Siirry sisältöön
Mari ja Jouko Lappalaisen yritysfilosofia nojaa laadukkaisiin palveluihin. – Me haluamme tarjota matkailijoille Lappia syvällisemmin eli aitoa luontoa täkäläiset elämykset edellä.
Mari ja Jouko Lappalaisen yritysfilosofia nojaa laadukkaisiin palveluihin. – Me haluamme tarjota matkailijoille Lappia syvällisemmin eli aitoa luontoa täkäläiset elämykset edellä.
Yrittäjä
yrittäjyys
kasvu
30.10.2018

Tee niin hyvää, että kelpaa itsellesikin

Kun liikeidea lähtee omasta arvomaailmasta ja siihen uskoo myös alkutaipaleen hankalina hetkinä, se voi johtaa hyvään kasvuun. Reseptiin kuuluu lisäksi optimistisuutta, itsensä peliin panemista ja sinnikkyyttä.

Tämän vuoden Kasvu Open Karnevaalissa Jyväskylässä koettiin hauskoja hetkiä, kun finaaliin yltänyt Nellim Wilderness Hotels & Safaris -yrityksen toimitusjohtaja Jouko Lappalainen pitchasi yritystään yleisölle ja tuomareille. Lappalainen kertoi matkailuyrityksensä tarinaa tavalla, josta monella yrittäjällä olisi opittavaa. Esityksestä puuttui monelle hissipuheelle ominainen jäykkyys. Puhetta leimasivat rentous, inhimillisyys ja ilmiselvä yrityksensä pyörittämisestä tykkääminen. Lappalainen sai tuomaritkin sulamaan. Tuomariston jäsen, sarjayrittäjä Anssi Lehikoinen, totesi lopuksi:

- Tulipa leppoisa fiilis. Kyllä minä sinulta loman ostaisin.

Hetken mielijohde johti finalistilistalle

Kasvu Openin kehityskeskustelut mylläreiden eli yritystoiminnan ammattilaisista koostuvan sparrausjoukon kanssa jatkuivat keväästä lokakuun loppuun. Konseptiin kuuluu myös kilpailu, jossa palkitaan suurinta kasvupotentiaalia osoittavat yritykset. 450 yrityksen joukosta valitaan ensin 100 lupaavinta. Näistä karsitaan TOP10-finalistin joukko, josta tuomaristo valitsee kaksi voittajayritystä. Toinen yrityksistä on Startup-sarjan ja toinen Start again -sarjan voittaja eli jo toiminnassa oleva yhtiö.

- Ilmoittauduimme Kasvu Openiin hetken mielijohteesta, ja yllättäen olimme lopulta finalisteja. Myllärit ovat olleet parasta Kasvu Openissa. Olemme käyneet heidän kanssaan paljon keskusteluita Rovaniemellä, Helsingissä ja täällä Jyväskylässä, kertovat Nellim Wilderness Hotels & Safaris -yrityksen omistajat Mari ja Jouko Lappalainen.

Ihmiset ovat yrityksessä kaikkein tärkeintä.
— Jouko Lappalainen —

- Oppikuukaudet ovat saaneet meidät pohtimaan entistä enemmän yrityksen tulevaisuutta ja esimerkiksi uusia digitaalisia markkinointi- ja myyntiratkaisuja, joita aiomme ottaa käyttöön.

Uskalla raivata oma latusi

Jouko Lappalainen kuvailee olevansa kunnianhimoinen ja kilpailuhenkinen. Hän päätti, että jos hän joskus perustaa firman, palveluiden on oltava niin laadukkaita ja mieluisia, että niistä nauttii itsekin. Vuonna 2004 pariskunta päätti perustaa yrityksen ja osti aloituspaikaksi Inarin Nellimin kyläkoulun. Nykyään yrityksellä on yhteensä 478 majoituspaikkaa 4 eri kohteessa.

Alku ei kuitenkaan ollut helppo. Pankkikaan ei meinannut ymmärtää, miksi kannattaisi perustaa yritys erämaahan Nellimiin.

- Lapin matkailuhan on perinteisesti ollut hiihtokeskusvetoista, ja sitä on rakennettu pääasiassa kotimaisille asiakkaille. On isot mökit ja karaoket. Me kuitenkin näimme asian toisin. Lontoossa on varmasti joka ilta paremmat bileet kuin esimerkiksi Levillä tai Luostolla. Me haluamme tarjota ihan muuta: Lappia syvällisemmin eli aitoa luontoa täkäläiset elämykset edellä. Olemme luontomatkailufirma.

Yrittaja_Nellim-1-34-B75_0741.jpg

Kasvu Openin sparraustilaisuudet saivat meidät pohtimaan entistä enemmän yrityksen tulevaisuutta sekä uusia digitaalisia markkinointi- ja myyntiratkaisuja, kommentoivat yrittäjäpariskunta Mari ja Jouko Lappalainen Nellimistä.

Yritysfilosofia on mitä ilmeisimmin purrut, sillä hankalien alkuvaiheiden jälkeen yritys on vuodesta 2008 alkaen kasvanut 20 prosentin vuositahtia. Matkailijat ovat etupäässä ulkomaalaisia, paljolti brittejä ja hollantilaisia sekä etenevässä määrin aasialaisia.

Yrityksessä työskentelee vakituisesti parikymmentä henkeä, ja sesonkiaikaan työntekijämäärä moninkertaistuu. Nyt palkkalistoilla on 106 henkilöä.

Ihminen on tärkein

Kasvun salaisuudeksi Mari Lappalainen arvelee sitä, että he ovat aina halunneet tehdä viimeisen päälle. Motto on pysynyt alusta asti samana: kun kelpaa itselle, niin kelpaa vieraillekin. Jouko jatkaa:

- Meillä jokainen palvelee niin hienosti kuin osaa. Ja me olemme älynneet tehdä paikoista nättejä. Täällä ei ole yhtään betoniseinää. Meillä on suunnittelijoita apuna, mutta itse vedämme linjat. Kun laittaa yhteen keloa, hirttä ja luonnonjäkäläkiviä, niin ikinä ei tule huonoa.

Lappalaiset tekevät itse paljon ja pitävät isot langat käsissään, mutta arvostavat työntekijöitään ja heidän ammattitaitoaan korkealle.

- Ihmiset ovat yrityksessä kaikkein tärkeintä. Annamme heille vapautta tehdä omaa työtään, ja yksiköt toimivat aika itsenäisesti, Jouko Lappalainen korostaa.

- Myös kouluttaminen on tärkeää. Kannustamme lisäkoulutukseen, ja myös perehdytys on tärkeää. Kuuntelemme työntekijöitämme ja teemme myös muutoksia heidän toiveidensa mukaan. Se on työhyvinvoinnin kannalta merkittävää. Muutaman vuoden takaisessa työhyvinvointikyselyssä saimmekin kyselyn järjestäjän mukaan kaikkien aikojen parhaat tulokset.

Mari ja Jouko Lappalaisen vinkit kasvuyrittäjälle
1. Tuotteen ja/tai palvelun pitää olla tosi hyvä.
2. Kaikkien prosessien pitää toimia sujuvasti.
3. Palkkaa yritykseen itseäsi parempaa väkeä.

Irma Capiten
Anssi Kumpula
(function (w, d, s, l, i) { w[l] = w[l] || []; w[l].push({ 'gtm.start': new Date().getTime(), event: 'gtm.js' }); var f = d.getElementsByTagName(s)[0], j = d.createElement(s), dl = l != 'dataLayer' ? '&l=' + l : ''; j.async = true; j.src = '//www.googletagmanager.com/gtm.js?id=' + i + dl; f.parentNode.insertBefore(j, f); })(window, document, 'script', 'dataLayer', 'GTM-MJL5CR'); (function(w, t, f) { var s='script',o='_giosg',h='https://service.giosg.com',e,n;e=t.createElement(s);e.async=1;e.src=h+'/live/'; w[o]=w[o]||function() {(w[o]._e=w[o]._e||[]).push(arguments)} ;w[o]._c=f;w[o]._h=h;n=t.getElementsByTagName(s)[0];n.parentNode.insertBefore(e,n); })(window,document,3860); (function(h,o,t,j,a,r){ h.hj=h.hj||function(){(h.hj.q=h.hj.q||[]).push(arguments)}; h._hjSettings={hjid:928553,hjsv:6}; a=o.getElementsByTagName('head')[0]; r=o.createElement('script');r.async=1; r.src=t+h._hjSettings.hjid+j+h._hjSettings.hjsv; a.appendChild(r); })(window,document,'https://static.hotjar.com/c/hotjar-','.js?sv='); var _paq = _paq || []; /* tracker methods like "setCustomDimension" should be called before "trackPageView" */ _paq.push(["setCookieDomain", "*.varma.fi"]); _paq.push(["setDomains", ["*.varma.fi"]]); _paq.push(['trackPageView']); _paq.push(['enableLinkTracking']); (function() { var u="//piwik.varma.fi/piwik/"; _paq.push(['setTrackerUrl', u+'piwik.php']); _paq.push(['setSiteId', '1']); var d=document, g=d.createElement('script'), s=d.getElementsByTagName('script')[0]; g.type='text/javascript'; g.async=true; g.defer=true; g.src=u+'piwik.js'; s.parentNode.insertBefore(g,s); })();