Erimover ruokkii nuorten työntekijöiden innostusta

Erimoveriin hakeutuu töihin liikunnasta innostuneita nuoria, mutta toimitusjohtaja ei luota pelkän liikunnan voimaan. Hän varmistaa, että nuoret saavat koulutusta ja tiiviin työyhteisön.

Työpaikoilla on puhuttu jo vuosikausia, että nuoria työntekijöitä kannattaa houkutella joustoilla eikä säännöllisellä päivätyöllä. Liikunnanohjaajia säännöllinen päivätyö ei ole koskaan uhannutkaan – päinvastoin. Liikunnanohjaajan työ koostuu monesti irtopaloista, ja moni hankkii varsinaisen elantonsa muilta aloilta. Erimover Oy Ab:n toimitusjohtaja Sonja Laurén haluaa muuttaa asetelman.

– Haluamme tehdä liikunnasta ja hyvinvoinnista houkuttelevan alan, joka voi työllistää ihmisiä myös täysipäiväisesti, Laurén sanoo.

Haluamme tehdä liikunnasta ja hyvinvoinnista houkuttelevan alan, joka voi työllistää ihmisiä myös täysipäiväisesti.

Hänen mukaansa Erimoverissa kokopäivätyö onnistuu jo nyt. Työntekijä ohjaa esimerkiksi päivällä taukojumppaa asiakasyrityksen toimistossa ja pitää illalla kahvakuulatreenit liikuntakeskuksessa tai trampoliinikurssin aktiviteettipuistossa. Aukot hän voi täyttää esimerkiksi asiakaspalvelu- tai liikunnanvalvontatehtävillä samoissa paikoissa – siis yrityksissä, jotka ovat ulkoistaneet osan palveluistaan Erimoverille.

Innostusta ja oppimishaluja

Erimover sai alkunsa vuonna 2013, kun Laurénin vanha perhetuttu Joakim Berndtsson otti yhteyttä.
– Meillä oli molemmilla uimaritausta, ja päätimme ryhtyä yrittäjiksi meille tärkeällä alalla, Laurén kertoo.

Samanlainen innostus on Laurénin mukaan leimallista myös yrityksen työntekijöille.

Tyoelama_Erimover_feed_sonja_lauren_7.jpg

Toimitusjohtaja Sonja Laurén uskoo, että runsas koulutustarjonta on avain työntekijöiden innostuksen ja motivaation ylläpitoon.

– Osalla on esimerkiksi fysioterapeutin, liikunnanohjaajan tai hierojan koulutus, mutta osa vain liikkuu paljon ja haluaa alalle. Jotkut tulevat suoraan lukiosta tai ammattikoulusta ja haluavat pitää välivuoden tai opiskella oppisopimuksella liikuntaneuvojaksi.

Taustasta riippumatta Erimover tarjoaa jokaiselle työntekijälle koulutusta niin työsuhteen alussa kuin sen aikanakin. Opittavaa on ennen kaikkea palvelukonsepteissa, joita on jo 75. Niistä suurin osa koskee ryhmäliikuntatunteja aina syvävenyttelystä tanssilajeihin ja HIIT-treeneihin, mutta joukossa on myös luentoja, mindfulnessia sekä työhyvinvointipäivien pelejä ja leikkejä.

Yhteisöllistä ja merkityksellistä

– Meillä on sisäisiä koulutuksia kerran viikossa, ja ne ovat todella suosittuja, Laurén kertoo.

Hänen mukaansa runsas koulutustarjonta keskeinen keino pitää yllä työntekijöiden innostusta ja motivaatiota. Hän uskoo, että ihmiset hakevat koulutuksista opin ohella työkavereiden seuraa. Osahan ohjaa ryhmäliikuntaa itsenäisesti ja tapaa työkavereitaan vain ohimennen.

– He ovat kyllä yhteydessä esimieheensä joka päivä, ja järjestämme myös yhteisiä tiimipäiviä. Olen huomannut, että erityisesti nuorilla on suuri tarve kuulua työyhteisöön ja tehdä työtä, joka on merkityksellistä koko tiimille.

Nuoria Erimoverissa riittää. Laurén arvioi työntekijöiden keski-iäksi 23 vuotta. Hän luokittelee itsensä 34-vuotiaana selvästi eri sukupolveen eli siihen, joka käyttää puhelinta myös puhumiseen.

Lisää yritysostoja mielessä

Netti tarjoaa yhä enemmän liikunnanohjausta, mutta Laurén ei pidä sitä uhkana Erimoverille. Hän uskoo, että ihmiset haluavat nimenomaan irrottautua digilaitteistaan ja mennä liikuntaryhmään tapaamaan muita ihmisiä.

Hän uskoo vahvasti myös yhtiön kasvuun. Viime vuonna Erimover osti muun muassa personal trainereitä eli henkilökohtaisia valmentajia kouluttavan Trainer4Youn, ja ostoslistalla on useita mahdollisia kohteita tänäkin vuonna.

– Orgaaninen kasvu ei riitä, koska haluamme kasvaa nopeasti. Ensin laitamme Suomen kuntoon, ja viimeistään parin vuoden kuluttua lähdemme maailmalle. Kun kasvamme, voimme työllistää yhä useampia nuoria. On tärkeää, että he pääsevät hyvään alkuun.

Erimover Oy Ab

  • Erimover tarjoaa liikunta- ja hyvinvointipalveluita
  • 250 työntekijää; koko konserni 500
  • Liikevaihto 1,6 milj. euroa (2018); koko konserni: 6 milj. euroa
  • Perustettu 2013
  • Perustajaosakkaat: Sonja Laurén, Joakim Berndtsson ja Lari Raitavuo

Voisit olla kiinnostunut myös näistä