Tutustu Tässä iässä 53+ -sivustoon
Eläkkeesi karttumisprosentti nousee täytettyäsi 53 vuotta. Kun eläkepäivät lähestyvät, kiinnostus omaan eläketurvaan ymmärrettävästi kasvaa. Varman verkosta löydät Tässä iässä 53+ -teemasivut, jotka tarjoavat paljon lisätietoa.

Lue mitä eläkkeelle siirtyminen merkitsee. Verkossa voit tarkistaa omaa eläkekarttumaasi ja tehdä arvioita eri vaihtoehdoista. Kartoita tulevaa polkuasi etukäteen. Voit rauhassa kulkea eteenpäin, kun maasto on tuttu.
Lue lisää teemasivuilta

Voisit olla kiinnostunut myös näistä