Siirry sisältöön
Kun paluu työelämään ei enää onnistu omalla työpaikalla, kuvioon astuvat mukaan Varman kuntoutuskumppanit, kertovat Varman kuntoutuksen kehityspäällikkö Merja Valle ja eläkejohtaja Jyrki Rasi.
Kun paluu työelämään ei enää onnistu omalla työpaikalla, kuvioon astuvat mukaan Varman kuntoutuskumppanit, kertovat Varman kuntoutuksen kehityspäällikkö Merja Valle ja eläkejohtaja Jyrki Rasi.
Eläketurva
eläketurva
kuntoutus
työelämä
10.06.2019

Kanssakulkija tukee työeläkekuntoutujaa

Kun paluu omaan työhön ei pitkän sairausloman jälkeen onnistukaan, tarvitaan uutta suuntaa ja apua sen löytämiseen. Kanssakulkija, Varman kuntoutuskumppani, auttaa ja sparraa.

Joka vuosi tuhannet ihmiset joutuvat kovan paikan eteen. Terveydentilassa jotain on muuttunut niin, että omaa työtä ei enää pysty tekemään.

Silloin on mietittävä vaihtoehtoja. Työeläkekuntoutus tarjoaa siihen eväitä ja käytännön apua. Tarvittaessa kuntoutuja saa avukseen kanssakulkijan, joka luotsaa kohti uutta työtä. Työeläkekuntoutus antaa myös toimeentulon kuntoutuksen aikana.

‒ Huolehdimme työeläkeyhtiössä siitä, että ihminen voi ja uskaltaa lähteä palaamaan työhön, vaikka se ei enää olisi se aiempi työ, kuvaa Varman eläkejohtaja Jyrki Rasi.

Työeläkekuntoutus on hiottu koneisto, jonka osaksi myönteisen kuntoutuspäätöksen saanut henkilö solahtaa. Työeläkeyhtiö on työeläkekuntoutuksessa ”piällysmies” ‒ päätöksentekijä ja kuntoutuksen maksaja eli sen mahdollistaja.

Ensiksi pyritään löytämään omalta työnantajalta tehtävä, joka sopisi terveydelle. Työkokeilun eli 3–6 kuukauden mittaisen jakson aikana kuntoutuja voi testata, mikä onnistuu. Aluksi lyhyt työaika pitenee kunnon mukaan vähitellen täydeksi työajaksi.

Työeläkeyhtiö maksaa työkokeilun ajan kuntoutujalle kuntoutusrahaa, joten kokeilu ei tuo työnantajalle suoria kustannuksia.

Apua mahdollisuuksien hahmottamiseen

Aina työtehtäviä ei kuitenkaan voida muuntaa kunnolle sopivaksi, eikä tehtäviä voi aina vaihtaa omalla työpaikalla.

‒ Siinä vaiheessa kuvioon tulevat Varman kuntoutuskumppanit. Ne ovat valikoituja yrityksiä, joiden tuella kuntoutuja rakentaa oman polkunsa takaisin työhön, Rasi kertoo.

Elaketurva_kuntoutuskumppanit_feed-Jyrki Rasi Merja Valle003.jpg

"Työeläkeyhtiön tehtävänä on huolehtia, että ihminen voi ja uskaltaa lähteä palaamaan työhön, vaikka se ei enää olisi se aiempi työ", summaa Varman eläkejohtaja Jyrki Rasi.

Kuntoutuskumppani on kuntoutujan sparraaja ja keskustelukumppani. Hän ohjaa kuntoutujaa ja auttaa häntä hahmottamaan, mitä paluu työelämään konkreettisesti edellyttäisi. Mistä voisi löytyä työpaikka, jossa työhön paluuta voisi kokeilla? Onko etsittävä kokonaan uutta suuntaa? Tarvitaanko koulutusta?

Kanssakulkeminen kestää vähintään puoli vuotta, mutta usein jopa vuosia.
‒ Pisimmät toimeksiannot kestävät neljä vuotta, jos päädytään uudelleenkoulutukseen. Me tarjoamme tukea opintojen seurantaan ja läpiviemiseen, Rasi huomauttaa.

Alueen vaihtoehdot tiedossa

Sparrauksen tuottamista eväistä alkaa syntyä kuntoutussuunnitelma, joka on kuntoutujan reittikartta eteenpäin. Kuntoutuja laatii sen yhteistyössä kuntoutuskumppanin kanssa.

Kun suunnitelma on laadittu, Varman kuntoutusasiantuntijat arvioivat, onko se realistinen. Voiko suunnitelman järkevästi toteuttaa? Voiko sen avulla palata työelämään?

‒ Kumppani pyritään löytämään samalta seudulta kuin kuntoutuja. Tärkeää on paikallistuntemus, eli minkälaisia koulutusmahdollisuuksia ja työpaikkoja alueella on, Varman kuntoutuksen kehityspäällikkö Merja Valle havainnollistaa.

Varmalla on yhteensä 13 kuntoutuskumppania.

Tärkeää on uskaltaa kokeilla uutta

Varman kuntoutuskumppani Pirkanmaalla on koko maassa toimiva Verve. Sen työeläkekuntoutuksen palveluvastaava Saara Haapala piirtää kuvaa alkutilanteesta.

Kuntoutuksen alussa oleellista on tarjota kuntoutujalle tietoa.
— Saara Haapala —

‒ Kun olemme saaneet toimeksiannon Varmasta, kuntoutuja-asiakkaan kanssa sovitaan ensimmäinen tapaaminen mahdollisimman pian. Alussa oleellista on tarjota hänelle tietoa.

‒ Sitten kartoitamme lähtötilanteen ja asiakkaan kiinnostuksen kohteita, osaamista ja vahvuuksia. Uutta suunnitelmaa pyritään aina rakentamaan niiden päälle.

Aktiivinen ote omaan tulevaisuuteen, työuraan ja sen suunnitteluun on erittäin tärkeää, Haapala painottaa. Siksi kuntoutujat muun muassa hakevat itse työkokeilupaikkoja. Kuntoutuskumppanin verkostot helpottavat etsintää. Kumppani ohjaa auttaa jokaista kuntoutujaa tämän tarpeen mukaan.

‒ Työnantajat ovat saaneet hyviä, sitoutuneita työntekijöitä työkokeilun kautta. Monet kysyvätkin meiltä mahdollisia työkokeilijoita.

Viileää realismia Pohjois-Suomessa

Pohjois-Suomen alueen kuntoutuskumppanin Innomari Oy:n työuravalmentaja Marianne Miettunen joutuu asiakkaineen miettimään tiukkoja reunaehtoja.

‒ Toimialueemme on käytännössä puoli Suomea. Mahdollisia koulutuspaikkoja on täällä harvassa, eikä pienillä paikkakunnilla ole monia työmahdollisuuksia.

Asioita on katsottava hyvin realistisesti.

‒ Katsomme, millaisiin tehtäviin jäljellä oleva työkyky antaa myöten ja mihin on mahdollisuuksia työllistyä. Myös ihmisen sosiaalinen tilanne on otettava huomioon. Voiko hän muuttaa perheen vuoksi opiskelupaikkakunnalle osaksi aikaa? Jos puoliso käy töissä, onko perheessä kahta autoa? Ilman autoahan täällä ei pärjää.

Hyppy tuntemattomaan, mutta ei yksin

‒ Kuntoutuja voi joutua tekemään aikamoisen hypyn tuntemattomaan. Haluan sanoa, että yksin ei tarvitse miettiä ja ponnistaa. Me hankimme apua ja tukea, Valle vakuuttaa.

‒ On mukava nähdä, kun ihmiset innostuvat ja alkavat uskoa omiin mahdollisuuksiinsa, näyttävät työkokeilun aikana osaamisensa ja alentunut työkyky jää uudessa työssä sivuseikaksi, Miettunen iloitsee.

Riitta Gullman
Amanda Aho
(function (w, d, s, l, i) { w[l] = w[l] || []; w[l].push({ 'gtm.start': new Date().getTime(), event: 'gtm.js' }); var f = d.getElementsByTagName(s)[0], j = d.createElement(s), dl = l != 'dataLayer' ? '&l=' + l : ''; j.async = true; j.src = '//www.googletagmanager.com/gtm.js?id=' + i + dl; f.parentNode.insertBefore(j, f); })(window, document, 'script', 'dataLayer', 'GTM-MJL5CR'); (function(w, t, f) { var s='script',o='_giosg',h='https://service.giosg.com',e,n;e=t.createElement(s);e.async=1;e.src=h+'/live/'; w[o]=w[o]||function() {(w[o]._e=w[o]._e||[]).push(arguments)} ;w[o]._c=f;w[o]._h=h;n=t.getElementsByTagName(s)[0];n.parentNode.insertBefore(e,n); })(window,document,3860); (function(h,o,t,j,a,r){ h.hj=h.hj||function(){(h.hj.q=h.hj.q||[]).push(arguments)}; h._hjSettings={hjid:928553,hjsv:6}; a=o.getElementsByTagName('head')[0]; r=o.createElement('script');r.async=1; r.src=t+h._hjSettings.hjid+j+h._hjSettings.hjsv; a.appendChild(r); })(window,document,'https://static.hotjar.com/c/hotjar-','.js?sv='); var _paq = _paq || []; /* tracker methods like "setCustomDimension" should be called before "trackPageView" */ _paq.push(["setCookieDomain", "*.varma.fi"]); _paq.push(["setDomains", ["*.varma.fi"]]); _paq.push(['trackPageView']); _paq.push(['enableLinkTracking']); (function() { var u="//piwik.varma.fi/piwik/"; _paq.push(['setTrackerUrl', u+'piwik.php']); _paq.push(['setSiteId', '1']); var d=document, g=d.createElement('script'), s=d.getElementsByTagName('script')[0]; g.type='text/javascript'; g.async=true; g.defer=true; g.src=u+'piwik.js'; s.parentNode.insertBefore(g,s); })();